Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK hyväksymässä maittemme sosialisoinnin  (Luettu 6679 kertaa)

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: MTK hyväksymässä maittemme sosialisoinnin

Pahinta on se, että kelkkareitit tullaan muuttamaan tieliikennelain mukaisiksi teiksi, jolloin maanomistaja ei itse saa kulkea niillä, esim kuljettaa puuta.

Ja kauhuskenaario on se, että maanomistaja maksaa tulevaisuudessa kiinteistöveroa myös maillaan kulkevaan kelkkareittiin kuuluvasta maa-alasta, samalla kun joku matkailuyrittäjä tekee bisnestä maksullisella kelkkareitillä jonka kulkemisesta perii maksun,  eli minä maksan veron, ja joku muu tienaa maani avulla.

Miten onkaan MTK voinut vajota näin alas?
Hevostalous on dynaamisesti kasvava ala, jonka harrastusmahdollisuus on hyvin rajallinen juuri turvallisten reittien vähyyden vuoksi.

hevostalouden edut ovat  myös haja-alueen etuja koska sen tuoma
työllisyys tuntuu jo mukavasti maakuntien taloudessa :D

lähialueen tiloille hevostalous tuottaa  myös monenlaisia markkinoita :D

tuo moottorikelkkailu  on kiellettävä kokonaan poislukien työkäyttö 8)

gutiguti

  • Vieras

Kesällä nuo reitit soveltuvat hyvin ratsastukseen ja talvellakin rekiajeluun.

eikä  tule  äänihaittaa  eikä pakokaasujäämiä, pientä lannoitusvaikutustakin :D

Hevostilat ovat yhä useammalle kasvinviljelytilalle kasvava ja merkittävä asiakasryhmä.

mutta hupimoottorikelkoista ei maataloudelle hyötyä  tule 8)

Avaisi se monille mahdollisuuksia sivubisneksiin.

Ari Harjunen

Minusta laajat yhteiskunnan tukemat reittiverkostot eivät tue safariyrittäjyyttä eikä muuta moottorikelkkailuun liityvää maaseutuyrittämistä. Omin eväin ja omin tuontikelkoin ajelevat
eivät rahaa reitin varrelle juuri jätä. Moottoriurheilu tulee keskittää talviurheilukeskusten yhteyteen luotujen palvelujen varaan. Siellä voidaan irtoraha putsata helpommin pois.

juu kepulle lisää vaalirahaa, kelkkatehtaita, joka niemeen notkelmaan ;D ;D

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12531
  • Virolaista kiitos!
Vs: MTK hyväksymässä maittemme sosialisoinnin
Mää olen sitä mieltä, että millään järjellisillä perusteilla kenenkään ei tarvitse hyväksyä moottorikelkkailua omilla maillaan. Jo yksistään hemmetinmoinen pörinä on ärsyttävää. Käytännön kokemusten perusteella piikkilanka-aita on ollut aika hyvä kelkkailun rajoite. Toinen vaihtoehto voisi olla, että kävisi haulikolla ammuskelemassa kelkkailijoita. Maine siinä menisi ja poliisikin varmaan kävisi paikalla, mutta luulen, että kelkkailu kyllä vähenisi omilla mailla melko radikaalisti.

Mulla on vähän antipatioita noita kelkkoja kohtaan :D

ole oikeilla jäljillä,  ei muutkaan anna mitään ilmaiseksi saadakseen pysyvän haitan :)

gutiguti

  • Vieras
Vs: MTK hyväksymässä maittemme sosialisoinnin
Minusta laajat yhteiskunnan tukemat reittiverkostot eivät tue safariyrittäjyyttä eikä muuta moottorikelkkailuun liityvää maaseutuyrittämistä. Omin eväin ja omin tuontikelkoin ajelevat
eivät rahaa reitin varrelle juuri jätä. Moottoriurheilu tulee keskittää talviurheilukeskusten yhteyteen luotujen palvelujen varaan. Siellä voidaan irtoraha putsata helpommin pois.
Noihin reitistöihin liitty kuitenkin hevosaspekti, ei voi puhua pelkästään moottorikelkkareitistä, vaan esimerkiksi maastoliikenneurasta. Hevospalvelutuotantotilat muuten ovat ennusteen mukaan muutaman vuoden kuluttua lukumäärältään suurempi toimija kuin kaikki muut kotieläintilat yhteensä.

