Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe SAK:n viestintäpäällikkö...  (Luettu 17435 kertaa)

emo-heikki

  • Vieras
Vs: sopiva osa puuttuu...
"Ei ne kepulaisille, Rusille - siis Jukka Rusille - sun muille pärjää... ei alkuunkaan."

" Tässä olisi tarjolla "temarivoittoista" listaa. Eipä ihme, että Koivisto ja Halonen ovat jatkanee listojen suojelua. Listalta puuttuvat ne neljä nimeä, jotka ovat aiemmin mainittu mm. Espanjan Sanomissa 2003.

"Suurlähettiläs Alpo Rusin asianajajat esittivät oikeudessa Rusin itsensä kokoaman listan henkilöistä, jotka Rusin mukaan pitivät tiiviisti yhteyttä entisen Itä-Saksan DDR:n Helsingin-suurlähetystöön.

Rusin asianajajien mukaan lista todistaa, että vuotoepäiltyjä olisi voinut olla runsaasti. Listalla esiintyy kaikkiaan 12 nimeä, heidän joukossaan muun muassa SDP:n huippupoliitikkoja. Listaa esiteltiin suojelupoliisin apulaispäällikölle Petri Knapelle kuulemisen aikana, mutta hän ei halunnut kommentoida sitä.

Lista perustuu Rusin omiin tutkimuksiin oletetuista Stasi-yhteyksistä eri lähteisiin perustuen. Lista julkaistaan hänen syksyllä ilmestyvässä kirjassaan. Se pitää sisällään seuraavien henkilöiden nimet:

1) Ulf Sundqvist (sd.)
2) Lars Lindeman (sd.)
3) Unto Niemi (sd.)
4) Jukka Rusi (sd.)
5) Kalevi Sorsa (sd.)
6) Jouko Loikkanen (kesk.)
7) Matti Kekkonen (kesk.)
 Pentti Poukka (kok.)
9) Pekka Kuusi (sd.)
10) Matti Ahde (sd.)
11) Seppo Halminen (sd.)
12) Paavo Lipponen (sd.) "
 
Mikäli tuo on oikea listä, niin kahdestatoista vakoilijasta oli yhdeksän demareiden riveistä, ei ihme että Koivisto pisti listan jäihin ????
Mutta en usko että tuo on alkuperäinen lista, koska siitä puuttuu Halosen nimi ja Halonen on ollut sentään Suomi/Itäsaksa seuran puheenjohtaja useita vuosia.

http://www.presidentti.fi/netcomm/news/ShowArticle.asp?intNWSAID=33917&LAN=FI

Presidentti nimittää tai määrää tehtävään ulkoasiainhallinnon ylimmät virkamiehet ja Suomen diplomaattisten edustustojen päälliköt (suurlähettiläät). Presidentti ottaa vastaan Suomeen nimitettyjen (akkreditoitujen) toisten valtioiden tai kansainvälisten järjestöjen diplomaattisten edustajien valtuuskirjeet.virkamiehet ja Suomen diplomaattisten edustustojen päälliköt (suurlähettiläät). Presidentti ottaa vastaan Suomeen nimitettyjen (akkreditoitujen) toisten valtioiden tai kansainvälisten järjestöjen diplomaattisten edustajien valtuuskirjeet.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alpo_Rusi
" Hänet nimitettiin 23. tammikuuta 2009 Suomen suurlähettilääksi Sveitsiin ja hän aloittaa virassa 1. elokuuta 2009. Tehtävään kuuluu myös toimiminen Suomen suurlähettiläänä Vatikaanissa ja Liechtensteinissa. "

Rusi osaa tutkia niin että rivien välistä voi lukea sen mitä sielä ei lue - Halonen tai ainakin joku on osannut - lukea

Niimpäniin, Alpo sai viran ja Halosen nimeä ei listaan lisätä ????

Aulis Anttila

  • Vieras
Alpo Rusi...
Alpo sai viran

Häntä ei ole koskaan tuomittu mistään sellaisesta, että este nimittämiselle olisi ollut - vejeäänkään ei tuomittu... hän kuoli kesken "prosessin" viinaan... ja oli kepulainen - VIronperän-Jussin presidentinvaalikampanjan päällikkö.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Alpo Rusi...

