Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe AB-alueen mielenilmaus  (Luettu 6509 kertaa)

Jorma Jaakkola

Törkein

Aika outoa, että ämteekoon tiedottaja (silloinen) ei tiennyt asiasta....täälläpäin oltiin asiasta tietoisia....sekä 141 että 142 ovat vain siirtymäkauden tukia. Tämän kertoi silloinen Suomen EU-lähetystön kakkosmies Wouter Wilton.  Vieläkin jostain tundran suunnalta väitetään, että 142 olisi pysyvä tuki.

Veeti keskusteli joskun maatalousministeri Koskisen kanssa, myös hän painotti sitä, että myös 142 on siirtymäkauden tuki.

Törkein teko Simonkadun suunnalta oli juntata heti alkuunsa pois

Simon kadun junttaus oli vasta seuraus.
Härmälä tietenkin halusi turvata myös 142:n tulevaisuuden, koska tiesi sen olevan siirtymäkauden tuki.

Kyllä törkein teko oli pettää koko Suomen kansaa.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: AB-alueen mielenilmaus
Entisen presidentin aikaan, oli ulkopolitiikka presidentin johdossa suveneerisesti, mitään ei tehty tai esitetty presidentin kantaa tietämättä tai etukäteen varmistamatta.
Koiviston rooli kirjoitetaan vielä uusiksi, kunhan kaveri ensin kuolee.

MaaJussi77

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 349
Vs: AB-alueen mielenilmaus
MTK:n tavoite on ajaa maataloustuottajien etua, tämä etu on vähän erisuuntainen eri alueilla ....

Jos näin on niin aika taitavasti tämä tavoite onnistutaan peittämään? Että ajetaan kaikkien maataloustuottajien etuja? Tai ainakin onnistumis-% on aika lailla erilainen näin ab-alueen näkökulmasta. Sen verran erilainen että kun itselleni kolahti MTK-maksulappu viime viikosta niin lensi saman tien roskakoriin. Tyhjän saa maksamattakin. Ihan liian monta vuotta tuli turhaan maksettuakin ilman että rahoille tuli mitään vastinetta.

Jorma Jaakkola

Koivisto ei tuhonnut vain maataloutta ...
Entisen presidentin aikaan, oli ulkopolitiikka presidentin johdossa suveneerisesti, mitään ei tehty tai esitetty presidentin kantaa tietämättä tai etukäteen varmistamatta.
Koiviston rooli kirjoitetaan vielä uusiksi, kunhan kaveri ensin kuolee.

Tämä homma tuodaan kansalle selväksi jo ennen Koiviston kuolemaa. H-hetki on huhtikuussa.

Sivuseikkana kerron:

Koiviston sydämen epätahdit johtuvat siitä, että hän sai juoksupoikansa tuomana joitakin papereita, joiden olemassaoloa Koivisto on kevättalvesta 1992 lähtien epäillyt.

Nyt Koivisto tietää, että ko. paperit todellakin ovat olemassa.
Hyvä että tietää, sillä talous nyt menee ennennäkemättömään kaaokseen.

Koivisto tuhosi Suomen talouden 1980-ja 90-luvulla. Eikä tässä kaikki, vaan Koivisto tuhosi myös lääkkeet nyt tulevan laman hoitoon.

Holkeri, Aho ja Viinanen olivat vain juoksupoikia.

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912
Vs: AB-alueen mielenilmaus
Veeti on tavallaan oikeassa, ei 142 ole sen pysyvämpi kuin 141 tukikaan, molemmat on tapetilla 2013, jolloin lyödään lukkoon seuraava ohjelmakausi ....
Tukien luonne on ihan erillainen ja niitä myös käsitellään neuvotteluissa eripohjalta, 142 on pohjoisten ankarien olosuhteiden tuki, jonka tarkoitus on säilyttää tuotantoa alueella.

...ja ämteekoo-kepun tavoite on lopettaa tuotanto AB-alueelta.
Aina tätä samaa paskaa Vesilahelta.

JiiPee42

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3624
Vs: AB-alueen mielenilmaus
Jos AB-alueen tuottajat eivät luovuttaisi maitoa yhtenä tai kahtena päivänä yllättäen meijeriin se aiheuttaisi kauppojen hyllyjen tyhjentymisen ja veronmaksajat huomaisivat AB-alueen tilanteen.Ajankohdan määrittelisi jokin random tapahtuma.Näin voitaisin kiinittää huomio maatalouden alasajoon AB-alueella. 

pieni ongelma tuossa on että millä AB tuottajat saadaan niin yhtenäiseksi että tuo onnistuisi......vastaan itse......ei millään............

sorkkis

Myönnetään vaikealta tehtävältä ja turhaltakin . Kuluttaja haluaa tai oikeastaan tarvitsee tuotteita kaupasta , tuskin tulee mieleen pärjääkö tuottaja .

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912
Vs: Kauniston puhe DVD:llä
MAATALOUSARTIKLAT SIIRTYMÄSÄÄDÖKSINÄ LIITTYMISASIAKIRJASSA

Kansanedustaja Timo Kaunisto kertoi tämän Huittisten Risto Ryti-salissa järjestetyssä E-Suomen tuottajien kokouksessa perjantaina 16.1.2009.

Huittisten 141-kapinakokouksesta on olemassa videonauhoitus. Ostin ko. DVD:n.

Kaunistolta kului ko. totuuden kertomiseen on n. 30 sekuntia.

