Sirkka-Liisa Anttila tuomitsee kaikki eläinsuojelua koskevat laiminlyönnit. Anttila on tyytymätön siihen, että eläinsuojelurikkomuksia tapahtuu edelleen Suomessa.
+
Yaran projektijohtaja, tohtori Liisa Pietola varoittaa, että vesiensuojelun kiristyvät vaatimukset voivat johtaa ryöstöviljelyyn. Kasvit ottavat jatkuvasti maasta enemmän ravinteita kuin sinne lisätään. Jos maata köyhdytetään, kärsii paitsi ruuan tuotanto, myös ympäristö. Lannoittaminen alle kasvin tarpeen on pois seuraavan sukupolven sadoista, hän varoittaa. ”Se ei ole kestävää kehitystä.”
+
Yrittäjyyspolitiikkaa keskustan vaaliohjelmaan valmistellut kansanedustaja Kimmo Tiilikainen penää Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilaiselta talouskasvua tukevien puheiden lisäksi myös keinoja kasvun saavuttamisesta.
+
Mauri Pekkarinen ei hyväksy listaamattomille pk-yrityksille esitettyjä veronkiristyksiä. Sdp ajama osinkoveromalli rasittaa Pekkarisen mielestä pienyritystoimintaan. Hän ei hyväksy osinkojen tuplaverotusta. Viime vuonna Suomessa oli Pekkarisen mukaan 410 000 sellaista pk-yrityksen omistajaa, jotka saivat vähemmän kuin 10 000 euroa osinkoa. Suuri osa heistä sai osingot verotta, koska heidän yrityksensä oli jo kertaalleen maksanut samoista osingoista veroa, hän kertoo.
=
Mites must joteski tuntuu et vaalit on tulossa
