Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Näin viljanviljelijöitä kusetettiin EU-liittymisneuvotteluissa:  (Luettu 18263 kertaa)

Jorma Jaakkola

Koivisto ja Salolainen muistelevat
Mauno Koivisto muistelee lisäksi kirjassaan Kaksi kautta, s. 441:

”Ratkaisun tiellä oli monia esteitä ja välillä näytti, että se voisi lykkääntyä pitkällekin. Kuitenkin helmikuun lopussa käydyissä intensiivisissä neuvotteluissa tapahtui edistystä, jota oli odotettu ja toivottu. Tiedossa oli etukäteen, että pelkkä virkamiesprosessi ei tuo tulosta, vaan se olisi viime kädessä korkean poliittisen tason ratkaisu. Olin edellisestä syksystä lähtien ollut vakuuttunut myönteisestä lopputuloksesta maataloudessa. Tämä oli perustunut alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin ja suurlähettiläs Erkki Liikasen tilannearvioihin, joissa lähdettiin siitä, että EU ei loppujen lopuksi asettaisi esteitä sille, että maataloutta tuetaan kotimaisin voimin. Lopputulos oli toivomusteni mukainen ja parempi mihin olin varautunut. Ministerit Salolainen ja Haavisto sekä virkamiehet tekivät erinomaista työtä.”

Koiviston käskytyksestä kertoo myös Pertti Salolainen Nykypäivän (24.3.2005, sivu 7) haastattelussa; toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:

"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."

--

Niin, mikä osa yksityiskohdista jäikään auki?

Ei mikään. Todelliset sopimukset jätettiin tulevaisuuden ongelmiksi. Ja että aika parantaa haavat, jolloin tehty petos tulee hyväksyttäväksi.

Elikä sitä ei neuvottelutuloksesta kerrottu, että kaikki maatalousartiklat ovat vain siirtymäsäädöksiä.

Aulis Anttila

  • Vieras
Apteekki...

Onko apteekki kiinni... vai resepti vanhentunut...

koponen

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1379
  • Herrasmies kiireestä kantapäähän
Onko apteekki kiinni... vai resepti vanhentunut...

Alahan mennä jo nukkumaan ;D ;D ;D ;D
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä sitä määrää minkä naama vaatisi.

Jorma Jaakkola

Suomen EU-liittymislaista
Keskustelin Juha Korkeaojan kanssa maaliskuussa 2007 - eduskuntavaalipäivää edeltäneenä lauantaina - Kokemäen S-marketin parkkipaikalla.

Hämmästelin Juhalle, miksi ihmeessä Suomen EU-liittymislaki He 135-1994 on yksi niistä harvoista laeista, jota ei ole laitettu nettiin?

Juha oli sitä mieltä, ettei tämä voi olla totta. Sanoin, että on se totta.

Kerroin keskustelustamme eräälle yhteistyökumppanilleni viime keväänä. Jonkin ajan kuluttua kaveri otti yhteyttä ja ilmoitti lähettävänsä liittymislain nettiosoitteen sähköpostiini.

Yli vuoden ajan kestäneiden kiireitten vuoksi vasta tänään minulla oli mahdollisuus tutustua ko nettiosoitteeseen.

Arvatkaa tai ottakaa selvää, kuinka monta vuotta liittymislain päivittäminen/laittaminen eduskunnan kotisivulle vei aikaa?

Aulis Anttila

  • Vieras
Arvaus...
Hämmästelin Juhalle, miksi ihmeessä Suomen EU-liittymislaki He 135-1994 on yksi niistä harvoista laeista, jota ei ole laitettu nettiin? Arvatkaa tai ottakaa selvää, kuinka monta vuotta liittymislain päivittäminen/laittaminen eduskunnan kotisivulle vei aikaa?

Mä arvaan = 728 vuotta... ??? ...oliks oikein ???

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Arvaus...

Mietitäämpä nyt, liittyminen tapahtui Koiviston aikana ja seuraava pääministeri oli tämä Naton persettä nuoleva Lipponen, joten Ahtisaaren aikana se ei varmasti sinne ilmestynyt ....
Halonen on ollut vallassa nyt kahdeksan vuotta, Vanhanen seitsemän, joten todennäköisesti se on päivittynyt nykyisen hallituksen aikana, eli pari-kolme vuotta sitten ....
Kun siis liityttiin 1995, niin siitähän tulee parttiarallaaa.... noin 10-12 vuotta, menikö edes lähelle ????

sorkkahessu

Annas pelle olla .

