Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Päivän Helsingin Sanomat  (Luettu 3835 kertaa)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22240
Päivän Helsingin Sanomat
Johdanto etusivu-sivulla.
Otsakoitu; Ruokateollisuus ja kauppa ajavat Suomeen ydinvoimaa

Asiaan uhrattu koko sivu. Otsakkeella; Osta ruokaa-tuet ydinvoimaa
Tiesitkö, että ostamalla Valion, Atrian, ja Myllyn Parhaan tuotteita tuet ydinvoiman rakentamista Suomeen? Ruokabisnes on mukana yhtiössä, joka hakee lupaa uuteen ydinvoimalaan.

Kotomaisesta maataloustuotannosta tulee yhä läpinäkyvämpää ja kotomaisen maatalouden ja maatalouspolitiikan tulee yhä paremmin pystyä vakuuttamaan kuluttaja valitsemaan kotimaassa tuotettu elintarvike.

Nykyinen maatalouspolitiikka, tuotanto tundran takaa ei sitä tue. Aika erikoiselta kuulostaa puhua lähiruosta, jopa vajaan tuhannen kilometrin takaa.

Puheet kotimaisuudesta ja huoli maaseudusta hukkuvat helposti yhteen tälläiseen artikkeliin, vaikka kilpailukykyä haetttaisiinkin.

Rusinoiden nyppiminen pullasta kuin ei oikein tahdo enää onnistua. Aivan kuin kuluttajille sanottaisiin älä tee, niin kuin minä teen, tee kuten sanon.

Kannattaa itse kunkin lukea Hesaria, kummasti aukeaa kissanpojan silmät.
Vaikka kuinka olisi lehden kanssa eri mieltä, on lehti kuitenkin valtaväestön(kuluttajan)  äänitorvi.

Mutta kotomainen omanapan-näppyläreiskahan olettaa ja luulee vieläkin, jollei Muhametti mene vuoren luokse, niin vuori(kuluttaja) tulee kyllä Muhametin luokse.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26200
  • vastustan
Vs: Päivän Helsingin Sanomat

veetieemeliki luulee jollei hän mene ansiotyöhön niin ansiot tulee kyllä hänen luokse kun oikeen säälittävästi agronetissä ruikuttaa tissinkoittajien ansioista ;D ;D ;D ;D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22240
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
No ihan voit luulla ja olettaa mihin asti ymmärryksesi riittää.

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
Johdanto etusivu-sivulla.
Otsakoitu; Ruokateollisuus ja kauppa ajavat Suomeen ydinvoimaa

Asiaan uhrattu koko sivu. Otsakkeella; Osta ruokaa-tuet ydinvoimaa
Tiesitkö, että ostamalla Valion, Atrian, ja Myllyn Parhaan tuotteita tuet ydinvoiman rakentamista Suomeen? Ruokabisnes on mukana yhtiössä, joka hakee lupaa uuteen ydinvoimalaan.

Kotomaisesta maataloustuotannosta tulee yhä läpinäkyvämpää ja kotomaisen maatalouden ja maatalouspolitiikan tulee yhä paremmin pystyä vakuuttamaan kuluttaja valitsemaan kotimaassa tuotettu elintarvike.

Nykyinen maatalouspolitiikka, tuotanto tundran takaa ei sitä tue. Aika erikoiselta kuulostaa puhua lähiruosta, jopa vajaan tuhannen kilometrin takaa.

Puheet kotimaisuudesta ja huoli maaseudusta hukkuvat helposti yhteen tälläiseen artikkeliin, vaikka kilpailukykyä haetttaisiinkin.

Rusinoiden nyppiminen pullasta kuin ei oikein tahdo enää onnistua. Aivan kuin kuluttajille sanottaisiin älä tee, niin kuin minä teen, tee kuten sanon.

Kannattaa itse kunkin lukea Hesaria, kummasti aukeaa kissanpojan silmät.
Vaikka kuinka olisi lehden kanssa eri mieltä, on lehti kuitenkin valtaväestön(kuluttajan)  äänitorvi.

Mutta kotomainen omanapan-näppyläreiskahan olettaa ja luulee vieläkin, jollei Muhametti mene vuoren luokse, niin vuori(kuluttaja) tulee kyllä Muhametin luokse.
Miten monta litraa maitoa tai montako kiloa lihaa tuodaan etelään sieltä tuhannen kilometrin takaa. Korkeintaan poron lihaa. Eiköhän ne etelän lihat ja maidot tule lähempää. Taitaa possunlihassakin olla kulkusuunta etelästä pohjoiseen. Jälleen naurettavaa kirjoittelua eemeli reppanalta.

