http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1487436Presidentti Mauno Koivisto viivytteli Tshernobylin ydinonnettomuuden jälkeistä suomalaisten evakuointilentoa, ettei vaan syntyisi mitään hysteriaa, ja jotta ei Neuvostoliittolaiset loukkaantuisi. Hän käveli ulkoministeri Paavo Väyrysen yli ja samalla sai tilaisuuden myös simputtaa Väyrystä.
Samalla kuitenkin Koiviston rähmällään olo lisäsi suomalaisten riskiä saada haitallinen määrän säteilyä, mutta Koivistolle oli tärkeämpää valtiosuhteet, kuin oman maan kansalaisten terveys.
Mauno Koivisto oli aikanaan 80-luvulla todellinen kansan suosikki yli puoluerajojen. Itse silloin, kun olin vielä nuorukainen, en pitänyt lainkaan Koivistosta, jo silloin hän vaikutti heikolta presidentiltä, mikä arvio on sittemmin osoittautunut täysin oikeaksi.
Valitettavasti kaikki historiamme demaripresidentit ovat tiukassa paikassa osoittautuneet heikoiksi presidenteiksi.