Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe sikaruuhka kestää koko grillisesongin...  (Luettu 4860 kertaa)

korven ukko

  • Vieras
Teurastamot suunittelivat jopa 3 päivän työsulkua. Ja lakkovaroituksetkin oli tiedossa jo kauan. Sian saa kasvamaan teursapainoon 3 kuukaudessa tai sitten 6 kuukaudessa. Miksi teuraspainoja ei laskettu ja tuottajia informoitu?? Noilla toimenpiteillä lakon aiheuttamat ongelmat olisi voitu eliminoida jo etukäteen. Miksi näin ei edes yritetty toimia?

SEL oli lakossa 21-23.4. Ja sitten oli se lihatalojen työsulku 28.4.  Toinen lakko alkoi eilen ja nyt on siis viides lakkopäivä teurastamoilla.

Suomessa teurastettiin vuoden 2009 aikana 2milj sikaa ja teurastuspäiviä on 250, siis 8000 sikaa per päivä. Tuotannon vähentymisen vuoksi teuraita kertyy nyt kuitenkin vähemmän kuin 2009. 2008 oli ennätysvuosi jolloin teurastamoiden läpi meni lähes 10000 sikaa päivässä.

2008 molemmista teurastamoista vakuuteltiin että tuotantoa ollaan edelleen lisäämässä ja linjoissa on kapasiteettia kymmenienkin prosenttien kasvuun. Siis teuraslinjoista piti mennä ongelmitta läpi 12000-15000 sikaa päivässä.

Ainakin teoriassa kolmen päivän katkoksen (21.-23.4) aiheuttama ruuhka olisi pitänyt olla selvitetty jo sulkupäivään (28.4.) mennessä.

Ehkä ruuhkaakin on, vaikka sikaloissa ja teuraslinjoissa onkin tuotanon romahtamisen vuoksi enemmän tyhjää kuin koskaan.

100 000 sikaa jonossa jo 3 päivän lakon seurauksena.... Pilkkuvirhe vai paskapuhetta?

Kuka hyötyy ruuhkasta, tai pikemminkin mielikuvasta että on ylitarjontaa kuukausien ajan? Tuotannon romahdettua suomalaisesta siasta on todellista kysyntää ensimmäisen kerran sitten 1970 luvun. Teurastamoiden tulos tulee sianlihasta. MTK ja lihaosuuskunnat, joissa molemmissa sianlihantuottajien lukumäärä ja vaikutusvalta on merkityksetön, ovat paniikissa.

pavo heskanen

  • Vieras
Vs: sikaruuhka kestää koko grillisesongin...
..Grillaamista harkitaan perjantaina...itseä me grillaamme tänään ehkä...

Courtney1

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7726
  • I'm not bad, I'm just drawn that way.
Vs: sikaruuhka kestää koko grillisesongin...
..Grillaamista harkitaan perjantaina...itseä me grillaamme tänään ehkä...
Eiks olis tehokasta jos Pavo grillais yhtäaikaa itseä ja maggaraa ???
Curtni1 on typerä, suorastaan vastenmielinen idiootti, kun ei erota työtätehnyttä työtävieroksuvasta.

pavo heskanen

  • Vieras
Vs: sikaruuhka kestää koko grillisesongin...
..sitäpä juuri ja vararengasta navan ynpääriltä   on jo 8 killoo poissa...
vaikk ei se näjy  lihasmassaa kun on jonnekkin tullut...

PigBoss

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 168
  • Aina on oksan ottajia, kun on kuusen kaatajia
Vs: sikaruuhka kestää koko grillisesongin...
"Kuulkaa te korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa" ... aika noileeta oli ulkolaista lihaa kaupoissa kun pakkasvarastojen sulattelijat oli hetken lakossa. Jos suomalaisella tuottajalla olisi selkärankaa olisi "osuustoiminta" kaput
Aika menee arvellessa, päivät päätä käännellessä.

pavo heskanen

  • Vieras
Vs: sikaruuhka kestää koko grillisesongin...
Tusinan verran sian lihapaloja met rillasimma eillisiltana..jäe vielä tällekki päevälle syötävvee...se on soma homma kun kesällä  ei tarvii ajatella kka  missä kellot on vanha moamies tietää mihin viikate jäe eilettään..kolorautahii on tuolla tallissa...noapurin 89  vuotijas eukko se on pirteä mummu....kylän juopot käy välillä sen tiluksie niittämässä...
ei ne meijjän tontille uskalla tulla kun viikate on siinä lönnissä...sano lönnruutti...Vaahterako se nytten oli  ...
helsinkin kielellä...liekkö tatu Vanhasen poeka semmosta kun viikate koskaa nähnykkää.. :) :) ;D ;D

JoHaRa

  • Vieras
Vs: sikaruuhka kestää koko grillisesongin...
Sikaruuhkasta grillillä pääsee eroon jos hankkii isomman grillin tai jos kutsuu bileisiin tusinan kuivaihoisia ja huonohiuksisia sivareja tai sitten kaapista tulleita vegaaneja.

Mutta nämä korvenukon luvut ovat aika mielenkiintoisia. Onhan noissa luvuissa aina omituisia laskukaavoja käytetty.

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912
Vs: sikaruuhka kestää koko grillisesongin...
Lakko toimii ostokartellina.
Siis miten, nyt en ymmärrä?

Karju

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 501
Vs: sikaruuhka kestää koko grillisesongin...
Teurastamot käyttävät kaksiteräistä miekkaa "puukkoa" elintarvikeliitto pidetään ruodussa, ja isännät lihavarastoina :o