Niinhän se karahtaa... kun ei ole mitään kepulaista maatalouspolitiikkaa... koko homma on jätetty tuulen viemäksi

=
MaasTulli, 27.1.2011
Liha-ala on ajautunut jopa pahempaan kustannuskriisiin kuin vuonna 2008. ”Rehu- ja energiakustannusten nousua ei ole saatu siirrettyä tuottajahintoihin. Päinvastoin sianlihan hinta on laskenut vaikka eläinten hyvinvointiin on juuri tehty kalliita investointeja”, MTK:n sikajaoston puheenjohtaja Tero Ojala sanoo. MTK:n lihavaliokunnan puheenjohtajan Mauno Ylisen mukaan kentältä tulee viestiä, että keväällä moni sikala jää tyhjäksi. Myös vasikoiden määrä on ollut laskussa.Kriisi koskee nyt yhtä lailla kaikkia lihantuotannon sektoreita. Esimerkiksi broilerin lihassa korotuspainetta olisi 10-15 senttiä kilolta mutta mitään ei ole saatu. Tuottajat vaativat kauppaa kantamaan vastuunsa kotimaisen tuotannon säilymisestä.
+
...ja mitä tekee MTK... ja sekulisakki... eivät mitään... kumpainenkaan... kun eivät osaa
