kuka lahjotti soneran
ja kuka osti kallista umtsia um um um
"Liikenneministeriöltä lupa umts-huutokauppaan
Soneran hallituksen umts-päätöksen jälkeen piti hankkia liikenneministeriön lupa asiaan. Relander kävi useasti keväällä ja alkukesästä 2000 liikenneministeriön ylimpien virkamiesten vieraana. Usein keskusteluissa oli mukana myös liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen. Relanderin palopuheiden jälkeen liikenneministeriö lupautui antamaan Soneralle luvan osallistua Englannin umts-huutokauppaan. Umts-luvan hankkiminen oli puheenaiheena myös Lipposen hallituksen sisäpiirissä. Viestin valtio-omistajan investointiluvasta Soneralle umts-luvan hankkimiseen välitti liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen.
Relander suhtautui äärimmäisen ylimielisesti liikenneministeriöön ja koko valtio-omistajaan. Olli-Pekka Heinonen oli Relanderin mukaan lapsellisen innoissaan päästessään Sonera-keskusteluun mukaan. Olivathan ne isoja "business-asioita". Heinonen ei Relanderin näkemyksen mukaan tajunnut keskusteluiden sisällöstä juuri mitään. Relander jaksoi naureskella Sonerassa sille, kuinka helppoa Heinosta oli höynäyttää, oli sitten kyse optioista tai umts-luvan hankkimisesta. Hyvä asia Relanderille, katastrofaalinen asia veronmaksajille ja osakkeenomistajille. "
jotenki tullee äärimmäisen hirviät häkämies töpeksinnät mieleen
Soneran johtoon Relanderin valitsi hallintoneuvosto, sen pj oli kansanedustaja Pauli saapunki KESK.
Tuossa ylläolevassakin tekstissä käy ilmi, minkälaisesta herrasta oli kysymys.
Pörssiyhtiön johto vastaa tekemisistään....Relander-Saapunki.