Tulee kyllä niin takinkääntäjien hallitus että melekeen häjyä teköö, jos kaikkien kuuden puolueen linjaukset vedetään isolla kammalla saman suuntaisiksi

Joittenkin pitää kantaa vastuuta Suomesta, kun Soinin sekulisakki meni häntä koipien välissä oppositioon.
HSBC:n tavoin Euroopan velkakirjamarkkinoiden suurpankkeihin kuuluva ranskalainen Societe Generale luonnehtii tuoreessa raportissaan Euroopan velkakriisiä saippuaoopperaksi, joka ennemmin jatkuu loputtomiin ennemmin kuin katkeaa yhtäkkiä.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/05/29/ehka-kreikka-sittenkin-selviaa--juhannukseen-asti/20117578/12?ref=tf1
Soinilla oli selkärankaa sanoa ei vastuuttomalle politiikalle. Hesarissa oli juttu takinkäännöstä. Uudessa eduskunnassa istuu 134 kansanedustajaa jotka vaalikoneessa olivat ilmoittaneet EI Portugalin tukipaketille. Nyt nämä samat edustajat äänestivät tuloksen aivan päinvastaiseksi. 137 kansanedustajaa äänesti KYLLÄ. Onko tämä demokratiaa. Ei ole.

Tuollainen kysymys vaalikoneessa oli jo sinällään naiivi, kun ei kolme kuukautta sitten voinut olla edes tarkkaa kuvaa siitä mihin koko euorkriisi on matkalla. Sama kuin olisi kysynyt otetaanko markka takaisin: KYLLÄ vai EI???
Oma lukunsa on sitten se osa äänestäjäkuntaa, joka antoi itselleen uskoteltavan että kysessä oli kansanäänestys Euron tukemisesta! Suomen Tasavallan valtiosäännön mukaan kansanedustajan vaalissa valitaan kuitenkin kansalle edustajat, eikä suinkaan oteta kantaa yksitäisiin asioihin. Vaaleissa valitut kansanedustajat päättävät edustuksellisen demokratian hengessä asioista, joita tulee esille vaalikauden aikana pidettävillä valtiopäivillä.
TÄMÄ ON EDUSTUSTUKSELLISTA DEMOKRATIAA! 
Hesärin kirjoituksen mukaan puoluekuri on perustuslain vastainen. Kansanedustaja on vastuussa ainoastaan äänestäjälleen. Näin menee edustuksellinen demokratia.

ilman jäsenäänestyksiä ne kansanedustajaehdokkaat listoille laitetan puolueen toimesta,,,,,
sen lauluja laulat joka leivän antaa
