Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Moottorikalkkareittien korvaukset  (Luettu 6526 kertaa)

Talojussi

  • Vieras
Moottorikalkkareittien korvaukset
Taas hyvä esimerkki siitä, kuinka "etujärjestö" ajaa etujamme:

"""5. Käyttöoikeuden hankkiminen maapohjaan ja hinnoittelu
Käyttöoikeussopimus tehdään maanomistajan ja reitin pitäjän kesken. Maastoliikennelaissa
on määrätty, että reitin pitäjänä voi olla kunta, kuntayhtymä, valtio, yhteisö tai elinkeino nharjoittaja.
Tällöin näiden tahojen edustaja on sopimuksen toinen osapuoli. Kun ajatuksena
on perustaa koko maakuntaa kattava reitistö , kunnat tai kuntayhtymät tulisi vat tällöin olemaan
reitin pitäjiä. Näin muodoin tarkoituksen mukaista olisi, että kunnat suorittaisivat joko
omana työnä maankäyttöoikeuden hankkimisen tai ostaisivat sen konsulttityönä.
Maankäyttöoikeuden luovuttamisesta maanomistajalle maksetaan kertakorvaus. Korvauksia
koskeva suositus on Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto Ry:n 1.5.2000 antamassa
moottorikelkkareittejä koskevassa suosituksessa. Moottorikelkkailureitin korvausperusteet
- kohdassa 1 mainitaan seuraavaa: Korvaukset moottorikelkkareitin aiheuttamista haitoista
ja vahingoista määritetään tässä suosituksessa ja soveltuvin osin maanmittauslaitoksen
julkaisussa - Korvaussuositukset kiinteistövahingoissa - annettujen periaatteiden ja
korvaustaulukoiden mukaisesti. Korvaukset tulee määrittää kertakorvauksina. Myöhemmin
ilmenevistä menetyksistä määritetään korvaukset erikseen. Korvaussummat maksaa reitin
pitäjä.
Maastopohjasta riippuen suosituksen mukainen kilometrikorvaus vaihtelee paljonkin. Joutomaalla
korvaus on muutamia kymmeniä euroja kilometriltä , metsämaalla ja peltomailla
korvaus voi nousta satoihinkin euroihin kilometriltä.
Valtion tuen saaminen reittien toteuttamiseen ja ylläpitoon edellyttää, että maanomistajien
kanssa tehdään riittävän pitkäaikaiset, noin 30 vuoden, maankäyttösopimukset. Reittitoimitukset
tehdään ainakin tärkeimmille reitin osille ja jos sopimukseen ei muuten päästä."""

Lähde: http://www.keskisuomi.fi/filebank/165-moottorikelkka.pdf

Kantripoi

  • Vieras
Vs: Moottorikalkkareittien korvaukset
Sen verran änkyrä olen, että neliösenttiäkään maitani en luovuta mottoripäristelijöille.

Viimeksi muokattu: 30.03.08 - klo:16:27 kirjoittanut Kantripoi

Loordi Fordson

  • Vieras
Vs: Moottorikalkkareittien korvaukset
Sen verran änkyrä olen, että neliösenttiäkään maitani en luovuta mottoripäristelijöille.

On ne lopulta pakkolunastaneet, ja kyllä Tj on sitten oikeassa pakkolunastuskorvausten suhteen ( Maanmittauslaitokset yleisesti määrämien maanhintatasojen mukaan  >:( >:()..Mutta onneksi ei kuitenkaan hirveitä menetyksiä meilläpäin tullut ( ei tontti-ja peltomaata ). Ja onhan nuo siirtäneet linjauksia tarpeen mukaankin...Kohtuullisessa sovussa.

"Sopu" syntyy maanomistajan puolelta siksi, että sitä ilman  reitin rakentaja voi vetää linjan maanomistajan kannalta huonoon paikkaan...pakkolunastuksen oikeudella. Omakohtaista kokemusta maantien linjauksesta on, neuvotellen Tiehallinnon kanssa löytyi maanomistajien kannalta vähiten huono vaihtoehtolinjaus, mikä ei  alunperin ollut mukana  Tiehallinnon vaihtoehdoissa.....MTK ei ollut millään tavalla mukana kuvioissa, onneksi. 