Vai niin, tossa listassa se on merkitty demariksi, olisiko tuo ollu niin kiero, että vaihtoi puoluetta näiden vakoiluhommien tuiskeessa ????

Aulis Anttila

  • Vieras
Kierous...

Ei toki... tossa listassa ei ole yhtään mitään päätä eikä häntää... se on ihan täyttä kepupotaskaa koko paskaläjä  >:( :o - tunsin Jukan hyvin silloin kun hän oli vielä voimissaan.

Viimeksi muokattu: 10.11.09 - klo:14:05 kirjoittanut Aulis Anttila

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Kierous...
Alpo sai viran

Häntä ei ole koskaan tuomittu mistään sellaisesta, että este nimittämiselle olisi ollut - vejeäänkään ei tuomittu... hän kuoli kesken "prosessin" viinaan... ja oli kepulainen - VIronperän-Jussin presidentinvaalikampanjan päällikkö.

Vai niin, tossa listassa se on merkitty demariksi, olisiko tuo ollu niin kiero, että vaihtoi puoluetta näiden vakoiluhommien tuiskeessa ????

Ei toki... tossa listassa ei ole yhtään mitään päätä eikä häntää... se on ihan täyttä kepupotaskaa koko paskaläjä  >:( :o - tunsin Jukan hyvin silloin kun hän oli vielä voimissaan.

Voipi olla, mutta jos tuo on se Alpon tekemä lista, niin tuskin se Alpokaan ihan lämpimikseen juttelee ????

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Suojelupoliisin asia...
["1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov
oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä.
Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään
kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan
Karjalaisen presidenttikampanjalle.

-Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen,
että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa
syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva
kohde, jos löytäisimme jonkin keinon,
esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman
hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä.

Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen
toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."

Eikö tämäkin ole Suojelupoliisin asia? Ei yksityisen kansalaisen...
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Ohoh...
En puolustele oman Isänmaansa pettäneitä koskaan, en vähääkään!!!

Hmmm...  ???

Ctrl+A/Ctrl+C/Ctrl+V
"1989: KGB:n Helsingin päällikkö Viktor Vladimirov
oli merkittävimpien suomalaisten kotiryssä.
Väyrynen kertoi Karjalaiselle lähettämässään
kirjeessä, miten Vladimirov tarjosi apuaan
Karjalaisen presidenttikampanjalle.

-Minä esitin hänelle (Vladimiroville) ajatuksen,
että ensi vuoden tavaranvaihtopöytäkirjassa
syntyvät vientiongelmat voisivat olla sopiva
kohde, jos löytäisimme jonkin keinon,
esim. öljyntuonnin lisäämisen, tämän ongelman
hoitamiseen, Väyrynen kirjoitti kohukirjeessä.

Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen
toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti."

Lisätäänpäs tähän ihmeellisellä copypastetekniikalla fiktiivinen viisu:

Tesantti nyt tempaistaan ylös vuoteeltaan,
Kuutamo on korkeella, syystuuli idässä
Pihalla hän pomppii järin verkkopaidassaan,
Parkuhunsa yhtyä saa kuka vaan.
Suopolainen kiinnittää jo käsirautojaan,
Polliisikin helskyttää jalkakahleitaan,
Katso, kuinka kyttääkin monta on jo ympärillänsä:
Tiitiinen, Neevaala, SUOPO ja moni muu.

Verkkomainen paita se vain hulmuaa,
Tesantti kun karvaisia kinttujaan viskoo
Tesantille kiinni on taivas ja maa,
Mikrofooniin hän näin huudahtaa:
Tunnetko sä, Richti, kuka vankina on nääs,
Kuule, KePu katsoo taas lempinäytelmää
Katso, siniväreissään iskee jo tonfapampulla:
Tiitiinen, Neevaala, SUOPO ja moni muu.

