Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe maitua pöytään  (Luettu 3730 kertaa)

korven ukko

  • Vieras
maitua pöytään
Kuinkas moni juo vielä oikeaa lehmänmaitua? Itsekkin join vielä 90-luvun alussa kun naapurilla oli maitulehmiä, sen jälkeen on joutunut totuttautumaan kaupan vetiseen litkuun. Saako täysmaitua enään edes suoraan tilalta hakea? Veimme vakio päivinä kolmesti viikossa tyhjän 5 litran astian naapurin navetalle ja täytetty astia oli aina valmiina odottamassa. Palevelu ja maitu oli hyvää, harmi vain että naapuri lopetti lypsyhommat kun veti herneet euhun liittymisestä. Vaihtohintana vuoden maidusta käytettiin sen ajan hintojen mukaan yhtä rääkättyä sikaa. Onnistuisikohan sama kuvio nykypäivänä ja uskaltaako robomaitua juoda? Muistelen kun ensimmäiset robot tulivat niin tiloilla vaihtui samalla maitukannu maitupurkiksi kun robojen sanottiin vetävän sontaa sekaan.

JoHaRa

  • Vieras
Vs: maitua pöytään
Joo! Ammatissani on se (sekin) hyvä puoli että saan nautiskella oikeaa lehmänmaitoa melko usein. Muistan yhden tilan vuosien takaa jossa ei käytetty säilörehua ollenkaan. Tuotanto perustui kuivaheinään ja viljaan. Maito oli täysin tasalaatuista, lasin pinnalla ei lillunut kovaa ja lajittunutta rasvaklimppiä. Maku oli hieman vanilijainen ja muistutti hieman sulaa jäätelöä. Rasva tarttui huuliin ja kieleen.. Aromi viipyili suussa pitkään, nimenomaan se makeus.

Kuivaheinällä tuotettu maito maistuu TODELLA hyvältä. JOS minulla olisi lypsylehmiä ja JOS asuisin lähellä jotain taajamaa/kaupunkia NIIN osaisin kyllä käyttää tämän totuuden kaupallisesti hyväkseni. JOS tällaista tuotetta olisi myytävänä kaupoissa NIIN ostaisin sitä ja maksaisin mitä pyydetään.

nautafarmari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1865

Etkös sää innolla paasaa pientilojen lopettamisen puolesta, näyttää jossain sattuvan omaankin nilkkaan.  ;D

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: maitua pöytään
On muuten etten juo maitoa laisinkaan mutta muita maitotuotteita käytän ahkerasti , nam .

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: maitua pöytään
Joo! Ammatissani on se (sekin) hyvä puoli että saan nautiskella oikeaa lehmänmaitoa melko usein. Muistan yhden tilan vuosien takaa jossa ei käytetty säilörehua ollenkaan. Tuotanto perustui kuivaheinään ja viljaan. Maito oli täysin tasalaatuista, lasin pinnalla ei lillunut kovaa ja lajittunutta rasvaklimppiä. Maku oli hieman vanilijainen ja muistutti hieman sulaa jäätelöä. Rasva tarttui huuliin ja kieleen.. Aromi viipyili suussa pitkään, nimenomaan se makeus.

Kuivaheinällä tuotettu maito maistuu TODELLA hyvältä. JOS minulla olisi lypsylehmiä ja JOS asuisin lähellä jotain taajamaa/kaupunkia NIIN osaisin kyllä käyttää tämän totuuden kaupallisesti hyväkseni. JOS tällaista tuotetta olisi myytävänä kaupoissa NIIN ostaisin sitä ja maksaisin mitä pyydetään.

Yksi isäntä myy tinkimaitoa 50 senttiä litra (sis alv). Noin 15 000 litraa vuodessa. Ja siihen saa vielä pohjoisen tuen päälle. Asiakkaat käy ite tankista hakemassa, ei tarvii vahtii.

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: maitua pöytään
Asiakkaat käy ite tankista hakemassa, ei tarvii vahtii.

Ja pimeetä myyntiä.  ;D ;D ;D ;D ;D
Ja sitten se tankin loppukura hölskytellään pitkin tundraa meijeriin. Toivottavsti ymmärtävät meijerillä pastöroida kyseisen kuorman tupla kertaan. On sillä tankissa sen verran enempi yskimisiä, mihin yksi keskiverto maituisäntä pystyy.  ???

Nää on rehellisiä myyjiä, verotuksen kautta menee kaikki. Ei ole niinkuin sinä, että saattaa navetasta "kuolla" joku pälvisilsa mullikka. Ja meijerille on matkaa 20 km. Ja miten niin tankin pohja ? Olen kyl säälittävä luuseri.

No lämpöä ja aikaa lisää paskan pastörointiin, ettei kuralitkun pöpöt lisäänny. Kymmen paskakäpälää yskimässä sinne tankkiin vuorokaudessa, joo hyvää omavalvontaa maiduntuotannossa.  :D

No sulla yskii elukat isännän puolesta  ;D ;D ;D Aika huono sulla tuo matikkapää, jos saat kymmenen hakijaa vuorokaudessa. Mistä tiedät miten paljon kukin ottaa ?

Vasikkayskä tulee AINA joltakin paskaiselta MAITUTILAlta. Valitettavasti. Samaten pälvisilsakin. Sais evr neidit käydä kuvaamassa, mä voisin antaa koordinaatitkin.  ;D 

Siellä maitutankissa muhii oikein pöpöpommi, hyi saatans.

