Päivän Hesarissa uutinen josta paistaa läpi valiolaisten luulo kaikkivoipaisuudesta ja luulosta sijainnista seuraavassa askelmassa Jumalasta alaspäin.
Aivan kuin valiolla ei vieläkään ymmärrettäisi, ettei maailma vain yksinkertaisesti pyöri omanapavaliolaisuuden ympärillä.
maidonjalostaja valio haastoi Olvin ja Poutun käräjille.
Asia koskee vaateista Olo ja Onni sanojen antamisesta valion käyttöön. Erikoisinta asiassa on, jotta yhtiöt ovat rekisteröineet laillisesti nimet omaan käyttöönsä. Nyt valio hakee nimien käyttöoikeutta itselleen oikeusteitse.
Vain ja ainoastaan kepulandiassa edes tälläinen omanapa-ajattelu on mahdollista.
Lienee selviö, jotta yhtiöt oikeudestaan luopuvat, muttei ihan pikkurahalla. Ja taas koetetaan rahastaa kotomaista kuluttajaa.
Viimeksi muokattu: 02.08.11 - klo:06:48 kirjoittanut Eemeli