Hyvää "edunvalvontaa" MTK:n taholta on luopuminen sähkötolppakorvauksista pellolla, vaikka niistä on selvää haittaa. MTK:lta tulee aina vaan uusia torjuntavoittoja.

MTK:n "korvaukset" on mitoitettu Kepulandian mukaan, tolppakorvaukset 0 euroa.

Lakiin pitää saada merkintä, että MTK:n tekemät sopimukset eivät koske ei-jäseniä.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Moottorikalkkareittien korvaukset
Onkos kukaan ajatellut että maanomistajat ja maajussit voivat hyötyäkin noista kelkkareiteistä. Meillähän kelkalla ajo pitkälti hyötyajoa.  Parhaimmillaan pääsee reittiä myöten omiin metsiin ja/tai jahtimaille. Harvalla nyt kotipalsta on niin suuri että siellä voi kelkkailla mielekkäästi

Olipas kaukaa haettu.

Kelkkareiteistä hyötyy useimmiten matkailuyrittäjä, kärsijä on maanomistaja.

Harvassa matkailuyrittäjiä on muualla kuin matkailukeskuksissa.

Miten niin kaukaa haettu?? Tiedät hyvin että kelkalla ei saa ajaa toisen maalla, eikä tähän yleensä lupia annetakaan vaikka tuttuja oltaisiinkin. Tästä löytyy omaakin kokemusta. Paras vaihtoehto olisikin että kelkkareitti menee kotipalstan kautta. Sinulla ei ilmeisesti ole moottorikelkkaa.

Viimeksi muokattu: 31.03.08 - klo:09:22 kirjoittanut Luomujussi

Talojussi

  • Vieras
Vs: Moottorikalkkareittien korvaukset
Onkos kukaan ajatellut että maanomistajat ja maajussit voivat hyötyäkin noista kelkkareiteistä. Meillähän kelkalla ajo pitkälti hyötyajoa.  Parhaimmillaan pääsee reittiä myöten omiin metsiin ja/tai jahtimaille. Harvalla nyt kotipalsta on niin suuri että siellä voi kelkkailla mielekkäästi

Olipas kaukaa haettu.

Kelkkareiteistä hyötyy useimmiten matkailuyrittäjä, kärsijä on maanomistaja.

Miten niin kaukaa haettu?? Tiedät hyvin että kelkalla ei saa ajaa toisen maalla, eikä tähän yleensä lupia annetakaan vaikka tuttuja oltaisiinkin. pakkolunastamalla kelkkailureitin onnistuu Tästä löytyy omaakin kokemusta. Paras vaihtoehto olisikin että kelkkareitti menee kotipalstan kautta. Sinulla ei ilmeisesti ole moottorikelkkaa. ei ole todellista tarvetta

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Moottorikalkkareittien korvaukset
pakkolunastamalla kelkkailureitin onnistuu

En ole kuullutkaan että kulkuoikeuden pakkolunastaminen vaikkapa naapurilta (esim. omalta maalta joen jäälle) onnistuu yksityishenkilöltä. Kelkalla on siis erittäin vaikeaa ajaa laillisesti, jos ei pääse omalta maalta suoraan jäälle tai kelkkareitille.

Ps. Älä vastaa lainauksen sisälle.

Matkailuyrittäjä voi hakea kelkkareittiä toisten maalle

Täälläpäin rakennetaan vilkkaasti, 1000 neliön tontille hankitaan talon valmistuttua ensimmäiseksi moottorikelkka....kaupungista muuttaneet.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/online_uutiset/14/fi_FI/jo_kymmenen_kuollut_moottorikelkkaonnettomuuksissa1/

Viimeksi muokattu: 31.03.08 - klo:10:11 kirjoittanut Talojussi

Loordi Fordson

  • Vieras
Vs: Ei aina kyse rahasta...
Sen verran änkyrä olen, että neliösenttiäkään maitani en luovuta mottoripäristelijöille.

On ne lopulta pakkolunastaneet, ja kyllä Tj on sitten oikeassa pakkolunastuskorvausten suhteen ( Maanmittauslaitokset yleisesti määrämien maanhintatasojen mukaan  >:( >:()..Mutta onneksi ei kuitenkaan hirveitä menetyksiä meilläpäin tullut ( ei tontti-ja peltomaata ). Ja onhan nuo siirtäneet linjauksia tarpeen mukaankin...Kohtuullisessa sovussa.

