Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Visio  (Luettu 9397 kertaa)

Kohta-Sippoolan Kaappoo

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 623
Vs: Visio
Suunnilleen samaa mieltä kun aman.
Kotieläintilojen lukumäärä on n.puolittunut ja kokonaistilamäärä vähentynyt suunnilleen samaa tahtia kuin nykyisinkin. Toisaalta on rakennettu muutamia todella suuria yksiköitä, mutta edelleen on mukana myös pieniä tiloja. Eri kokoisia tiloja on aina ollut ja tulee aina olemaan!
Maataloustukia maksetaan yhä, mutta niiden merkitys on vähentynyt tuotannon muututtua yhä enemmän tukityöntöisestä markkinavetoiseksi. Muutenkin tuet ovat painottuneet nykyistä enemmän ympäristötukien suuntaan ja ovat nykyistä tarkemmin kohdistettuja.
Keskimääräinen kannattavuus ei ole heilahtanu suurestikaan. Osa tiloista pärjää ja osa ei! Näinhän se on aina mennyt.

Viljan ja maidontuotanto voi johtuen ruoan nousseesta kysynnästä ehkä nykyistä paremmin, mutta suurin kysymysmerkki on yksimahaisten lihantuotanto. Pystyykö kotimainen tuotanto kilpailemaan ulkomaisen kanssa. Toisaalta voisi kysyä, että miksi tilanne olisi muuttunut nykyisestä huonommaksi kilpailutilanteen suhteen?
"Tämä sääntö pätee aina: kaikissa mielipideasioissa vastustajamme ovat järjettömiä." -Mark Twain-

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Visio
Muutamat farmit on kusessa pitkien ja kalliitten maanvuokrasopimustensa kanssa.

Broiskupaikat ovat karanteenissa ja konkurssissa jo viidettä vuotta eläintautiepidemian vuoksi, ahnehdittuaan itsensä satoihin tuhansiin lintuihin yksikkökooltaan.

Porista ylöspäin Suomi on julistettu luonnonsuojelualueeksi, viljelykiellossa. Paitsi tietysti apeäijän navetto! Apeäijähän on itse silloinkin lypsyministerinä Seinäjoen virastossa.

Viljelijöitä on eläköitynyt runsaasti. Yrittävät kovasti saada jotain piruparkaa kytkettyä peltoihinsa tukioikeuksista
huolehtimaan.

Täpinäreiskoilta on jo puhti loppunut ja koneluottoa eivät enää saa, vanhatkin on hoitamatta. Rasvattua köyttä pummaavat paikallisesta rautakaupasta...

Jäljelle jääneet, asiallisesti hoidetut, rahakauranviljelytilat ovat sivutoimisia, pinta-alaa on riittävästi, lisää eivät enää ota.

Syrjäisemmät/huonommat pellot alkavat väkisinkin lykkäämään lepikkoa.

Taloojussi ja Aulis Anttila lykkäävät koiranputkea, jo ruostuneet lusikat kenottavat nurkassa...

Jotenka, tosi toiveekkaalta näyttää!

Viimeksi muokattu: 04.11.07 - klo:19:37 kirjoittanut Timppa

Kui mää ain olen paras?

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Visio
  Muutenhan tuo sun visiosi on positiivista ,mutta unohdit kuinka metsälle käy, siis lepikko tuottaa hyvin :D

Enpä ole kuullutkaan kenestäkään joka olisi lepikolla rikastunut, Sepe lienee ensimmäinen?

Viimeksi muokattu: 04.11.07 - klo:20:01 kirjoittanut Luomujussi

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Visio
  Muutenhan tuo sun visiosi on positiivista ,mutta unohdit kuinka metsälle käy, siis lepikko tuottaa hyvin :D

Mehtät on hakattu ja rahat laitettu Kanarian lomaosakkeisiin.

Sen jälkeen tietysti turistilentotoiminta kiellettiin polttoainepulan vuoksi ja lomaosakkeet tulivat arvottomiksi.

Sepe makailee henkitoreissaan sairaalassa mansikan homemyrkkyjen aiheuttaman aivovamman vuoksi.

Hokee jatkuvasti: "Kepu pettää aina, ihan aina."
Perilliset luulevat, että tuo Sepen hokema "Kepu" on joku edesmennyt homokaveri.

Perilliset odottavat vierellä perintöä kuolaten. Eivät vaan tiedä, että mitään ei ole jäljellä Sepellä.
Muuta kuin maksamaton kännykkälasku.  Koetti vielä viime ahneuksissaan/tyhmyyksissään ansaita rahaa hankkimalla
liittymän jolla voi puhumalla ansaita rahaa. Osoittautui huijaukseksi by MTK.

Viimeksi muokattu: 04.11.07 - klo:20:07 kirjoittanut Timppa

Kui mää ain olen paras?

KJL

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4084
  • "Aja millä ajat ja Flieglillä loput"
Vs: Visio

Täpinäreiskoilta on jo puhti loppunut ja koneluottoa eivät enää saa, vanhatkin on hoitamatta. Rasvattua köyttä pummaavat paikallisesta rautakaupasta...

