Ja taas lainaus siionisteilta:
" Kaikki valtiokoneiston pyörät pyörivät meidän käsissämme olevan käyttövoiman, kullan, avulla.
Meidän viisaittemme keksimä kansantaloustiede on tunnustanut pääoman hallitsijanvaltuudet jo aikoja sitten.
Todistuksena meidän poikkeuksellisen älymme nerokkuudesta on sekin, että olemme osanneet esittää lainakysymyksen sellaisessa valossa, että he ovat pitäneet sitä jopa itselleen edullisena.
Kuinka selvästi hallitusten puhtaasti eläimellisten aivojen kehno ajatustoiminta ilmeneekään mm.siinä, etteivät he lainoja ottaessan ajattele, että heidän on puristettava nämä samat rahat ja lisäksi vielä korot oman valtionsa taskuista maksaakseen ne meille!
Mikä olisikaan ollut yksinkertaisempaa kuin näitten varojen ottaminen suoraan alamaisilta, jolloin korot olisivat säästyneet"
Että noin vääristeltiin 1800-luvulla..