"Sopu" syntyy maanomistajan puolelta siksi, että sitä ilman  reitin rakentaja voi vetää linjan maanomistajan kannalta huonoon paikkaan...pakkolunastuksen oikeudella. Omakohtaista kokemusta maantien linjauksesta on, neuvotellen Tiehallinnon kanssa löytyi maanomistajien kannalta vähiten huono vaihtoehtolinjaus, mikä ei  alunperin ollut mukana  Tiehallinnon vaihtoehdoissa.....MTK ei ollut millään tavalla mukana kuvioissa, onneksi. 

Hyvää "edunvalvontaa" MTK:n taholta on luopuminen sähkötolppakorvauksista pellolla, vaikka niistä on selvää haittaa. MTK:lta tulee aina vaan uusia torjuntavoittoja.

MTK:n "korvaukset" on mitoitettu Kepulandian mukaan, tolppakorvaukset 0 euroa.

Lakiin pitää saada merkintä, että MTK:n tekemät sopimukset eivät koske ei-jäseniä.

Kyllä ollaan "sopimatonta" porukkaa me viljelijät... Saahan niintä pylväitä kirota ( ellei kaapelilla ) ja MTK:ta mukaan sotkea, mutta näiden kaikilta tyhjänpuhujilta sais "torjuntakeinona" katkaista vähän pidemmäksi aikaa sähköt.....On tietysti paikkoja missä risteilee hiton paljon johtoja pylväitä pellollakin, mutta syyttävä sormi kannattaa sitten osoittaa näitä sähkönsiirtäjiä /-tuottajia kohtaan.Vanhat linjat joita ei yksinkertaisesti haluta uusia ja ajanmukaistaa, etelässä odottaa toisinpaikon melkoinen suururakka. Ja pitkässäjuoksussa kaikki korvaussummat tulisi kuitenkin meidän tavallisten sähkönkäyttäjien maksettavaksi näistä linjakorvauksista. Muuten meilläpäin saatiin korvaukset, MTK:n suosittamat....Loordikin sai yli 400 euroa ja uuden tolppalinjauksen vuoksi tolpat vain väheni omalla maalla.....Enkä olisi niin tuosta rahasta perustanut, mutta kun MTK oli sopinut paikallisen sähköyhtiön kanssa. Pääasia että linjat on kunnossa, eikä tule turhia sähkökatkoksia. Kiitos paikalliselle sähköyhtiön "linjayhtiölle".

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI

Talojussi kantaa sähkönsä säkillä omaan torpaan, kun se muilla tulee johtoja pitkin.
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

Aulis Anttila

  • Vieras
...sulovileeni...
Talojussi kantaa sähkönsä säkillä omaan torpaan, kun se muilla tulee johtoja pitkin.

No ku saa halavalla  ;D  :D  :o  ::)

Talojussi

  • Vieras
Vs: ...sulovileeni...
Talojussi kantaa sähkönsä säkillä omaan torpaan, kun se muilla tulee johtoja pitkin.

No ku saa halavalla  ;D  :D  :o  ::)

Tj on aikaansa edellä, Tj on siirtynyt langattomaan sähkönsiirtoon.... Kepulandiassa vasta puretaan puhelinpiuhoja.

Talojussi

  • Vieras
Vs: Moottorikalkkareittien korvaukset
Sen verran änkyrä olen, että neliösenttiäkään maitani en luovuta mottoripäristelijöille.

On ne lopulta pakkolunastaneet, ja kyllä Tj on sitten oikeassa pakkolunastuskorvausten suhteen ( Maanmittauslaitokset yleisesti määrämien maanhintatasojen mukaan  >:( >:()..Mutta onneksi ei kuitenkaan hirveitä menetyksiä meilläpäin tullut ( ei tontti-ja peltomaata ). Ja onhan nuo siirtäneet linjauksia tarpeen mukaankin...Kohtuullisessa sovussa.

Tässä loppukaneetti kunnan kaavamerkinnöitä , M niinkuin metsätalousvaltainen alue:

"Alueen suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota yhtenäisten virkistysreittien
aikaansaamiseen."

...ts jos annat luvan ratsastaa tai ajella kelkalla/mönkijöillä, on siinä kohta yleinen "virkistysreitti", oikein kaavalla määritetty