Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Naistenko syytä?  (Luettu 7537 kertaa)

~Tuulia ~

  • Vieras
Naistenko syytä?
"Miesten masennus osin naisten syytä"
Keskiviikko 5.5.2010 klo 18.53

Miehet reagoivat masennukseen eri tavoin kuin naiset ja osasyy miesten ahdistukseen löytyy moderneista naisista, kirjoittaa kirjailija ja toimittaja Tim Lott Daily Mail -lehdessä.

Keskustele masennuksesta

Sekä miehet että naiset kokevat masennusta, mutta esimerkiksi itsemurhat ovat miesten keskuudessa yleisempiä. Useissa tutkimuksissa on todettu, että naiset purkavat masennustaan ja pahaa oloaan puhumalla paljon miehiä useammin.

Tim Lott kirjoittaa Daily Mail -lehdessä, että miehet kärsivät masennuksesta hiljaa ja tapaukset voivat jäädä diagnosoimatta. Hänen mukaansa miehet ovat naisia epävarmempia myöntämään masennustaan, sillä heidän odotetaan olevan vahvempia kuin naiset.

Lott väittää, että modernissa maailmassa miehien epävarmuus rooleistaan isänä, kumppanina tai työelämässä johtaa epäilyksiin siitä, mikä heidän paikkansa kuuluisi olla. Masennus ja onnettomuuden tunne syntyvät, kun oma arvo ja merkitys pyörivät jatkuvasti mielessä.

- Voidaan sanoa, että syyt ovat osaksi modernissa naisessa, heidän vaatimuksissaan ja odotuksissaan, Lott väittää.

Hänen mukaansa modernilla naisella on erityisen korkeat toiveet ja tavoitteet saavuttaa menestystä niin vanhemmuudessa, työssä sekä sosiaalisessa elämässä. Naiset odottavat miesten olevan sekä vahvoja että helliä, menestyneitä, mutta ei materialistisia ja silti ehdottoman maskuliinisia. Tämä aiheuttaa miehille lähes mahdottomia paineita, Lott julistaa.

"Naiset odottavat miesten tekevän heidät onnellisiksi"

Lott listaa syitä epätoivoisten tilanteiden syntymiseen: Miehet eivät koe voivansa kertoa naisille heikkouksistaan, erityisesti masennuksesta. Usein he eivät halua edes myöntää tilannetta edes itselleen. Jos mies on saanut pahasta olosta kertoessaan vastaukseksi sen, ettei nainen halua "toista lasta hoidettavakseen", seuraavaa uskoutumiskertaa tuskin enää tulee. Lott kirjoittaa, että masentunut mies saattaa vetäytyä syrjään ja nainen tulkitsee tilanteen väärin.

Lott väittää myös, että naiset odottavat miesten tekevän heidät onnelliseksi. Miehet odottavat tätä myös itseltään ja masentuvat, jos eivät onnistu.

Ratkaisuksi Lott ehdottaa, että sekä miesten että naisten tulisi laskea odotuksiaan itsestään ja toisistaan. Täydellisyyden tavoittelu kaikilla elämän aloilla ei voi onnistua. Tärkeintä olisi hänen mukaansa asettaa kumppani etusijalle ennen uraa, ystäviä tai jopa lapsia, tukea toinen toistaan ja osoittaa kiitollisuutta siitä mitä on.

- Onnellinen ei voi olla aina, onnellisuus täytyy löytää itsestä, Lott kirjoittaa lopuksi.  IL

Ovatko nykyajan naisten vaatimukset liikaa miehille??????

sorkkis

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?
Mitä seksiin tulee niin vastaus on ei , ainakaan vielä . Jatkuva pärmättäminen  alkoholin käytöstä vituttaa jos kuuntelee sellaista .  ;D

~Tuulia ~

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?
Mitä seksiin tulee niin vastaus on ei , ainakaan vielä . Jatkuva pärmättäminen  alkoholin käytöstä vituttaa jos kuuntelee sellaista .  ;D
[/quote

 :P :P :P :P                                         

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Naistenko syytä?
Kyllä. Pitää paikkansa jos on yhtään Pekka ja Pätkä -rainaa kattonut. Näkee mitä Justiina ja koivupuinen kaulin saa miehissä aikaiseksi.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?
Näinhän se on, nainen jotenkin lähtökohtaisesti olettaa, että miehen vastuulla on se, että hän on esim. onnellinen, saa orgasmin, on tyytyväinen suhteseensa jne...