Aika tarkkaan varmaankin tuo 12 vuotta olis lähellä totuutta , saattaa olla ettei se ole vieläkään .

Jorma Jaakkola

Lähes nappiin meni!
date=1263206894]

Lähelle meni! Ei kuitenkaan nykyisen hallituksen vaan Vanhasen ykköshallituksen aikaan.
12 vuotta 3 kk ja 21 päivää lain hyväksymisestä,

eli runsasta viikkoa ennen kuin Juhan kanssa asiasta keskustelin. Muistaakseni vaalit olivat 18. päivä maaliskuuta.
Sekunnin tarkkudella ajankohta on tämä:
09.03.2007 10:30:44

Miksi ihmeessä kyseistä lakia piti kansalaisilta pimittää noin kauan?

Lain olisi periaatteessa voinut laittaa nettiin vaikkapa 1.12.1994. Ahtisaarihan ratifioi Suomen jäsenyyden 8.12.1994.

Lakiesitys HE135-94 vp oli olemassa jo ennen kansanäänestystä. Eduskunnan kotisivun mukaan alivaltiosihteeri Satuli esitteli lakiesityksen eduskunnalle 25.08.1994    
   
Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto MmVL 5/1994 vp oli valmistunut 07.10.1994 eli yhdeksän päivää ennen kansanäänestystä.

Kansanäänestys oli 16.10.1994. Miten kansa tuolloin saattoi tietää lain sisällöstä mitään, koska kansanedustajatkaa eivät tienneet?

 Ulkoasiainvaliokunnan mietintö UaVM 9/1994 vp valmistui kansanäänestyksen jälkeen eli 31.10.1994.

Puoli metriä korkea pino liittymislakitekstiä valiokuntalausuntoineen ja UaV-mietintöineen monistettiin ja jaettiin kansanedustajille vasta 02.11.1994, jolloin lain käsittely alkoi.

Miten kansanedustaja mitenkään saattoi tietää liittymislain kaikista asioista, jotka eivät kuuluneet kansanedustajan oman valiokunnan työskentelyyn?

Milloin kansanedustaja ehti lukemaan koko paketin läpi ennen lain lopullista äänestystä 18.11.1994?

Päivitys löytyy seuraavan osoitteen sivun alareunasta:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?kanta=&OLETUSHAKU=aktyyppi%3Dhe&LYH=LYHHE&PALUUHAKU=%2Ftriphome%2Fbin%2Fvexhaku.sh%253Flyh%3DHE&haku=suppea&KAIKKIHAKU=&ASIASANAT=&TUNNISTE=HE+135%2F1994&VPVUOSI=1994&PVMVP1=1994&PVMVP2=&SAADKOK

Jorma Jaakkola

Onnittelut!

Mietitäämpä nyt, liittyminen tapahtui Koiviston aikana ja seuraava pääministeri oli tämä Naton persettä nuoleva Lipponen, joten Ahtisaaren aikana se ei varmasti sinne ilmestynyt ....
Halonen on ollut vallassa nyt kahdeksan vuotta, Vanhanen seitsemän, joten todennäköisesti se on päivittynyt nykyisen hallituksen aikana, eli pari-kolme vuotta sitten ....
Kun siis liityttiin 1995, niin siitähän tulee parttiarallaaa.... noin 10-12 vuotta, menikö edes lähelle ????
Aika tarkkaan varmaankin tuo 12 vuotta olis lähellä totuutta , saattaa olla ettei se ole vieläkään .

Onnittelut Heikeille!

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Onnittelut!

Yhtiömme kiittää

Jorma Jaakkola

Eikö ole väliä?
Näinpä tuossa hommassa pääsi käymään. Kenen syy? En tiedä. Onko enää väliä kenen? Tuskin. Eteenpäin tässä pitäisi pyrkiä eikä osoitella menneisyyden mokia. Ikävää on se, että samaa tehdään edelleen eikä tehtyjä mokia voida vieläkään myöntää.

JoHaRan kommentti sisältää ristiriitaisuuksia. Vai onko se retoriikkaa, jolla herätetään kiinnostusta.

Kenen syy? Kyllä sillä on väliä. Edessäpäin ei hyvältä näytä ja keinot ovat vähissä, jos taustoja ei tiedetä.

