Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK ja Tuunanen yhteistyössä murentavat Suomen Perustuslakia  (Luettu 3672 kertaa)

Ukkovarvas

  • Vieras
niin kuin moni muukin asia, esim. autoverotuksen epäkohdat ja naturan epäkohdat ja työn vapaa liikkuvuus ja niin edelleen!

Eivät ole ristiriidassa Suomen EU-liittymissopimuksen kanssa, päinvastoin.-

Sepedeus

  • Vieras
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki KESK on myös täysi pelle. Hyväksyy tämmöisen omistusoikeuden murentamiset.

Kuten Ympäristöministeriön sivuilla mainitaan, on Ympäristöministeriö "laajentanut" tulkintaansa jokamiesoikeudesta. Millä oikeudella Ympäristöministeriö voi "laajentaa" jokamiesoikeus-käsitettä?

Kepulaisista ministereistä on päästävä.
Jokamiehenoikeutta ei löydy laista, joten sitä voi kuka vain tulkita miten tahtoo.

Mitä tulee maanomistuksen perustuslailliseen pyhyyteen ja konservatiivivarpaan itkuun siitä, kaikki omilla aivoilla ajattelevat ymmärtää, että aika lähellä on se aika, jolloin kaikenmaailman ukkovarpaiden ei voi antaa määräillä sellaisesta minimiresurssista kuin pelto ;)

Mun puolesta mönkkärit joutaa kaikki upottaa lampeen, joutovehkeitä ;D

   Kirjoituksesi paljastaa ,että halut kääntää Veikko Vennamon johdolla tehdyt pakkolunastukset toisin päin. Valitettavasti palautukset entisille omistajille ei ole mahdollista koska ovat kuolleet.
   Silloinkin oli pelto minimiresurssi ehkä siitä syystä ,että torjuttiin kommunismia. Onko nytkin pelko kommunismista. Ruuasta ei ole puutetta ,vaan maksajista ja energiasta. ;D