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22240
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
Eli koetat väittää jotta pohjoisessa pelkkää puuhastelua toistensa paidanpesua ja Suomi ylläpidetään hengissä harvenevalla etelän viljelijäjoukolla.

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22240
Sitä tyypillistä kepulaisuutta
maidon ja lihan jalostamisen turvaamiseksi pitäisi saada edullista ydinsähköä, mutta takki kääntämällä pääkaupunkiseutu pitäisi kyllä lämmittää risulla ja hakkeella.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26200
  • vastustan
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
eemeli

eemeli vois mennä pitämään ratsiaa näiden etelästä pohjoseen kulkevien teiden varsille kun sillä ei kuitenkaan mitään muuta tekemistä oo >:( >:( >:( >:( aukasis kaikista swanlinen, atrian valion  hk;n ja snellmannin autoista takaovet ja tutkis tarkasti ojaako auto tyhjänä, onko kuorma menossa etelästä pohjoseen vaiko päinvaston, kuljettajan puoluekannan, kuljettajien syntymäpaikkojen jakautumisen tukialueittain ( tässäkin saatetaan sortaa ab-aluetta ;D ;D ;D ;D)   sekä selvittäis kuljettajien käyttättymisen seuraavissa presitenttivaaleissa ja sitte muokkais saamansa informaation taulukoiks tälle saitille. elikkä äläpäs veeti puutu tuohon elintarviketeollisuuden sijoittumiseen, siihen ei sinun älynlahjat riitä. siellä on todennäköisesti viisaammat miehet laskemassa ja tutkailemassa reaaliajassa missä tavara kulkee ja millä kustannuksilla ;D ;D ;D ;D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: Sitä tyypillistä Veetiläisyyttä
maidon ja lihan jalostamisen turvaamiseksi pitäisi saada edullista ydinsähköä, mutta takki kääntämällä pääkaupunkiseutu pitäisi kyllä lämmittää risulla ja hakkeella.

Taitaa vaan melko heikosti tuottaa kaukolämpö verkkoon lämpöä se ydinvoimala. Lauhde vesikin menee ahvenia lämmittämään ettei Eemelille tule suru puseroot kun ahvenia paleltaa. ;D
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
Tankkaamalla autosi tuet ydinaseteollisuutta ja ydinvoimaa....Iranin raakaöljystä saamat dollarit menevät Ahmadinejadin ydinpommeihin.

Pitää vakuuttaen kysyä huoltamon kassalta, että onko tämä nyt varmasti jalostettu ei-iranilaisesta raakaöljystä, että en tue atominsärkijöitä mitenkään. ;D
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22240
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
eemeli
Johdanto etusivu-sivulla.
Otsakoitu; Ruokateollisuus ja kauppa ajavat Suomeen ydinvoimaa

Asiaan uhrattu koko sivu. Otsakkeella; Osta ruokaa-tuet ydinvoimaa
Tiesitkö, että ostamalla Valion, Atrian, ja Myllyn Parhaan tuotteita tuet ydinvoiman rakentamista Suomeen? Ruokabisnes on mukana yhtiössä, joka hakee lupaa uuteen ydinvoimalaan.

Kotomaisesta maataloustuotannosta tulee yhä läpinäkyvämpää ja kotomaisen maatalouden ja maatalouspolitiikan tulee yhä paremmin pystyä vakuuttamaan kuluttaja valitsemaan kotimaassa tuotettu elintarvike.

Nykyinen maatalouspolitiikka, tuotanto tundran takaa ei sitä tue. Aika erikoiselta kuulostaa puhua lähiruosta, jopa vajaan tuhannen kilometrin takaa.

Puheet kotimaisuudesta ja huoli maaseudusta hukkuvat helposti yhteen tälläiseen artikkeliin, vaikka kilpailukykyä haetttaisiinkin.

Rusinoiden nyppiminen pullasta kuin ei oikein tahdo enää onnistua. Aivan kuin kuluttajille sanottaisiin älä tee, niin kuin minä teen, tee kuten sanon.

Kannattaa itse kunkin lukea Hesaria, kummasti aukeaa kissanpojan silmät.
Vaikka kuinka olisi lehden kanssa eri mieltä, on lehti kuitenkin valtaväestön(kuluttajan)  äänitorvi.

