Siinä se vaikeus on kun kaikki haluaa ostaa ulkolaista ja yrittäjinä on kokoomukselaisia (vähintään 4 konkurssia takana),ei siinä paljon innostusta ole.Elintaso on liian korkea Suomessa ei täällä pitäisi tuollaisia palkkioja maksaa kun nyt maksetaan ei meidän tuotteita kukaan pysty pian ostamaan..Lipposen ensimmäisellä hallituksella olisi ollut miljoonan taalan paikka kun aloitti mutta heti Lipposen sinipuna nöyrtyi SAK liekanaruun.
hölö hölö, Suomen talous romahti 1990-luvun alkupuolella nimenomaan Neuvostoliiton viennin romahtamiseen: oli harjoitettu kahdenvälistä kauppaa, tavaran laadulla ei niin väliä. Kun itä ei vetänyt ja suomalainen tavara oli länteen kelpaamatonta, seurasi romahdus.
Pääministeri Holkeri määritteli v. 1987 hallituksen tavoitteeksi Suomen muuttamisen kepulaisesta agraariyhteiskunnasta johtavaksi IT-alan maaksi. Itäkauppa romahti, ennenkuin muutos ehti toteutua.
Kun tuho, Pura ym oli saatettu oppositioon v. 1995, alkoi Suomessa ennennäkemätön nousu sinipunan ansiosta.
Nyt meillä on ollut taas kepuhallintoa 6,5 vuotta, talous huonossa jamassa ja maatalous pahasti vääristynyt. Valokuituja ym. vedetään pitkin Kepulandiaa kustannuksista välittämättä ym. järjettömyyksiä.
V. 2011 kepu lähtee oppositioon ja taloudellamme on taas mahdollisuus nousta jaloilleen.