[/quote]

Tottakai hevostalous on maaseudulle ominainen yritysmuoto ja on varmasti tarpeen luoda sille
suotuisa toimintaympäristö. Kuitenkaan hevostalousyrittäjänkään ei tule odottaa että muut
tekevät yrittämisen mahdolliseksi vaan itse se toimintaympäristö on luotava esim. neuvottelemalla
naapureiden kanssa vaellusreitit.

Kelkkareititkin olivat alkuun kelkkailukerhojen neuvottelemia ja ylläpitämiä. Silloin talkootyö
oli osa harrastusta. Eikä reitillä selviäminen tarkoittanut ensisijaisesti sitä, että selviääkö sieltä
hengissä vai tuleeko päälleajetuksi.

pötsjölööm

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4297
  • Hämmästyksen sormi, ihmetyksen suussa
Vs: MTK hyväksymässä maittemme sosialisoinnin
Minusta laajat yhteiskunnan tukemat reittiverkostot eivät tue safariyrittäjyyttä eikä muuta moottorikelkkailuun liityvää maaseutuyrittämistä. Omin eväin ja omin tuontikelkoin ajelevat
eivät rahaa reitin varrelle juuri jätä. Moottoriurheilu tulee keskittää talviurheilukeskusten yhteyteen luotujen palvelujen varaan. Siellä voidaan irtoraha putsata helpommin pois.
Noihin reitistöihin liitty kuitenkin hevosaspekti, ei voi puhua pelkästään moottorikelkkareitistä, vaan esimerkiksi maastoliikenneurasta. Hevospalvelutuotantotilat muuten ovat ennusteen mukaan muutaman vuoden kuluttua lukumäärältään suurempi toimija kuin kaikki muut kotieläintilat yhteensä.

Ja samaan aikaan kelkkojen määrä laskee? Nyt on pari hyvää talvee(jos nää pakkaset jatkuu), mutta yleisesti ottaen kelkkakausi lyhennyt etelässä olemattomiin.

minä-itte

MTK on "unohtanut" kertoa, että näitä pakkolunastettuja "maastoliikennereittejä" tullaan käyttämään sulan maan aikana mönkijäreitteinä. Tuskin sinne hevosia sekaan sopii.

MTK ja Ympäristöministeriön Tuunanen ovatkin jo ujuttaneet "jokamiehenoikeuden" tulkinnaksi sellaista, että ratsastaminen on sallittua myös bisnesmielessä toisten metsissä ja teillä aivan vapaasti....mikä tulkinta on helvetinkaukana alkuperäisestä jokamiesoikeudesta.

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=161267&lan=fi    "huomattavasti"

 Kuka tahansa voi perustaa yhdistyksen, jolla on oikeus pakkolunastaa maita kelkka- ja mönkijäreiteiksi ja käyttää sitä bisneksentekoon. Tämmöistä on ajanut  "etujärjestömme" MTK. MTK:n "suosittelema korvaus" esim Keski-Suomessa on ollut kertakaikkisena 150 e/km. EU edellytti antaessaan EU-liittymissopimukseemme  Suomelle oikeuden säilyttää jokamiesoikeudet, että KAIKILLA EU-KANSALAISILLA on täällä samanlaiset jokamiesoikeudet-

..teretulemast kaikki  sakut ja fransmannit päristelemään MTK:n pakkolunastamille reiteille maaseudun ihmisten harmiksi....ja metsät täyteen keski-eurooppalaisia hevosia.  

"minä-itte" on yhden metsäautotien vastuuhenkilö ja hoitaja, hoito loppuu heti kokonaan ja lopullisesti, jos sinne ilmestyy hevosia! Antaa sitten rapautua.

Viimeksi muokattu: 02.12.10 - klo:03:31 kirjoittanut minä-itte

Suuri Ajattelija

  • Vieras
Vs: MTK hyväksymässä maittemme sosialisoinnin
"minä-itte" on yhden metsäautotien vastuuhenkilö ja hoitaja, hoito loppuu heti kokonaan ja lopullisesti, jos sinne ilmestyy hevosia! Antaa sitten rapautua.
Teeppäs, Itte, kiusaa ja raivaa metsäsi pelloksi.