Mutta kotomainen omanapan-näppyläreiskahan olettaa ja luulee vieläkin, jollei Muhametti mene vuoren luokse, niin vuori(kuluttaja) tulee kyllä Muhametin luokse.
Miten monta litraa maitoa tai montako kiloa lihaa tuodaan etelään sieltä tuhannen kilometrin takaa. Korkeintaan poron lihaa. Eiköhän ne etelän lihat ja maidot tule lähempää. Taitaa possunlihassakin olla kulkusuunta etelästä pohjoiseen. Jälleen naurettavaa kirjoittelua eemeli reppanalta.
eemeli vois mennä pitämään ratsiaa näiden etelästä pohjoseen kulkevien teiden varsille kun sillä ei kuitenkaan mitään muuta tekemistä oo >:( >:( >:( >:( aukasis kaikista swanlinen, atrian valion  hk;n ja snellmannin autoista takaovet ja tutkis tarkasti ojaako auto tyhjänä, onko kuorma menossa etelästä pohjoseen vaiko päinvaston, kuljettajan puoluekannan, kuljettajien syntymäpaikkojen jakautumisen tukialueittain ( tässäkin saatetaan sortaa ab-aluetta ;D ;D ;D ;D)   sekä selvittäis kuljettajien käyttättymisen seuraavissa presitenttivaaleissa ja sitte muokkais saamansa informaation taulukoiks tälle saitille. elikkä äläpäs veeti puutu tuohon elintarviketeollisuuden sijoittumiseen, siihen ei sinun älynlahjat riitä. siellä on todennäköisesti viisaammat miehet laskemassa ja tutkailemassa reaaliajassa missä tavara kulkee ja millä kustannuksilla ;D ;D ;D ;D

Siis mitä ***** autoja pitäisi laskeskella.Oletettavasti se pohjoiseen menevä auto tulee sieltä josku eteläänkin päin, muutoin on tundran takana hyvinkin pian melkoinen kerpu tyhjänpanttina seisovia rekkoja.

Ajatuksesi ontuu pikkuisen pahasti.
Todistat itsekkin jotta rekkoja paahtaa valtaväylää ylös alas, vaikka täälläkin c-alueen elätit muuta väittävät.

Siis mitä logiikallasi pitäisi kuljetettaa.
Ruokaa etelään tundran takaa, vaiko etelästä pohjoiseen kun eivät tukirahoiltansa kerkiä työn tekoon.

Eli olet siis itsekkin huomannut rekkarallin olevan melkoisen.
Vai ajelevatko vain tyhjänänsä keräten näitä pohjoisen kuljetustukia.

Viimeksi muokattu: 13.12.09 - klo:11:34 kirjoittanut Eemeli

Kuskaahan ne etelästä pohjoiseen elintarvikkeita.

Kunnon ihminen

  • Vieras
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
Metsäntutkimuslaitos on tutkinut, kuinka paljon ravinteita poistuu, kun kannot ja hakkuutähteet viedään pois avohakkuun yhteydessä, ja tuo määrä oli todella mérkittävä, hänen mielestään ei ole järkevää luovuttaa pois hakkuutähteitä ja kantoja ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Ilman tutkimustakin, pelkällä maalaisjärjelläkin tuon ravinteiden hävikin voi tajuta, ja  järjettömyys korostuu. jos hakkuutähteiden mukana poistuneet ravinteet korvataan myöhemmin keinolannoitteilla.

Jos siis metsänomkistaja yhtään ajattelee jälkipolviaan, niin hän ei anna metsistään pois kantoja ja hakkuutähteitä ja köyhdytä maaperää.

Puuperäinen bioenergia ei siis ole ratkaisu energiaongelmiin. Ainoaon ratkaisu, on raju energian säästäminen, meidän pitää lopettaa nykyisenlainen  kulutuskeskeinen elämäntapamme.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
  Lidll on paras kauppa ;D

rööri-roope

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1335
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
Eli koetat väittää jotta pohjoisessa pelkkää puuhastelua toistensa paidanpesua ja Suomi ylläpidetään hengissä harvenevalla etelän viljelijäjoukolla.

******* Suomen ylläpito ei riipu enää nykymaailmassa suomen maajusseista, ei sen enempää a- b- kuin c-alueenkaan.

Viimeksi muokattu: 13.12.09 - klo:17:47 kirjoittanut rööri-roope

In vino veritas

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26200
  • vastustan
Vs: Päivän Helsingin Sanomat
eemeli
Johdanto etusivu-sivulla.
Otsakoitu; Ruokateollisuus ja kauppa ajavat Suomeen ydinvoimaa

Asiaan uhrattu koko sivu. Otsakkeella; Osta ruokaa-tuet ydinvoimaa
Tiesitkö, että ostamalla Valion, Atrian, ja Myllyn Parhaan tuotteita tuet ydinvoiman rakentamista Suomeen? Ruokabisnes on mukana yhtiössä, joka hakee lupaa uuteen ydinvoimalaan.