Hallitusmuodon 33 §:n alkuperäisen (ja silloisen) tekstin mukaan Suomen EY-yhdentymisprosessista ja menettelytavoista vastaa ennenkaikkea Suomen ulkopolitiikasta vastannut Mauno Koivisto.
Ikävää on se, ettei Mauno Koiviston varpaille ei ole uskallettu koskaan astua.

Koivistolla on edelleen ihmeellinen valta, sillä Suomen media ei kerro Koiviston tekemisistä, mm. Korkeimman oikeuden ja oikeuskanslereiden käskytyksistä ja kyykytyksistä. Nämä ovat edelleen Koiviston käden alla.

Jorma Jaakkola

Koivisto ei tuhonnut vain maataloutta ...

Koivistolla on edelleen ihmeellinen valta, sillä Suomen media ei kerro Koiviston tekemisistä, mm. Korkeimman oikeuden ja oikeuskanslereiden käskytyksistä ja kyykytyksistä. Nämä ovat edelleen Koiviston käden alla.

Koivisto ei tuhonnut vain maataloutta vaan myös Suomen talouden (pakkodevalvointeineen, PK-teollisuuden konkursseineen, pankkitukeineen ja valtionvelkoineen).

Joten on lisättävä vielä:

Koivisto toimi alueilla, jotka eivät presidentille kuuluneet;
- oikeuslaitos ja lainvalvonta koskien presidentin ja hallituksen vallankäyttöä.
- talouspolitiikka.  Koivisto kirjoittaa vallankäytöstään kirjassaan Kaksi kautta. Sivulla 9 kirjan ”LUKIJALLE"-alkusanoissa Koivisto myöntää puuttuneensa talousasioihin:

"Tarkoitukseni oli tarkastella viime vuosien taloudellista kehitystä ja harjoitettua talouspolitiikkaa vain ohimennen ja niin, että oman linjani periaatteellinen oikeutus olisi tullut kirkastetuksi. Kuitenkin tutustuessani hallussani olevaan varsin laajaan talouspoliittiseen aineistoon, tämä aineisto alkoi puhua toista kieltä, se puhui tekemistäni virhearvioinneista ja laiminlyönneistä."

Viimeinen virke ei ole pelkkää selittelyä. Se on paljon puhuvaa tunnustamista Koiviston harjoittamasta talouspolitiikasta.

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Eikö ole väliä?
Näinpä tuossa hommassa pääsi käymään. Kenen syy? En tiedä. Onko enää väliä kenen? Tuskin. Eteenpäin tässä pitäisi pyrkiä eikä osoitella menneisyyden mokia. Ikävää on se, että samaa tehdään edelleen eikä tehtyjä mokia voida vieläkään myöntää.

JoHaRan kommentti sisältää ristiriitaisuuksia. Vai onko se retoriikkaa, jolla herätetään kiinnostusta.

Kenen syy? Kyllä sillä on väliä. Edessäpäin ei hyvältä näytä ja keinot ovat vähissä, jos taustoja ei tiedetä.

Hallitusmuodon 33 §:n alkuperäisen (ja silloisen) tekstin mukaan Suomen EY-yhdentymisprosessista ja menettelytavoista vastaa ennenkaikkea Suomen ulkopolitiikasta vastannut Mauno Koivisto.
Ikävää on se, ettei Mauno Koiviston varpaille ei ole uskallettu koskaan astua.

Koivistolla on edelleen ihmeellinen valta, sillä Suomen media ei kerro Koiviston tekemisistä, mm. Korkeimman oikeuden ja oikeuskanslereiden käskytyksistä ja kyykytyksistä. Nämä ovat edelleen Koiviston käden alla.

Jippii. Joku sentään huomaa kirjoitusteni sisimmäisiä viestejä. Mutta: Eikö kuitenkin olisi parempi suunnata eteenpäin eikä töniä vanhoja eläkeukkoja.. Vankilaanko tuo Koivisto pitäisi laittaa, vaiko jotenkin julkisesti häpäistä? Ei tämän hetken tilanne siitä miksikään muutu. Eri miehet toimivat tällä hetkellä samoilla tavoilla, kiinnostavampaa olisi käydä heitä vastaan.

Jorma Jaakkola

Vs: Eikö ole väliä?

Vankilaanko tuo Koivisto pitäisi laittaa, vaiko jotenkin julkisesti häpäistä?

Suomen Lakin on kirjoittettu, miten toimitaan maanpetokselliseen toimintaan liittyvissä asioissa.