Minä taas olen sitä mieltä, että jokainen on itse vastuussa orgasmistaan, onnellisuudestaan, tyytyväisyydestään jne...

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?
Mitä seksiin tulee niin vastaus on ei , ainakaan vielä . Jatkuva pärmättäminen  alkoholin käytöstä vituttaa jos kuuntelee sellaista .  ;D

  Kerrankin ollaan sorkkiksen kanssa yhtä mieltä. Yhtä hyvin voitais pärmättää näistä pihtaajanaisista. Aiheuttaa enemmän sairauskuluja kuin alko. Naiset puolustautuu ,ettei puutteeseen kuole. Mitä ne miehistä tietää?  Mä en ainakaan viikkoo pitempään rupee puuttessa kärvistelemään. Menee muija vaihtoon ;D

  Alkoholin käyttö taitaakin olla aika tavallinen syy miesten ja naisten välisiin ristiriitoihin.....kuulostaa vähän siltä...

Puppugeneraattori

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?
Naisesta ei   ole mukavaa peuhata kännisen miehen kanssa, varsinkaan jos ovat itse selvin päin, joten ne mieluummin pihtaavat ja pärmättävät siitä alkoholinkäytöstä.

Olkaatten selvin päin, niin pärmätys loppuu ja saatte   naiselta.  :D

Mies Hevosena

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?
*Naiset puolustautuu ,ettei puutteeseen kuole.

Rättipääkulttuureissa taitaa olla meno vähän toisensuuntaista.Niissähän kopautetaan liialliset pihtarit
 hyvin hapiaan hiljaiseksi.

Ja tuotahan ollaan hyvää vauhtia istuttamassa tähänkin maahan.

~Tuulia ~

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?
Naisesta ei   ole mukavaa peuhata kännisen miehen kanssa, varsinkaan jos ovat itse selvin päin, joten ne mieluummin pihtaavat ja pärmättävät siitä alkoholinkäytöstä.

Olkaatten selvin päin, niin pärmätys loppuu ja saatte   naiselta.  :D
   Tähänpä ei ole mitään lisättävää    :D  Sepe ja Sorkkis, lukekaa toi ainaki viiteen kertaan   ;D

Sepedeus

  • Vieras
Höpö höpö

  Mä en ainakaan oo kännissä nainu koskaan. Enkä mä kännissäkään ole ollut vuoskymmeniin. Ei alkohooli ole sitä varten. ;D

Useimmiten tulee rakastelu hoidettua selvinpäin .  8)
Muutaman hömpsyn jälkeekin tulee tehtyä . Molemmat jos otta pari drinksua niin mitä pahaa sellaisessa on ?

jaana30v

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?

kylä paavo tietää

sorkkis

  • Vieras
Vs: Naistenko syytä?

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Höpö höpö
Naisesta ei   ole mukavaa peuhata kännisen miehen kanssa, varsinkaan jos ovat itse selvin päin, joten ne mieluummin pihtaavat ja pärmättävät siitä alkoholinkäytöstä.

Olkaatten selvin päin, niin pärmätys loppuu ja saatte   naiselta.  :D
   Tähänpä ei ole mitään lisättävää    :D  Sepe ja Sorkkis, lukekaa toi ainaki viiteen kertaan   ;D

  Mä en ainakaan oo kännissä nainu koskaan. Enkä mä kännissäkään ole ollut vuoskymmeniin. Ei alkohooli ole sitä varten. ;D

Minä oon nainu kännissä ja myös selvinpäin, oon nainu kännisiä ja myös selviä naisia ...
Mutta vain naisia.