Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Ja ruikuti ruikuti  (Luettu 3576 kertaa)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22234
Ja ruikuti ruikuti
Väitetystä liha-alan kriisistä johtuen;

Koska konkurssiaalto pyyhkii yli Suomen?
Koska maatalousliikkeet uutisoivat romahtaneesta liikevaihdosta?
Koska keskusliikkeet laittavat satoja ihmisiä pihalle, sopeutuakseen vallitsevaan markkinatilanteeseen?
Joko maan osto- ja vuokrahinnat romahtaneet?

Eiköhän menossa ole taas kerran mtk/kepulainen kusetus.

Jos leikata pitää, pitää leikata tyystin muualta kuin jo ruhtinaalliset tuet saavilta täpinöitsijöiltä.

Muuthan eivät enää EU-aikana ole investoineet. Maastullissakin joku mullimies parkui, ettei enää voi ostaa muuta kuin mitä tarvitsee. Etelän viljamiehelle ollut tuttua puuhaa, koko EU-aika, joten tere tulemast. Lihamiehet ovat vasta totuttelemassa vapaaseen kilpailuun ja eu-aikaan.Aina näihin päiviin asti, liha on saatu myytyä,sykleistä riippuen, hintaan tai toiseen.

Todistavat lihamiehetkin samaa. Jollei hinta pian muutu, niin tapahtuu sitä ja tätä.

On tullut vain markkinatalouteen kuuluva sopeutumisen aika ja voihan aina ajaa taksia.Kysykää neuvoa näiltä Närpes-kepuilta.

Kiitos mtk/kepun maatalouspolitiikan.

Ja mitä mullimies parkuu, jos rehu on omasta takaa ja helvetisti tehdään töitä.
Paljonko tässä manifestissa on laskennallista huonoa menemistä ja vituttaahan se jos parikin vuota joutuu katselemaan samaa farmari-volvoa.
Jollei tilalla ole luontaisia edellytyksiä ja laajentuminen, hullunkiilto silmissä, tapahtunut vain ja ainoastaan vääristyneen tukipolitiikan varjolla, ei asiasta voi syyttä muita ja syyllinen löytyy vain peiliin katsomalla.

Kovin tässä lihasektorin markkinahinnan jakoperusteissa, väitteissä kauppaportaan ylivertaisuudesta ja sanelupolitiikassa ihmetyttää yksi asia.

Menneellä vaalikaudella keskustalaisen maa-ja  metsätalousministeri s-l anttilan perustaman työryhmän joka oikein tutki kuka vetää välistä, loppulausuma oli, ettei yhtä selvää yksittäistä syytä ole.Mistä se keskusliikkeiden sanelupolitiikka ja ylivertaisuu on yht´äkkiä tullut?

Vaikka sokea erkkikin, näitä Myllyjä ja  Idea Parkkeja kierrellessään tajuaa totuuden.Oliko kepulla eduskuntavaalikiima niin iso, ettei edes tässäkään asiassa tohdittu totuutta lausua.

Viimeksi muokattu: 21.08.11 - klo:06:02 kirjoittanut Eemeli

horsetail

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 362
Vs: Ja ruikuti ruikuti
Ansiokas vuodatus eemeliltä. Totta on ettei ainakaan ruikuttamalla saada mitään aikaan.

Aulis Anttila

  • Vieras
Vs: Ja ruikuti ruikuti
Ansiokas vuodatus eemeliltä. Totta on ettei ainakaan ruikuttamalla saada mitään aikaan.

Joo... ei ku ei... mut täällä on kumma systeemi - tuttu Suomen sisäpolitiikasta - et ekaks luetaan kuka on skrivannu tekstin ja viis siitä mitä se on skrivannu... jos on väärä jäppinen ni se on paskaa oli tekstin sisältö ja asia ihan mitä tahansa. Asiantila tuskin muuttuu... mul on kokemusta... ei muutu  :o :o :o

minä-itte

  • Vieras

Viimeksi muokattu: 21.08.11 - klo:08:54 kirjoittanut minä-itte

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: Ja ruikuti ruikuti
Ansiokas vuodatus eemeliltä. Totta on ettei ainakaan ruikuttamalla saada mitään aikaan.

Joo... ei ku ei... mut täällä on kumma systeemi - tuttu Suomen sisäpolitiikasta - et ekaks luetaan kuka on skrivannu tekstin ja viis siitä mitä se on skrivannu... jos on väärä jäppinen ni se on paskaa oli tekstin sisältö ja asia ihan mitä tahansa. Asiantila tuskin muuttuu... mul on kokemusta... ei muutu  :o :o :o

Juuu..... Niin on, varsinkin yhdellä ay-politrukilla ay-liitojen kusetuksen esille tuontie yhteydessä.
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Ja ruikuti ruikuti

joku pottumies parkui, ettei enää voi ostaa muuta kuin mitä tarvitsee,olisiko taas maksettu pelloost pottusäkeillä ;D
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

yks.9

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2741
  • apunimimerkkiä v#tuttaa : )
Vs: Ja ruikuti ruikuti
Ansiokas vuodatus eemeliltä. Totta on ettei ainakaan ruikuttamalla saada mitään aikaan.

