rt ja moni muukin ovat nyt jo pahasti pudonneet kelkkansa kyydistä. Onko pudottu jo liian monta kertaa?
Olen käyttänyt kypärää ja näyttää siltä, että päät ovat pehmenneet nimenomaan niiltä, jotka eivät käytä kypärää
Kelkkailkaa aivan rauhassa omilla maillanne, niiden mailla, jonne teillä on lupa tai yleisellä kelkkareitillä tahi jäällä. No problem minun puolestani.
Näin on tarkoitus toimia jatkossakin
Mutta tässä onkin kyse pakkolunastuksen helpottamisesta, jotta voidaan perustaa reitti kelkoille. Pakkolunastusta kait käytetään vain yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeisiin hankkeisiin. Yleiset tiet, sähkölinjat, kaava-alueilla kylläkin kunta voinee lunastaa tonttialuetta, jos kauppoihin ei päästä. Näissä hankkeissa on aina takana etu, joka palvelee väestöä harrastusmieltymyksistä riippumatta. Kelkkareitti on vain pienen joukon vapaa-ajan viettoa varten.
Pakkolunastuksen kohteeksi joutuneelle on aivan sama mikä on käyttötarkoitus, ainoastaan aiheutunut haitta merkitsee.
Kelkkareitistä aiheutuva haitta on aivan mitätön verrattuna noihin muihin mainittuihin hankkeisiin.
Ei ole myöskään kyse pelkästä harrastustoiminnasta, koska moni saa elantonsa kelkkailusta, safarit, ravintopalvelut, huollot jne.
Safariasiakkaita ei voi edes pitää oikeastaan harrastajina, ne on pääosin vain näitä elämysturisteja: Aivan samalla tavalla kuin Suomalaisten lomailu etelän rannoilla, eihän nekään ole "rantaharrastajia", vaikka sinne on pakkolunastettu se ranta turistirysäksi.
Pakkolunastus mahdollisuutta tarvittanee vain tosi harvoin, ei sekään ole kohtuullista, että yksi änkyrädemari estää koko reitin rakentamisen.
Suunniteltu korvaus on tosin aivan naurettavan pieni, mikäli reitti tehdään umpimetsään: 150 e/km on esim. 3,3m leveällä uralla vain 450 euroa/ha ja 5m leveällä uralla vain 300 euroa/ha.
Toki sähkölinjalla se on asiallinen korvaus
Ja etäisyys asutukseen olisi ollut syytä kirjata lakiin........
Onko seuraavana vuorossa lunastuslupa golfkentille, ampumaradoille tai muille? Normipururatakin on perustellumpi lunastuskohde kuin kelkkareitti.
Eiköhän noihin kaikkiin onnistune lunastus jollain keinolla jo nykyäänkin?
Pururata ei ole oikein vertauskelpoinen, koska hölkkäämällähän pääsee jo nyt läpi Suomen.
Toki kelkallakin pääsee jo aika pitkälle, eli kelkkareitissä on tärkeää yhtenäisyys, pururadassa ei ole.