Hyvä karjalaisen pääkirjoitus aiheeseen liittyen.
Artikkeli | 4.10.2011 | 02:03
Valtion väen ei luultukaan muuttavan
Helsingin Sanomat jatkoi maanantaina hyökkäystään valtion virastojen alueellistamista vastaan. Ärhäkkä oman levikkialueen etujen puolustaminen yritetään kääriä koko maan tai kaikkien veronmaksajien edun kaapuun.
Lehti otsikoi ”Valtion väki ei muuttanutkaan”. Niin oletettiin alun pitäenkin, eikä alueellistamista ole edes suunniteltu tälle pohjalle.
Pääkaupunkiseudulla työskentelevillä virkamiehillä on tiukka työsuhdeturva ja oikeus säilyttää työpaikka muuttivatpa he alueellistettavan viraston mukana tai eivät. Kun ei ole pakko muuttaa, puolison työpaikka, lasten ystävät ja koti ylipäätään sitovat tiukasti kotipaikkakunnalle.
Päivittelemme Kreikan valtion virkamiesten irtisanomiskieltoa, mutta olemme itse hyvin lähellä samaa järjestelmää. Tosin Suomessa se koskee vain pääkaupunkia.
Kun ”maakunnista” lopetetaan valtion toimintoja, turvaa ei ole, vaan muutto – perheen kanssa tai ilman – on itsestään selvä lähtöolettamus. Yleisin vaihtoehto on työttömyys, päinvastoin kuin pääkaupunkiseudulla.
Alueellistamisen h-hetki on nyt, koska suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Moni pääkaupunkiseudulta pois siirretyn laitoksen työntekijä sinnittelee kahdella asuinpaikkakunnalla muutaman vuoden ennen eläköitymistä. Kun seuraaja valitaan, hän tietää työpaikkansa osoitteen ja sitoutuu siihen. On jokaisen henkilökohtainen asia, missä hän lopulta kotinsa pitää, sillä jokaisella on Suomessa vapaus asua, missä haluaa.
Nykyisen henkilöstön asuinpaikkaongelmat ovat ohi muutamassa vuodessa.
Lisäksi on hyvä muistaa, että alueellistettavista virastoista irtisanoutuvat henkilöt eivät putoa tyhjän päälle. Uudelleen työllistymisessä heitä auttaa valtion tarjoaman tukipaketin lisäksi arvostettu työkokemus ja valtionhallinnon työpaikkojen jatkuva lisääntyminen pääkaupunkiseudulla.
Suorastaan surullisia ovat väitteet, ettei valtion virkoihin saataisi pätevää henkilöstöä muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Luulisi tällaisen besserwisser-hengen jääneen siirtomaavaltojen romahtamisen ajalle. Jos asiasta on epäilyksiä Helsingissä, sitä kannattaa kysyä yliopistojen johdolta, opiskelijoilta tai alumneilta muualla maassa. Koko maa on kautta aikojen kouluttanut päteviä virkamiehiä pääkaupunkiseudun tarpeisiin.
Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) liittyi maanantaina alueellistamisen vastaiseen rintamaan vaatimalla lääkelaitoksen alueellistaminen pysäyttämistä. Kokoomuksen toiminta alueellistamisessa on häpeällistä. Fimean työlle on Kuopiossa suorastaan luontaiset edellytykset.