Osa 2/12 Puuha-Pete ja auringonkukkalaakson aarteet (jatkoa)
Auringonkukkalaakson Pastori oli jo tavallisista tavoistaan poiketen lähtenyt pyöräretkelleen jo selvästi, tai enää niinkään selvästi jo ennen yhtätoista.
Kaartaessaan aivan Annin talon ohi horjuen tosin, jonka aivan orapihlaja-aidan takaa tie meni, Pastori pysähtyi kuullessaan tavallisuudesta poikkeavan äänen...
Ääni oli lähinnä rahnuttava, kuin hiekkapaperi olisi liukunut edestakaisin pitkin tikkuista puuta.
Tämän omituisen äänen jälkeen kuuluikin Pastorille jo tutumpi ääni orapihlaja-aidan takaa;
"Älä lopeta vielä", ääni joka vaikutti ilmiselvästi Puten ääneltä, tuon puisen kuvatuksen, vetelyksen...
Vastaus tulikin heti;
"Ai perkele, se on pakko, tikku lävisti kieleni" Anni vastasi.
Tämä riitti Pastorille; Pastori halusi puuttua ehdottomasti tilanteeseen.
Pastori ryntäsi läpi tuon piikkisen orapihlaja-aidan,
jonka piikki julkesi jopa läpäistä hartaan Pastorin kämmenen,
kiroamatta hän kuitenkin pyrki, ja pääsikin tuosta esteestään läpi.
Nähdessään tämän edessään ei hän kestänyt enempää; Puten tuon linnunpelättimen,suuren puisen tarvekalun Annin huulten välissä, tämän Annin, jota Pastori oli kolme vuotta sitten Rippileirillä niin sanoin kuvaamattomasti himonnut.
Silloin Anni ei kuitenkaan ilman 50 euroa ollut suostunut samaan toimeen kuin nyt oli kyseessä Puten osalta joka sai tätä kyseessä olevaa ilman sen kumemmpaa rahallista panostusta, vaikka tältä nyt olisikin ollut kuitenkin turhaa mitään rahaa vaatiakkaan.
Pastori huomasi tilanteensa tulleen, ja sanoi Annille: "Voi hyvä lapsi, etkö muista mitä kuuluu vain rippikoulussa opetettuun parisuhteeseen?"
"Muistan kyllä, vastasi Anni. Mutta hän jatkoi: Se ei koske linnunpelättimiä, ja Suihinotto linnunpelättimeltä on sallittua jos on eronnut kirkosta internetissa, kuten me teimme Puten kanssa jo puoli tuntia sitten. (Jatkuu )
Tämän kukan loistoa ei muut rikkaruohot varjosta