Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe C-alueen nautatilallisten kriisikokous  (Luettu 9269 kertaa)

minä-itte

  • Vieras
   
""""C-alueen lihanautatilat kriisikokoukseen Nivalaan

Naudanlihantuottajat ja alan toimijat kokoontuvat 17. elokuuta kriisikokoukseen Nivalan Puustelliin keskustelemaan keinoista parantaa tuotannon kannattavuutta. C-alueen lihanautakerhojen järjestämän tilaisuuden taustalla on tilojen vakava huoli naudanlihantuotannon tulevaisuudesta Suomessa.

Vaikka naudanlihasta on Suomessa alituotantoa, sen hinta on pysytellyt täällä 40–50 senttiä EU-tasoa alhaisempana. Esimerkiksi 150 000 kiloa tuottavalle tilalle se tarkoittaa 60 000 euron vuositappiota tai 32 miljoonan euron hintaeroa koko Suomen naudanlihantuotannolle. Tuotantokustannusten kasvaminen pahentaa tilannetta entisestään.

Atria perustelee naudanlihan huonoa hintaa sillä, että sianlihasta maksetaan Suomessa muuta Eurooppaa paremmin. Mutta naudanlihan tuottajilla on täysi työ omassa kannattavuudessaan sponsoroimatta muita tuotannonaloja.

Olisiko ratkaisu MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajan Aarno Puttosen ehdottama uuden hankintaosuuskunnan perustaminen? Vai vasikoiltaan omavaraisten tilojen irtautuminen teurastamoketjuista?

Onko jalostajilla, kaupalla ja kuluttajilla valmiuksia reilun kaupan lihaan, jossa hinnannousu kulkisi ketjussa tuottajalle asti? Muun muassa näistä asioista naudanlihantuottajat haluavat Nivalassa keskustella MTK:n, kaupan ja teurastamoiden edustajien kanssa.

C-alueen lihanautakerhot"""

MaasTul tänään.

Yksi paikallinen lihantuottaja soitti ja kertoi odottavansa, että MTK-herrat järjestävät keskiviikkona jälkijättöiset juhannuspippalonsa niinkuin järjestivät jokin aika sitten  jälkijättöiset pikkujoulunsa  tammikuun puolivälissä, kun AB-alueen lihantuottajat kokoontuivat omaan kriisikokoukseensa Huittisiin.

Tasapuolisuutta!

Hänellä oli myös lääke ongelmaan: 100 € vasikan hinnasta pois ahneilta maidontuottajilta.

Viimeksi muokattu: 15.08.11 - klo:13:24 kirjoittanut minä-itte

nänninnyplääjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2954
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous
perkele, joutuu kohta teippaan euroja lähtevän vasikan persiiseen.. :D :D
Schnaps im Kopf, du holde Braut
Steck Bratwurst in dein Sauerkraut

Sepedeus

  • Vieras
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous
perkele, joutuu kohta teippaan euroja lähtevän vasikan persiiseen.. :D :D

  Yleensä jätteen kuljettamisesta joutuu maksamaan. Ay vasikka on lähinnä ongelmajäte ;D

cosmic_cowboy

  • Vieras
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous
Vai C-alueella kriisiä? Voitte vaikka kohdentaa AB-alueiden tukia sinnepäin, olen kesän mittaan jo oppinut elämään ilman rahaa.

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous
  Entisenä maidontuottajana täällä etelässä en kyllä sanoisi maidontuottajia ahneiksi,eiköhän täällä AB-aluella ole paremminkin syy tuotantoon noi velvoitteet noista investoinneista kun ahneudesta..

emo-heikki

  • Vieras
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous
Ei se vasikan hinta, taida olla niitä suurimpia ongelmia ...

Kyllähän noita sonninavetoita on kiinni mennyt aika paljonkin, ehkä pitäisi miettiä näitä juttuja vähän laajemmin, sitä en tiedä miten tilanne paranee, kun en ole itse tossa hommassa mukana ????

  Juttuhan on sellainen, että jos tämä pohjoinen tuki siirretään A-B alueelle, niin tavaraa rupee tulemaan. Tai jos edes tasattaisiin tämä tukipotti Hangosta- Utsjoelle. ;D

Niin, sitäh'n sitä aikanaan yritettiin, mutta eihän se EU:lle käynyt ...
Homma ratkaistiin siten, että etelä sai paremmat investointituet ja pohjoinen tuotantoa säilyttävät tuet ????

Ongelma vaan on, etä tuotanto ei oikein säily täällä enää ...
Miten siellä, vieläkö löytyy investointeja tai investoijia alalle ????

  Helppohan se on mennä EU:n selän taakse. Sanoisin, että koko soppa on kepulien keittämä.  ;D

Helppohan se on huudella, nyt kun ollaan EU:ssa ...
Aikanaan luvattiin, että maatalous säilyy koko maassa, kuten EU takasi kaikille, nyt sitten on toiset mietteet ...

  Sitähän ei kukaan ole luvannut. Mahdollisuudet maatalousyrittämiseen ainoastaan. Jos ei sit oo halua, niin ei oo.
Tosiasiassa 4% inflaatiolla pohjoiset tuet on syöty aika nopsaan.  ;D

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous

  Helppohan se on mennä EU:n selän taakse. Sanoisin, että koko soppa on kepulien keittämä.  ;D
[/quote]

 Tätä soppaa alettiin keittämään 79-luvulla mainitun tahon johdolla, toi MI:hän on monta kertaa tuonut sitä julki,tää EU:han vaan romahdutti tuon viljahommankin täällä etelässä

pötsjölööm

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4297
  • Hämmästyksen sormi, ihmetyksen suussa
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous
   
Hänellä oli myös lääke ongelmaan: 100 € vasikan hinnasta pois ahneilta maidontuottajilta.

Jotku kasvattajat on olleet niin aloitteellisia tässä asiassa, että jättäneet vasikan kokonaan maksamatta.  ;D

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous
olen jo vuosia sitten sanonut että mitään ei kannata tuottaa yli oman tarpeen,muu pitää tehdä vain tukien takia

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9257
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: C-alueen nautatilallisten kriisikokous
eikö se oes toempi puottaa satanen vilijan hinnasta, oesi loppupelissä kaekkiin hyöty kun apulannatki halapus
Elämä on parasta kometiijjaa