Viime kevään jälkeen voisi jälkiviisaana sanoa että jaettu lannoitus vois olla hyvinkin kannattavaa. Satoa tuli kyllä varsin hyvin verrattuna moneen muuhun, mutta valkuaispitoisuus jäi aika alhaiseksi n. 13% ekassa sadossa. Apulanta kylvettiin pintaan heti toukokuun alussa ja nurmi lähti tosi hyvin kasvamaan, kun kosteutta riitti. (Näillä karkeilla mailla liian myöhäälle jätetty lannoitus voi olla hukkaan heitettyä rahaa.) Ilmeiseti apulannan typpi ei sitten riittänyt valkuaisen tuottamiseen loppuvaiheessa
Eli samanlainen typpitäydennys kuin leipävehnälle voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Ensi keväänä olisi tarkoitus tehdä "koeruutu" multipleruiskutuksella (hivenlannoitetta) nurmeen ja seurata mitä tapahtuu. Rikkaruiskutusta joutuu kuitenkin harrastaa jollekin nurmilohkolle niin samalla menisi hivenlannoite