Poikkeus vahvistaa sääntöä, parhaillaan. Perjantai-illan rintamasta ei tullut kuin roiskeita, mutta tämäniltainen tuntuu osuvan. Kolme viikkoa sitten bögballetut apilansiemenet ovat ankkuroineet itsensä kamaraan. En sitten alkanutkaan lannanajoon kuin henk.koht. mittakaavassa ripulin runtelemana.
Kerroppa mielipiteesi bögballetista. Toimiiko kaikissa olosuhteissa, paitsi tietenkin liian märissä?
Kesällä sen näkee kuinka laikkuista tulee. Siemen oli itseviljeltyä kylmäilmakuivattua sinimailanen/puna-/alsikeapila ja oikeastaan pelkkää roskaa. Kolmessa kuutiossa oli varsinaista siementä 250 kg. Tavoittelin runsasta neljää kiloa puhdasta siementä hehtaarille. Kone on enovainaan peruja 80-luvulta BL 600. Säätö oli kakkosen kohdalla, eli syöttöaukko auki jotain sentin luokkaa?? Kierroksia oli ronskisti, jotain 800 ja kone korkealla. Ajoin silmämäärin 7 metrin välein (lannoitellessa oli tavoitteena 9m). Satsi hävisi 16 hehtaarilla sopivasti. Levitystasaisuudesta sen paremmin leveyssuunnassa kuin työn kuluessa ei ole aavistustakaan, välillä pölläytti näyttävästi kun joku hiirenpesä meni läpi. Ei se mielestäni viittä minuuttia pidempiä jaksoja ollut tukossa. Vanhat suorakylvämällä täydennellyt nurmet kestivät ajoa hienosti. Siemeniä sieltä kaiken roskan joukosta oli vaikea löytää.
Jaaha juu, siemenet siis saivatkin ilmalentokyytiä. Olipa tiimillämme sellainen piensiemenhuiska, mutta siitä luovuttiin itämisongelmien takia.
Sitten ostimme Ideal Unian, joka on kiekkovantainen. Multaimen päälle värkätty kylvölaatikko ja kolme metrinen. Siemenet menevät mukavasti parin sentin syvyyteen ja turpeetkin useimiten halkeavat kiekoilla, painoa koneella nimittäin on. Kosteissa olosuhteissa vaan on ongelmana maa-aineksen ja kasvijätteen pakkautuminen lautasen ja vantaan väliin ja sitten vannas lopettaa pyörimisen. Putsaaminen tapahtuu koneen alta meisselillä. Kokeneempi käyttäjä käski ajaa lujempaa, jotta maan vastus paremmin pyörittäisi kiekkoa. Työtä käskettyä tekemään ja nopeudeksi 15-20 km/h. Aika hyvin tämä autti ongelmaan, vaan kaikin paikoin nopeutta oli tingattava 15:een, jolloin ryytäminen hieman lisääntyi. Kuivemmissa olosuhteissa ei ole ollut mitään vastaavaa ongelmaa. Viime kesäiset kylvöt onnistuivat, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, varsin hyvin. Itäminen oli vakuuttavaa. Käytännössä koneella ajelee 3-3,5 ha tunnissa.