Tundralla on toivottomuus valtaamassa alaa kun Maalaisliitto ei enää järjestäkään ilmaista rahaa

=
Sanomalehti Kalevan tekemän selvityksen mukaan kahdeksan kuntaa Lapista on luopunut vapaaehtoisen avustuksen maksamisesta. Kunnat ovat maksaneet muualle lähteville opiskelijoille rahaa siitä, että he pitävät kirjansa kotikunnassaan. Näin kuntien asukasluku saadaan näyttämään todellista väkimäärää suuremmalta. Kunnat saavat muun muassa valtionosuuksia asukasluvun mukaan. Kalevan mukaan avustuksen maksamisesta luopuneita kuntia ovat Kemijärvi, Keminmaa, Pello, Posio, Ranua, Salla, Savukoski ja Tornio. Lapissa kerran vuodessa maksettavaa tukea antavat enää Kemi (300 e), Kolari (500 e) ja Pelkosenniemi (400 e).