Ainaki paikallises akrimarketis sanoovat viimeksi, kun köyttä hain, jotteivat myy köyttä kuin käteisellä...  ;D
tethering holes to their concave windings

Talojussi

  • Vieras
Vs: Et ole väärässä
Oma visioni, jotta päättäjien puoluekannasta riippumatta maataloutta kurjistetaan vielä aimo annos.
Ei olla vielä lähelläkään  sitä lukumäärää maatiloja, minkä politiikot katsovat tarpeelliseksi.

Oikeassa olet... veronmaksajien kustantama maanviljely vähenee... ja loppuu - jokainen saa tietysti omilla rahoillaan viljellä juuri niin kuin hyväksi näkee.

Jep, jep, kuluttajille maataloustuen nimellä maksettava syöntituki vähenee reippaasti- Yhdysvallat, Australia ym ylituotantoaan dumpanneet maat kuivuvat ja elintarvikkeitten nykyinen polkumyynti loppuu.

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: Visio
Tulevaisuudessa kasvitaudit ja rikkaruohot valtaavat alaa enenevässä määrin, joten kyntö on noussut taas muotilajiksi. Maakunnissa järjestetään kursseja katoamassa olevan kyntötaidon elvyttämiseksi.

Eu on liittovaltio ja ja USA on sotinut itsensä konkurssiin. Maailmalla kansakunnat tappelevat vedestä ja suomen kadonnut puunjalostus on korvattu pulloveden valmistuksella...
Nothing is Something Worth Doing

yammis

Omalla  tilalla kyntö on jo nyt noussut muotilajiksi.  Vanhoina hyvinä aikoina, kun ei kevytmuokkauksista ja suorakylvöistä ollut vielä tietoakaan, riitti peitattu siemen kasvitautien torjuntaan, ja pelkkä MCPA riitti rikkaruohojen torjuntaan useimmilla lohkoilla. Ja juolavehniäkin tarvitsi ruiskuttaa ani harvoin.

KJL

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4084
  • "Aja millä ajat ja Flieglillä loput"
Vs: Et ole väärässä
Oma visioni, jotta päättäjien puoluekannasta riippumatta maataloutta kurjistetaan vielä aimo annos.
Ei olla vielä lähelläkään  sitä lukumäärää maatiloja, minkä politiikot katsovat tarpeelliseksi.

Oikeassa olet... veronmaksajien kustantama maanviljely vähenee... ja loppuu - jokainen saa tietysti omilla rahoillaan viljellä juuri niin kuin hyväksi näkee.

Jep, jep, kuluttajille maataloustuen nimellä maksettava syöntituki vähenee reippaasti- Yhdysvallat, Australia ym ylituotantoaan dumpanneet maat kuivuvat ja elintarvikkeitten nykyinen polkumyynti loppuu.
Sen jälkeen, kun maataloustuet poistetaan, kukaan ei valita maatalouden tukemisesta vaan ruuan kalleudesta.  8)
tethering holes to their concave windings

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Visio
Kyllä ne Kuusamon kokoukset on meleko hilijasie, sen sijjaan täällä meillä oes tänäehtoona kokkovus, vaen enpähän kehtoa lähteä.
Elämä on parasta kometiijjaa

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Visio
Kyllä ne Kuusamon kokoukset on meleko hilijasie, sen sijjaan täällä meillä oes tänäehtoona kokkovus, vaen enpähän kehtoa lähteä.

Mikä sillai ujostuttaa?
Kui mää ain olen paras?

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Visio
Kehtaaminen ei täällä oo ujjoutta, vaan laeskuutta ;D
Elämä on parasta kometiijjaa

Unto

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 654
Vs: Visio
Kyllä ne Kuusamon kokoukset on meleko hilijasie, sen sijjaan täällä meillä oes tänäehtoona kokkovus, vaen enpähän kehtoa lähteä.

Mikä sillai ujostuttaa?

Heino tarkootti tiätenki nottei kehtaa lähtiä kotua pois. Sehän sanoo notta kokous on siälä heillä.

Tuomari

  • Vieras
Vs: Visio
Missä maamme maatalous vuonna 2017.

Optimistit ja pessimistit.

Todellisuudella ja suhteellisuudentajulla ei voi perustella, kun ei oikein syksyllä edes tiedä, mitä seuraavana toukokuuna tarvitaan.

Oma visioni, jotta päättäjien puoluekannasta riippumatta maataloutta kurjistetaan vielä aimo annos.
Ei olla vielä lähelläkään  sitä lukumäärää maatiloja, minkä politiikot katsovat tarpeelliseksi.

Siitähän tässä kaiketi lopulta on kysymys.
Joku viisas sanoi jo ajat sitten, sen pärjäävän joka vähiten hassaa omaa ja lainarahaa herrojen kotkotuksiin(eikä nyt tarkoiteta edes munivia kanoja).

Järkevämpiä on olleet tämänkin Jampan kirjoitukset olleet 10 v. sitten.

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393

Pakkokin olla.

 Kun sen tyhmemmiksi ei jutut voi mennäkään, kuin mitä se VeetiEemeli nykyään kirjoittaa.
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!