Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä  (Luettu 7073 kertaa)

Talojussi

  • Vieras
Miksi Suomessa porataan paperitehtaitten perään, tuotanto on täältä siirtymässä pois  joka tapauksessa. Paperin käyttö esim USA:ssa on nyt v. 1968 tasolla ja tuotanto muualla kuin Suomessa on paljon halvempaa.

Joskusmuinoin meillä tuotettiin paljon tervaa, se loppui aikanaan. Esi-isät eivät jääneet ihmettelemään, vaan puu käytettiin sahatavaran ja paperin tekoon. Nyt on seuraava vaihe käsillä, paperintuotannon tilalle pitää kehittää jotain muuta. Paperi muodostaa 19% viennistämme.

Työvoimasta on kova pula. TV:ssä eräs ent. paperityöläinen oli kovasti tyytyväinen nykyiseen olotilaansa, oli aiemmin tehnyt 30 vuotta kolmivuorotyötä.

Näyttää siltä, että SuurenEnson Kemijärven tehtaan lakkauttamisesta on nostettu kauhia elämälöö vain poliittisista syistä, oppositio+ tuuliviiri-VäyrysPaavo yrittää kerätä irtopisteitä sensijaan, että katsottaisiin tulevaisuuteen ja kehitettäisiin jotain muuta tilalle.

Kemijärven tehdas perustettiin Kekkoslovakiassa puhtaasti aluepoliittisista syistä, nyt se on tullut tiensä päähän. 

koivumaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3674
  • Valtra CNH TopliftStaja Kaweco
Vs: Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä
Viitti tosta aluepolitiikasta ym.mitään vääntää...mutta,mutta..

Tj on ilmeisesti oikeassa ainakin siinä,että paperinteko vähenee Suomessa.Kauppalehteä ilm.Tj lukenut.Siinähän ennustettiin tehtaiden sulkemista edelleen..

Teollisuusmaat ovat aika suurien muutosten edessä seuraavien 10-20 vuoden aikana.Siihen kuulunee myös Suomen paperiteollisuuden väheneminen.Kuitenkin suuremmat muutokset ja kovemmat haasteet tulevat energian tuotannon,nimenomaan öljyn saatavuden ja hinnan kautta.Nyt olisi korkea aika haudata poliittinen vääntö aluepolitiikasta,ottaa asiat pöydälle pelkäämättä aanten menetyksiä vaaleissa.Pitäisi aidon oikeasti ruveta panostamaan kokonaisratkaisuihin jotta kansakunta selviäisi tulevista haasteista.

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9257
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä
tuo talojussin lätinä hä on sitä sekkoomuksen vastuuta koko suomesta höpinätä
Elämä on parasta kometiijjaa

Talojussi

  • Vieras
Vs: Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä
Kehitteillä on eukalyptyskantoja, joista voidaan valmistaa kaikkia paperilaatuja.

Talojussi

  • Vieras
Vs: Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä
tuo talojussin lätinä hä on sitä sekkoomuksen vastuuta koko suomesta höpinätä

Nimenomaan vastuuta koko Suomesta ja varsinkin tulevasta

Talojussi

  • Vieras
Vs: Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä
Viitti tosta aluepolitiikasta ym.mitään vääntää...mutta,mutta..

Tj on ilmeisesti oikeassa ainakin siinä,että paperinteko vähenee Suomessa.Kauppalehteä ilm.Tj lukenut.Siinähän ennustettiin tehtaiden sulkemista edelleen..

Teollisuusmaat ovat aika suurien muutosten edessä seuraavien 10-20 vuoden aikana.Siihen kuulunee myös Suomen paperiteollisuuden väheneminen.Kuitenkin suuremmat muutokset ja kovemmat haasteet tulevat energian tuotannon,nimenomaan öljyn saatavuden ja hinnan kautta.Nyt olisi korkea aika haudata poliittinen vääntö aluepolitiikasta,ottaa asiat pöydälle pelkäämättä aanten menetyksiä vaaleissa.Pitäisi aidon oikeasti ruveta panostamaan kokonaisratkaisuihin jotta kansakunta selviäisi tulevista haasteista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200801207121628_uu.shtml

