http://www.suomenmaa.fi/etusivu/keskusta_toi_my%C3%B6s_aserahat_s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6keskusteluun_5071560.html
Kepu säästäisi kalustohankinnoissa. mutta ylläpitäisi edelleenkin kalliiksi käyvää varuskuntien määrää, pitkin Kepulandiaa.
Nykyinen sodankäynti perustuu pitkälti tekniseen osaamiseen, enää ei kanata kouluttaa "tykinruokaa".
Tätä tosiasiaa vastaan on kepu nyt noussut.
Kalustoa pitää olla ja sitä varten koulutettu tehokas henkilöstö.
Noh, onneksi kepu lähtee kohta oppositioon ja säästökohteet etsitään järjen kanssa, ei alue- eikä puoluepoliittisin perustein.
Toisaalta, onko "minä-ite" ajatellut yhtään sitä näkökantaa kuinka helppo Suomi on "ahdistaa etelän nurkkaan" kun alueellinen puolustus on lakkautettu ? On niillä joukko-osastoilla ja sotilaspiireillä kuitenkin merkitystä. Joukkojen perustamisen kannalta, vihollisen iskujen kannalta hajasijoittaminen paikallaan ja siviiliväestön tarpeita ajatellen jopa evakuonnin kannalta. Ei todellinen sodankäynti mihinkään ole muuttunut, lisänä vain tekninen sodankäynti. ( Kuinka helppo onkaan esim. nykyiset tietoliikennejärjestelmät saada nurin ). Ydinsodanuhka tulee vasta viimeisenä. Täsmäiskuilla saadaan takuulla paljon vahinkoa, mm. keskittynyt ruoantuotanto, vedenjakelu ym. Varajärjestelmiä näiden uhkien varalle ei juuri kehitetty, päinvastoin. Maavoimien on oltava entistä valmiimpia olla kaupunkisotien varalle. Eikä niinkään viiimeisenä eikä vähäisimpänä, kemiallinen ja biologinen sodankäynti. Varuskuntia lakkautetaan ikäluokkien pienentyessä, "varusmiesaineksen" rapaantuessa. Ei muuta kuin määrärahoja lisää, ylimääräiset äijät Agrostakin kertaamaan......Kyllä kalustohankinnoissa ( ja kaluston poistamisessakin !!) pitäis olla enempi harkintaa. Jos ikä on syy poistaa toimivaa kalustoa, kun kunto ja soveltuvuus ok, niin herää kysymys onko tarpeen ? Ja tämä eläkeikä joutaa nostaa kantahenkilökunnalta ihan samalle tasolle kuin tavan tallaajilla. Kyllä tehtäviä löytyy. Yli 50:t sotilaspiireihin, toimistoihin ja kevyempiin koulutustehtäviin. Mutta lakkautusten tie pitäis olla jo loppuunkäyty. Alkaa historia toistaa itseään, kolmekymmentäluvun loppua....