Jossae Litokaeran korvessa
värjää mättäetä hillat
hilijaa tuulessa huojuvat
hentoset suovillat
eipä eänijä laesin
tässä seuvvussa uppeessa
nukkuuu kopraki kotonasa
muijjasa kuppeessa
Vaen hetkinen, tuollaha
jotte vilahtaa taetaa
marjanpoemija vissiin
kulukoo rimpijen laetaa
essiin kiikarin kaevan
seäjän tarkaksi kuvan
sehä on simmo ja suluhasmies
on jättäneet tuvan
Kovin poemivat marjoja
pijan on ämpäri täynnä
simmon pötsissä juimasoo
muistaa, en oo huussissa käynnä
siitä tormovaa mummeli
vaevaeskoevujen huomaan
housut nilikkoehin puottaa
siinä värjejää suomaan
Kun on tyhyjenny kokonaan
hillanpoemijan suoli
niin mieleen jo lykkäytyy
mumman hummeetin huoli
ei oo lakkariin sattunu
millä pyyhkijä voesi
lausuu rukkouksen ilimaan
jos joku paperija toesi
Kopra kotonaan herrää
siinä raapiipi munija
sitte itekseen puhelee
miettii nähtyjä unija
siinä simmo on ollunna
häjässä suuressa
ja se apuva huuteli
vaevaeskoevujen juuressa
Jopa liikettä syntyypi
miekkoseen talossa
kohta lyyssi on peällä
pijan kumiterät jalossa
melekeen ulukona on
peälle kynnyksen toppaa
kirjahyllystä vielä
oman kirjasa koppaa
Pijan Litokaeran korvessa
missä kypsyvät hillat
hilijaa tuulessa heiluvat
hentoset suovillat
Kopra pelastaa neitosen
kirjan puskan taa nakkaa
pijan sisulla ja sytämmellä
siellä pyyhkästään ... takkaa
Elämä on parasta kometiijjaa
