Suomenmaa:
Ministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ei aio vastaanottaa Luonto-Liiton liittovaltuuston hänelle myöntämää Siilin piikki -palkintoa.
Maa- ja metsätalousministeri ei katso ansainneensa huomionosoitusta, joka perustuu valheelliseen tietoon.
Palkinnon perusteluissa Luonto-Liitto katsoo Anttilan toimineen luonnonsuojelun vastaisesti ja päätti palkita hänet tänä vuonna ympäristön kannalta arveluttavista puheista ja teoista.
Brysselistä perjantaina tavoitetun Anttilan mukaan palkinnon perusteluissa oleva väite esimerkiksi siitä, että hän olisi hidastanut Saimaannorpan suojelua on tuulesta temmattu.
–Norpan suojelu onnistui viime keväänä ilmeisesti paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Vapaaehtoisia norpan suojelualueita on löytymässä lähes 2000 neliökilometriä eli 500 neliökilometriä alkuperäistä tavoitetta enemmän. Saimaan alueen kalastuskunnat ja asukkaat ovat ottaneet norpan suojelun vakavissaan ja olen siitä erittäin iloinen, Anttila sanoo.
Niin ikään Anttila kumoaa väitteen siitä, että hän ajaisi metsästämistä kansallispuistoissa.
Tosiasiassa Anttila on puhunut etukäteen suunnitellusta hirvieläinten harventamisoikeudesta, jonka voisi toteuttaa erikseen so*****ina aikoina silloin kun keskittymiä syntyy.
–En ole ajanut mitään metsästysoikeutta, vaan oikeutta vähentää kantoja suurissa kansallispuistoissa, joissa hirvieläimen ajo yksin ei tuota tulosta.
Luonto-Liiton mielestä Anttila ansaitsee Siilin piikin myös ajamalla Metsähallituksen yhtiöittämistä, joka vaarantaisi luonnonsuojelualueiden hoidon, lajien seurannan ja suojelun.
–Täytyy muistaa, että Metsähallituksen yhtiöittäminen on koko hallituksen hanke eikä mikään maa- ja metsätalousministerin hanke. Hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa on valmistelutyö käynnissä, silloin siitä on turha minua tuomita, hän toteaa.
Anttilan mielestä Luonto-Liitto haluaa ihan tahallisesti kärjistää asioita palvellakseen omia tarkoitusperiään.
Luonto-Liiton kaltaisilla järjestöillä ei Anttilan mielestä ole minkäänlaista vastuuta mistään ja silloin voi lausua mitä vaan.
–Järjestö pääsee julkisuuteen, kun kritiikki kohdistuu henkilöön
********************
Kannattaa AuA:nkin lukea Suomenmaata