Valio pudottaa kaupalle toimittamansa maidon hintaa. Tässä vaiheessa ei kai ole vielä tehty uusia hintalappuja maitohyllyyn.
Seuraus: kaupan kate maidosta taitaa nousta.
Ei se valio onneks nii pöhölö ole. MT19.02.2010 "Myymme yhä maitoa niin kovalla hinnalla kuin pystymme, sillä meidän ainoa tehtävämme on maksaa parasta mahdollista tuottajahintaa" Näin siis valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen. Samassa jutussa mainittiin, ettei tuottajahintaa ole tarkoitus laskea, pyrkimyksenä nykyhinnasta kiinni pitäminen.
Valion kaupalle myymä hinta laskee jutun perusteella noin 10% eli nykyisellä maidon hinnalla 82c/l, jos kaikkien osuus (tuottaja, valio, kuljetus, kauppa) laskee saman 10% tulisi laskuksi helposti reilu 8cnt, mutta koska kyseessä on kaupan ostohinta, niin laskuksi jäänee puolet tuosta eli 4-4,5 cnt/l.
Ostakaa mullipojat suomalaista maitoa ja suomalaisia maitotuotteita. Yhden suomalaisen lihafirman olen jo laittanut väliaikaisesti boikottiin, kun tiedän yhden läheisen ko. firman tuottajan (mullikasvattaja sekin) ostavan maitotuotteita, joissa lukee arla ingman. Asiasta kyllä olen tälle tuottajalle sanonut kun lähiseudulta on, eiköhän tuokin boikotti kohta lopu. Itse olen jättänyt arlan tuotteet kokonaan väliin, vaikka sieltä löytyisikin hyvänmakuisia tuotteita.
Siis tarkoituksenani oli sanoa, että suosikaa suomalaiset suomalaista.