jyvääskyläs on keskusteltu lihakunnan kokooksesa kovasti notta a yhtiön jukisesta rienaamisesta jäsen voiraan erottaa mut omatoimisesti eroomista vaikeutetaan ero kestääs sen kaks vuotta toimittajia ei päästetty tilaisuuteen kuvaajakin oli riepotettu ulos

Skientologia on 1900-luvun äänekkäimpiä uusia uskonnollisia liikkeitä, ja se on kerännyt mediahuomiota ja kriitikoita luultavasti enemmän kuin mikään muu uususkonto.
Skientologiakirkkoa on arvosteltu voimakkaasti siitä, että se maksattaa jäsenillään kalliita kurssimaksuja ja järjestössä yleneminen vaatii yhä uusien kalliiden kurssien käymistä. Kallis eteneminen on ajanut jäseniä valtaviin velkoihin.

;Dtoi on ko syväkurkun maatilalta

Jotkut arvostelijat laskevat skientologiakirkon uskonnollisten kulttien joukkoon. Tällöin kriitikot usein nostavat esille liikkeen science fiction -tarinoita muistuttavia oppeja, joita ei kerrota aloitteleville jäsenille.[11][12] Toisten mielestä sillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan siinä koetetaan häikäilemättä rahastaa hyväuskoisia.[13][14]
"Kokonaisvaltaisena ratkaisuna" itseään julistava skientologia hämärtää arvostelijoiden mukaan harjoittajiensa harkintakyvyn. Lisäksi skientologiakirkon syytetään rajoittavan jäsentensä itsemääräämisoikeutta arvovallallaan. Skientologian käsitys sairaanhoidosta on omavaltainen, ja se sulkee pois yleisesti käytössä olevia hoitokeinoja. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että sairastunut henkilö kieltäytyy toimivasta hoidosta tai häneltä evätään sellainen.[15]
Skientologiakirkon vallalle ovat erityisen alttiita sen kantahenkilökunnan, Sea Orgin jäsenet, jotka sitoutuvat järjestöön "miljardiksi vuodeksi" ja joutuvat usein työskentelemään kirkon hyväksi nälkäpalkalla.[16]
Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen skientologiakirkko joutui arvostelun kohteeksi, kun se esitti iskujen järkyttämille ihmisille harhaanjohtavia tarjouksia "mielenterveysavusta", ohi terveydenhuollon ammattiavun[17]. Skientologit olivat näkyvästi esillä New Yorkin World Trade Centerin pelastustöissä. Joidenkuiden heistä väitetään esiintyneen amerikkalaisen mielenterveysjärjestön jäseninä.[18]
Kirkkoa on syytetty olemattomien vihollisten keksimisestä. Kirkon arvostelijat ja sen työlle haitallisiksi koetut henkilöt leimataan SP:iksi (Suppressive Person, "torjuja"). Käytäntö on rikkonut perheitä, joissa ihmisiltä on kielletty yhteydenpito SP:iksi leimattuihin perheenjäseniin.[19]