Syvis kuittailee murteella. Siistii  ;D

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: maitua pöytään
Asiakkaat käy ite tankista hakemassa, ei tarvii vahtii.

Ja pimeetä myyntiä.  ;D ;D ;D ;D ;D
Ja sitten se tankin loppukura hölskytellään pitkin tundraa meijeriin. Toivottavsti ymmärtävät meijerillä pastöroida kyseisen kuorman tupla kertaan. On sillä tankissa sen verran enempi yskimisiä, mihin yksi keskiverto maituisäntä pystyy.  ???

Somerolainen naudanlihantuottaja kauppas puhtiin pimeästi jauhelihaa . Se suurempi synti on .

poronpurija

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 959
Vs: maitua pöytään
Löytyy tinkimaitoa A-alueeltakin. Porvoon suunnalta lammas- ja maito luomutilalta Dikkeniltä.

Naturalis

  • Vieras
Vs: maitua pöytään
Joo! Ammatissani on se (sekin) hyvä puoli että saan nautiskella oikeaa lehmänmaitoa melko usein. Muistan yhden tilan vuosien takaa jossa ei käytetty säilörehua ollenkaan. Tuotanto perustui kuivaheinään ja viljaan. Maito oli täysin tasalaatuista, lasin pinnalla ei lillunut kovaa ja lajittunutta rasvaklimppiä. Maku oli hieman vanilijainen ja muistutti hieman sulaa jäätelöä. Rasva tarttui huuliin ja kieleen.. Aromi viipyili suussa pitkään, nimenomaan se makeus.

Kuivaheinällä tuotettu maito maistuu TODELLA hyvältä. JOS minulla olisi lypsylehmiä ja JOS asuisin lähellä jotain taajamaa/kaupunkia NIIN osaisin kyllä käyttää tämän totuuden kaupallisesti hyväkseni. JOS tällaista tuotetta olisi myytävänä kaupoissa NIIN ostaisin sitä ja maksaisin mitä pyydetään.

Tämä on asiaa, vaan on aikaa kulunut kun suoraan tankista on maitoa saatu... Ihan eri luokkaa kuin kaupan bulkkitavara...

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: maitua pöytään
Asiakkaat käy ite tankista hakemassa, ei tarvii vahtii.

Ja pimeetä myyntiä.  ;D ;D ;D ;D ;D
Ja sitten se tankin loppukura hölskytellään pitkin tundraa meijeriin. Toivottavsti ymmärtävät meijerillä pastöroida kyseisen kuorman tupla kertaan. On sillä tankissa sen verran enempi yskimisiä, mihin yksi keskiverto maituisäntä pystyy.  ???

Nää on rehellisiä myyjiä, verotuksen kautta menee kaikki. Ei ole niinkuin sinä, että saattaa navetasta "kuolla" joku pälvisilsa mullikka. Ja meijerille on matkaa 20 km. Ja miten niin tankin pohja ? Olen kyl säälittävä luuseri.

No lämpöä ja aikaa lisää paskan pastörointiin, ettei kuralitkun pöpöt lisäänny. Kymmen paskakäpälää yskimässä sinne tankkiin vuorokaudessa, joo hyvää omavalvontaa maiduntuotannossa.  :D

No sulla yskii elukat isännän puolesta  ;D ;D ;D Aika huono sulla tuo matikkapää, jos saat kymmenen hakijaa vuorokaudessa. Mistä tiedät miten paljon kukin ottaa ?

Vasikkayskä tulee AINA joltakin paskaiselta MAITUTILAlta. Valitettavasti. Samaten pälvisilsakin. Sais evr neidit käydä kuvaamassa, mä voisin antaa koordinaatitkin.  ;D 

Siellä maitutankissa muhii oikein pöpöpommi, hyi saatans.

Maito ollu E1 luokkaa. Mitenkäs sun kyrttyjen laatuluokitukset. Ja mikset anna niitä kordinaatteja, uhoot vaan hirveesti. Hyi helvetti mikä "sonnin" kasvattaja. Voi niitä sonni parkoja jotka sunkin paskaseen läävään joutuu.

simmo 48

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 765
  • muori
Vs: maitua pöytään

Kuinkas moni juo vielä oikeaa lehmänmaitua?

Simmo juo edelleen.Pääläri on mukana ku tullaan maatilalta.Tytär on luvannut hakkee maidon tankista nii kauan ku jaksamme kantaa.Mutta joskus täytyy turvautua valiolaiseen,kaupan maitoon,ku ei oo käyntiä tilalla.
..mutta minä tiedän Lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multien päällä(Job 19:25)

juumassi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2927
  • Kuolema kuittaa univelat.
Vs: maitua pöytään

Kuinkas moni juo vielä oikeaa lehmänmaitua?

Simmo juo edelleen.Pääläri on mukana ku tullaan maatilalta.Tytär on luvannut hakkee maidon tankista nii kauan ku jaksamme kantaa.Mutta joskus täytyy turvautua valiolaiseen,kaupan maitoon,ku ei oo käyntiä tilalla.

oikeaa lehmänmaitoa juodaan aamuin illoin.

parempaa juotavaa ei ole vielä keksittykään kuin aito lehmänmaito.  :D

Aulis Anttila

  • Vieras
Totta ku pläkki...
parempaa juotavaa ei ole vielä keksittykään kuin aito lehmänmaito.  :D

Niinpä... vasikoille - ihmisille se on myrkkyä.