Kotomaisesta maataloustuotannosta tulee yhä läpinäkyvämpää ja kotomaisen maatalouden ja maatalouspolitiikan tulee yhä paremmin pystyä vakuuttamaan kuluttaja valitsemaan kotimaassa tuotettu elintarvike.

Nykyinen maatalouspolitiikka, tuotanto tundran takaa ei sitä tue. Aika erikoiselta kuulostaa puhua lähiruosta, jopa vajaan tuhannen kilometrin takaa.

Puheet kotimaisuudesta ja huoli maaseudusta hukkuvat helposti yhteen tälläiseen artikkeliin, vaikka kilpailukykyä haetttaisiinkin.

Rusinoiden nyppiminen pullasta kuin ei oikein tahdo enää onnistua. Aivan kuin kuluttajille sanottaisiin älä tee, niin kuin minä teen, tee kuten sanon.

Kannattaa itse kunkin lukea Hesaria, kummasti aukeaa kissanpojan silmät.
Vaikka kuinka olisi lehden kanssa eri mieltä, on lehti kuitenkin valtaväestön(kuluttajan)  äänitorvi.

Mutta kotomainen omanapan-näppyläreiskahan olettaa ja luulee vieläkin, jollei Muhametti mene vuoren luokse, niin vuori(kuluttaja) tulee kyllä Muhametin luokse.
Miten monta litraa maitoa tai montako kiloa lihaa tuodaan etelään sieltä tuhannen kilometrin takaa. Korkeintaan poron lihaa. Eiköhän ne etelän lihat ja maidot tule lähempää. Taitaa possunlihassakin olla kulkusuunta etelästä pohjoiseen. Jälleen naurettavaa kirjoittelua eemeli reppanalta.
eemeli vois mennä pitämään ratsiaa näiden etelästä pohjoseen kulkevien teiden varsille kun sillä ei kuitenkaan mitään muuta tekemistä oo >:( >:( >:( >:( aukasis kaikista swanlinen, atrian valion  hk;n ja snellmannin autoista takaovet ja tutkis tarkasti ojaako auto tyhjänä, onko kuorma menossa etelästä pohjoseen vaiko päinvaston, kuljettajan puoluekannan, kuljettajien syntymäpaikkojen jakautumisen tukialueittain ( tässäkin saatetaan sortaa ab-aluetta ;D ;D ;D ;D)   sekä selvittäis kuljettajien käyttättymisen seuraavissa presitenttivaaleissa ja sitte muokkais saamansa informaation taulukoiks tälle saitille. elikkä äläpäs veeti puutu tuohon elintarviketeollisuuden sijoittumiseen, siihen ei sinun älynlahjat riitä. siellä on todennäköisesti viisaammat miehet laskemassa ja tutkailemassa reaaliajassa missä tavara kulkee ja millä kustannuksilla ;D ;D ;D ;D

Siis mitä ***** autoja pitäisi laskeskella.Oletettavasti se pohjoiseen menevä auto tulee sieltä josku eteläänkin päin, muutoin on tundran takana hyvinkin pian melkoinen kerpu tyhjänpanttina seisovia rekkoja.

Ajatuksesi ontuu pikkuisen pahasti.
Todistat itsekkin jotta rekkoja paahtaa valtaväylää ylös alas, vaikka täälläkin c-alueen elätit muuta väittävät.

Siis mitä logiikallasi pitäisi kuljetettaa.
Ruokaa etelään tundran takaa, vaiko etelästä pohjoiseen kun eivät tukirahoiltansa kerkiä työn tekoon.

Eli olet siis itsekkin huomannut rekkarallin olevan melkoisen.
Vai ajelevatko vain tyhjänänsä keräten näitä pohjoisen kuljetustukia.
sinähän alat pikkuhiljaa ymmärtää, rekkojen pitää paahtaa ylös alas suomee se on niitten pääsääntönen tehtävä. ja kun kuljetuksien ohjaus toimii tehokkaasti ottaa auto esimerkiksi sellupaaleja itä tai pohjoissuomesta kyytiin ja päästää satamaan missä ne menee laivaan. kun kuorma on purettu, kuski napsauttaa lämmönsäätelykoneen päälle, lastaa kuorman elintarvikkeita sinne itä tai pohjoissuomeen, järkevää ainakin minun mielestä. nyt sinä tiesti esität että kaikki maa ja metsätalous sekä teollisuus pitäis siirtää kehä kolmosen sisäpuolelle,,,, siitä mulla ei mitään sanottavaa, se on jo lääkärin hoitoa  vaativa pakkomielle ;D ;D ;D ;D