http://www.halla-aho.com/vaalit2011/tuekampanjaa.htmlPienen tauon jälkeen katsaus vaalikassaan.
Tiistaihin 8.3.2011 mennessä tilille on tehty 704 lahjoitusta. Niiden kokonaissumma on 44 101 euroa. Keskimääräinen lahjoitussumma on tällä hetkellä reilu 62 euroa.
Rahaa on tällä hetkellä käytetty 15 064 euroa. Jo korvamerkittyä rahaa on kassassa 24 353 euroa. Tunnettuja menoja on siis tällä hetkellä hiukan alle 40 000 euroa.
Tähän mennessä on teetetty uudet vaalisivut, jotka toivon mukaan saadaan pikapuoliin avattua. Lehtimainoksia on julkaistu neljä kappaletta, ja niistä kolme on ollut yhteisprojekteja muiden nuivien ps-ehdokkaiden kanssa. Lisäksi on teetetty kolme jaettavaa vaaliesitettä sekä vaalipinssi. Niiden menekki on ollut vaalitilaisuuksissa huikea.
Onnistuneista sijoituksista on mainittava myös kampanjanavaustilaisuus 6.2., joka päätyi sittemmin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen asti.
Tällä hetkellä työn alla on useita lehtimainoksia, mainosbannereita sekä - hieman keräystilanteesta riippuen - televisiokampanja. Suurimmat paukut on varattu ulkomainontaan viimeisten kahden viikon ajalle.
Allekirjoittanut ja vaalitiimi (Matias, Marja, Heikki & Jesse) kiittävät jälleen avokätisiä kansalaisia tuesta! Olette antaneet paljon, mutta enemmänkin saadaan menemään. 6.2. keräystavoitteeksi asetettiin yhden ankkurilapsen vuotuiset kustannusvaikutukset, 57 000 euroa, ja tästä tavoitteesta pidämme kiinni. Tehokasta keräysaikaa on vielä muutamia viikkoja jäljellä.