Joo... ei ku ei... mut täällä on kumma systeemi - tuttu Suomen sisäpolitiikasta - et ekaks luetaan kuka on skrivannu tekstin ja viis siitä mitä se on skrivannu... jos on väärä jäppinen ni se on paskaa oli tekstin sisältö ja asia ihan mitä tahansa. Asiantila tuskin muuttuu... mul on kokemusta... ei muutu  :o :o :o
;D ;D ;D just just, kyllä aukki tietää  ;D ;D ;D  (jos kepu tai persu sanoo/kirjottaa jotain, niin kyllä heti on tekstin sisältö paskaa  ;D ;D ;D ;D , VAI MITÄ AUKKI?? ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D

minä-itte

  • Vieras
Vs: Ja ruikuti ruikuti
N. 10 vuotta sitten tehtiin yhdessä savolaiskunnassa tutkimus maidontuotannon kannattavuudesta.

kannattavuuskerroin oli 1,3 ts. maidontuottajat tienasivat todella hyvin.

Tulos oli sellainen, että se haudattiin vähin äänin mappiin Ö....eihän tuommoisia tosiasioita saa tuoda julki, menee maituasiamiehen propagandalta pohja pois.

koponen

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1379
  • Herrasmies kiireestä kantapäähän
Vs: Ja ruikuti ruikuti
N. 10 vuotta sitten tehtiin yhdessä savolaiskunnassa

Vihtori se vaan jaksaa näillä "tuoreilla" jutuilla meitä ilahduttaa:)
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä sitä määrää minkä naama vaatisi.

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8713
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Ja ruikuti ruikuti
Ansiokas vuodatus eemeliltä. Totta on ettei ainakaan ruikuttamalla saada mitään aikaan.

Joo... ei ku ei... mut täällä on kumma systeemi - tuttu Suomen sisäpolitiikasta - et ekaks luetaan kuka on skrivannu tekstin ja viis siitä mitä se on skrivannu... jos on väärä jäppinen ni se on paskaa oli tekstin sisältö ja asia ihan mitä tahansa. Asiantila tuskin muuttuu... mul on kokemusta... ei muutu  :o :o :o

Juu en minäkään viitsiny tuota aloitustekstiä lukea kun sen tietää jo valmiiksi, että se on juuri sitä mitä sanot. Ja kun olen nyt täällä saaressa, eikä tää mokkula oikein loydä kenttää, niin pakosta täytyy vähän valikoida.  :D :D :P :P
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26193
  • vastustan

tais tyssätä toiveet 100 megan kaistasta Urpilaiseen ;D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8713
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Ja ruikuti ruikuti
Ansiokas vuodatus eemeliltä. Totta on ettei ainakaan ruikuttamalla saada mitään aikaan.

Joo... ei ku ei... mut täällä on kumma systeemi - tuttu Suomen sisäpolitiikasta - et ekaks luetaan kuka on skrivannu tekstin ja viis siitä mitä se on skrivannu... jos on väärä jäppinen ni se on paskaa oli tekstin sisältö ja asia ihan mitä tahansa. Asiantila tuskin muuttuu... mul on kokemusta... ei muutu  :o :o :o

Juu en minäkään viitsiny tuota aloitustekstiä lukea kun sen tietää jo valmiiksi, että se on juuri sitä mitä sanot. Ja kun olen nyt täällä saaressa, eikä tää mokkula oikein loydä kenttää, niin pakosta täytyy vähän valikoida.  :D :D :P :P
tais tyssätä toiveet 100 megan kaistasta Urpilaiseen ;D

Eikös Krista Kiuru luvannut maaseudulle vielä parempaa, kuin kokoomuksen golfkenttäministeri.  ;D ;D
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Ja ruikuti ruikuti
N. 10 vuotta sitten tehtiin yhdessä savolaiskunnassa tutkimus maidontuotannon kannattavuudesta.

kannattavuuskerroin oli 1,3 ts. maidontuottajat tienasivat todella hyvin.

Tulos oli sellainen, että se haudattiin vähin äänin mappiin Ö....eihän tuommoisia tosiasioita saa tuoda julki, menee maituasiamiehen propagandalta pohja pois.
Pikkasen tarkoitushakusta otantaa. Vastaavaan yltäviä viljatiloja löytyy helpommin, kun niitä on enemmän. Keinottomat laimentaa keskiarvon sitten olemattomiin.... ;)
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Ja ruikuti ruikuti
N. 10 vuotta sitten tehtiin yhdessä savolaiskunnassa tutkimus maidontuotannon kannattavuudesta.

kannattavuuskerroin oli 1,3 ts. maidontuottajat tienasivat todella hyvin.

Tulos oli sellainen, että se haudattiin vähin äänin mappiin Ö....eihän tuommoisia tosiasioita saa tuoda julki, menee maituasiamiehen propagandalta pohja pois.

Olisiko tehty Vieremällä  ::) Jossa karjat olivat jo silloin keskimääräistä suurempia ja hyviä jo tuolloin. Mulla oli tuo tutkimus mutta painoin sille deleteä kun ei viitsinyt lukea.

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Ja ruikuti ruikuti
N. 10 vuotta sitten tehtiin yhdessä savolaiskunnassa tutkimus maidontuotannon kannattavuudesta.

kannattavuuskerroin oli 1,3 ts. maidontuottajat tienasivat todella hyvin.

Tulos oli sellainen, että se haudattiin vähin äänin mappiin Ö....eihän tuommoisia tosiasioita saa tuoda julki, menee maituasiamiehen propagandalta pohja pois.

Olisiko tehty Vieremällä  ::) Jossa karjat olivat jo silloin keskimääräistä suurempia ja hyviä jo tuolloin. Mulla oli tuo tutkimus mutta painoin sille deleteä kun ei viitsinyt lukea.

ton 1.3 jakaa kahdelle ihmiselle niin tulos ei ole enää kovin hyvä kun taas vastaavan kokoista viljatilaa pyörittää yksi ihminen.