Ja Ville Itälällä paskan puhumiseen huomattavasti pidempi aika.

hoopotteri

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 99
Vs: AB-alueen mielenilmaus
Jos AB-alueen tuottajat eivät luovuttaisi maitoa yhtenä tai kahtena päivänä yllättäen meijeriin se aiheuttaisi kauppojen hyllyjen tyhjentymisen ja veronmaksajat huomaisivat AB-alueen tilanteen.Ajankohdan määrittelisi jokin random tapahtuma.Näin voitaisin kiinittää huomio maatalouden alasajoon AB-alueella. 

pieni ongelma tuossa on että millä AB tuottajat saadaan niin yhtenäiseksi että tuo onnistuisi......vastaan itse......ei millään............
Myönnetään vaikealta tehtävältä ja turhaltakin . Kuluttaja haluaa tai oikeastaan tarvitsee tuotteita kaupasta , tuskin tulee mieleen pärjääkö tuottaja .

Suomalaista kotieläintuottajaa kuluttaja  kiinnostaa vain maksajana.Tuotteiden laadusta ei pidetä kiinni. (ulkolainen rehu,luomutuotannon poikkeamat)

MLK

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 582
  • Agronjetin ryhityskehmä
Vs: AB-alueen mielenilmaus
Jos AB-alueen tuottajat eivät luovuttaisi maitoa yhtenä tai kahtena päivänä yllättäen meijeriin se aiheuttaisi kauppojen hyllyjen tyhjentymisen ja veronmaksajat huomaisivat AB-alueen tilanteen.Ajankohdan määrittelisi jokin random tapahtuma.Näin voitaisin kiinittää huomio maatalouden alasajoon AB-alueella. 

pieni ongelma tuossa on että millä AB tuottajat saadaan niin yhtenäiseksi että tuo onnistuisi......vastaan itse......ei millään............

Liittymällä tulossa olevaan elintarviketyöläisten lakkoon
"Jos seipään molemmissa päissä on pässinpää,kumman osa on onnekkaampi?"
  Bisquit

emo-heikki

  • Vieras
Vs: AB-alueen mielenilmaus
Jos AB-alueen tuottajat eivät luovuttaisi maitoa yhtenä tai kahtena päivänä yllättäen meijeriin se aiheuttaisi kauppojen hyllyjen tyhjentymisen ja veronmaksajat huomaisivat AB-alueen tilanteen.Ajankohdan määrittelisi jokin random tapahtuma.Näin voitaisin kiinittää huomio maatalouden alasajoon AB-alueella. 

pieni ongelma tuossa on että millä AB tuottajat saadaan niin yhtenäiseksi että tuo onnistuisi......vastaan itse......ei millään............
Myönnetään vaikealta tehtävältä ja turhaltakin . Kuluttaja haluaa tai oikeastaan tarvitsee tuotteita kaupasta , tuskin tulee mieleen pärjääkö tuottaja .

Tässä on tekemistä alan liitoilla, ehkä syyllinen ei olekkaan kuluttaja, jos tarvittava propaganda on tekemättä ????

korven ukko

  • Vieras
Vs: AB-alueen mielenilmaus
Jos AB-alueen tuottajat eivät luovuttaisi maitoa yhtenä tai kahtena päivänä yllättäen meijeriin se aiheuttaisi kauppojen hyllyjen tyhjentymisen ja veronmaksajat huomaisivat AB-alueen tilanteen.Ajankohdan määrittelisi jokin random tapahtuma.Näin voitaisin kiinittää huomio maatalouden alasajoon AB-alueella. 
veeti on sanonut että etelä-suomeen ajetaan maito tundralta, joten ihan sama luovutakko sitä maitoa tai et.  ;) ;) ;) ;)
Eteläsuomen maidunluovutuslakko olisi pelkkä vitsi, lähinnä näyttelijälakon tasoinen uhka.

Sensijaan vuosi sitten muutaman sadan broileri- ja sianlihantuottajan MTKstä eroamisuhalla oli ahtaajalakkoakin tehokkaampi vauikutus. Koko järjestön pelättiin hajoavan eikä syyttä sillä kyseisen ryhmän tuotannon arvo on satoja miljoonia euroja. Päädyttiin ratkaisuun jossa eteläsuomen yksimahaistilojen tulotasoa kehitettiin suhteellisesti keskittämällä pohjoissuomen 142 tuki naudalle ja nautakarjatilojen tukiero kasvoi lisää...

Ei sikalaan vaikuta monimahaisten tuki mitenkään koska on aivan eri eläimet kyseessä .

Mies Hevosena

  • Vieras
Vs: AB-alueen mielenilmaus
*MTKstä eroamisuhalla

Pahimmassakin tapauksessa MTKn jäseninä säilyvät ne joiden nimet olleet hautakivessäkin +30 v.

Bonden

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 583
Vs: AB-alueen mielenilmaus
Jos AB-alueen tuottajat eivät luovuttaisi maitoa yhtenä tai kahtena päivänä yllättäen meijeriin se aiheuttaisi kauppojen hyllyjen tyhjentymisen ja veronmaksajat huomaisivat AB-alueen tilanteen.Ajankohdan määrittelisi jokin random tapahtuma.Näin voitaisin kiinittää huomio maatalouden alasajoon AB-alueella.  

pieni ongelma tuossa on että millä AB tuottajat saadaan niin yhtenäiseksi että tuo onnistuisi......vastaan itse......ei millään............

Ilmainen kaljatarjoilu briifikokouksessa sen jälkeen