Repliikki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 442
Vs: Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä
Paperiteollisuus on jymähtänyt kaavoihin. On oletettu, että Venäjältä saadaan edelleen halpaa puuta. Totesin täällä jo joskus aikaisemmin, että öljytuloilla rikastunut Venäjä ei myy kovin kauan raakapuuta. Siellä pyritään jalostamaan oman maan puu.
Täällä Paperiliitto myös sahannut omaa oksaansa. Työnseisaukset ja korkea palkkataso ovat vieneet tehtaitten kannattavuutta.
Jalostusasteen nosto ja uudet tuotteet ovat tämän teollisuuden alan kannattavuuden edellytys.  Puu on perusraaka-aine, josta voidaan tehdä melkein mitä tahansa.
Korkein hinta suomalaisesta puusta saadaan Jurvan tyylihuonekaluissa.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä
tuo talojussin lätinä hä on sitä sekkoomuksen vastuuta koko suomesta höpinätä

  Eihän eteläsuomen enää tarvitse huolehtia Lapista.Mielellään annetaan teille itsenäisyys. Pokka haluaa itsenäisen Lapinmaan presidentiksi.

Aulis Anttila

  • Vieras
Itsenäisyys
tuo talojussin lätinä hä on sitä sekkoomuksen vastuuta koko suomesta höpinätä
Eihän eteläsuomen enää tarvitse huolehtia Lapista.Mielellään annetaan teille itsenäisyys. Pokka haluaa itsenäisen Lapinmaan presidentiksi.

Minua viehättää tuo ajatus... teoriassa... mutta käytännössä se on mahdollista vain sotimalla.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Itsenäisyys

   Jos äänestys tulis ,niin mä äänestäisin "jaa". Siis jos muoto olis, kannatako Lapin autonomiaa.
 
JiiPee42

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3798

Sepe ......aatteleppa asiaa hiukan toiselta kantilta .....jos Lappi sais autonomiansa niin kuis Sulle sit käis mennessäs Luostolle lustin pitoon ??? Rajamuotollisuuksien yhteydessä ottasivat Sun Litlistä ostamat eväät auton takapaksista pois vedoten tuontikieltoon ja lätkäsisivät vielä sakot sen päälle ... ;D ;D ;)

   Lapilla ei olis vara erota Euroopan unionista. Siis käytännössä muuta eroa ei olis nykyiseen ,kuin se että etelän lypsäminen loppuis. :D

Kantripoi

Se olisikin mielenkiintoista, jos Lappi itsenäistyisi, kuka silloin rahoittaa Lapin huimat  kansalliset tuet??

Repliikki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 442
Vs: Paperiteollisuus- katoavaa kansanperinnettä
Lapin hiihtokeskukset ovat suuria sähkönkuluttajia. Kyllä se Kollajan allas tarvitaan.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Itsenäisyys
tuo talojussin lätinä hä on sitä sekkoomuksen vastuuta koko suomesta höpinätä
Eihän eteläsuomen enää tarvitse huolehtia Lapista.Mielellään annetaan teille itsenäisyys. Pokka haluaa itsenäisen Lapinmaan presidentiksi.

Minua viehättää tuo ajatus... teoriassa... mutta käytännössä se on mahdollista vain sotimalla.

   Jos äänestys tulis ,niin mä äänestäisin "jaa". Siis jos muoto olis, kannatako Lapin autonomiaa.
 
Sepe ......aatteleppa asiaa hiukan toiselta kantilta .....jos Lappi sais autonomiansa niin kuis Sulle sit käis mennessäs Luostolle lustin pitoon ??? Rajamuotollisuuksien yhteydessä ottasivat Sun Litlistä ostamat eväät auton takapaksista pois vedoten tuontikieltoon ja lätkäsisivät vielä sakot sen päälle ... ;D ;D ;)

   Lapilla ei olis vara erota Euroopan unionista. Siis käytännössä muuta eroa ei olis nykyiseen ,kuin se että etelän lypsäminen loppuis. :D

Se olisikin mielenkiintoista, jos Lappi itsenäistyisi, kuka silloin rahoittaa Lapin huimat  kansalliset tuet??

  Omasta taloudesta tietysti. Vahinko vaan, että se aidan takaa syöminen ei sitten onnistuisi. :D