Ratamoista kietoo nyt äijä seppeleen,
Sen hän panee päähänsä, isoon luiskaotsaiseen.
Sössöttäen pomppii taas peräkammariin,
Densot ylös kirkaisten hokee ”hoidoilleen”:
Kato, äijä tanssii, hän Looman onko vai?
Mistä hän tuon kuhmun ja pakkopaidan sai?
Noinko monta kyttää jo pokaukseen onkin saapunut:
Tiitiinen, Neevaala, SUOPO ja moni muu.

Tesantti on vanha, mutta hän pomppii vain,
Häll' on paljon huolia ja ruplat on tiukalla.
Harvoin saa hän huilia, netis' herjaa ain',
Millä tavoin pärjää, ei tiedä moni lain.
Tietänee sen Komissaarov, joka Väänteenjoella sous',
Puuttin sekä Medveedev, joka presidentiks' nous',
Tietäneet sen kuitenkin monet tiedusteluelimetkin:
Tiitiinen, Neevaala, SUOPO ja moni muu.

Sävelet: http://www.youtube.com/watch?v=upK0hlWVixU
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Puolustelu...
Jo nuorena tyttönä hankkinu hyvät referenssit  :P

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110910567263_uu.shtml
Vanhaa kamaa... joka on jostain syystä lämmitetty... tää oli julkisuudessa jo sillon ku komukkakansanedustaja Pentti Tiusasen, Oulun yliopiston lehtori Jouko Jokisalon ja SAK:n - silloisen - tiedottajan Riitta Juntusen nimet tulivat ns. "rusijupakan" yhteydessä julki.
Jep, jokainen on entinen stasin asiamies, tai KGB:n ???? Kuten varmaan Auliskin ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Mites se meni, ei korppi korpin silmää noki ????

Huomasin vain, kuinka nopeasti ehdit puolustelemaan kolleegaa, varsin arassa tilanteessa, tuli mieleen Väyrysen metkut kun se ajoi Karjalaista presidentiksi ????

En puolustele oman Isänmaansa pettäneitä koskaan, en vähääkään!!!

runsaat puoli vuotta sitten täällä kehuit terijoen hallituksessa ollutta
sukulaistasi ???? ???

Aulis Anttila

  • Vieras
Kehu...
Jo nuorena tyttönä hankkinu hyvät referenssit  :P

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110910567263_uu.shtml
Vanhaa kamaa... joka on jostain syystä lämmitetty... tää oli julkisuudessa jo sillon ku komukkakansanedustaja Pentti Tiusasen, Oulun yliopiston lehtori Jouko Jokisalon ja SAK:n - silloisen - tiedottajan Riitta Juntusen nimet tulivat ns. "rusijupakan" yhteydessä julki.
Jep, jokainen on entinen stasin asiamies, tai KGB:n ???? Kuten varmaan Auliskin ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Mites se meni, ei korppi korpin silmää noki ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Huomasin vain, kuinka nopeasti ehdit puolustelemaan kolleegaa, varsin arassa tilanteessa, tuli mieleen Väyrysen metkut kun se ajoi Karjalaista presidentiksi ????
En puolustele oman Isänmaansa pettäneitä koskaan, en vähääkään!!!
runsaat puoli vuotta sitten täällä kehuit terijoen hallituksessa ollutta sukulaistasi ???? ???

En kehunut - kirjoitin, että en häpeä... kukin valitsee tiensä... ja ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei. Lisään vielä sen, että tarkoittamasi sukulaiseni - jonka nimeä et edes tiedä - ei ole koskaan tullut tuomituksi maanpetoksesta - valtiorikosoikeudessa hänet sen sijaan tuomittiin... mutta ei teloitettu  :P ::) ;D
+
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiorikosoikeus

Viimeksi muokattu: 10.11.09 - klo:18:52 kirjoittanut Aulis Anttila

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Kehu...
Jo nuorena tyttönä hankkinu hyvät referenssit  :P

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110910567263_uu.shtml
Vanhaa kamaa... joka on jostain syystä lämmitetty... tää oli julkisuudessa jo sillon ku komukkakansanedustaja Pentti Tiusasen, Oulun yliopiston lehtori Jouko Jokisalon ja SAK:n - silloisen - tiedottajan Riitta Juntusen nimet tulivat ns. "rusijupakan" yhteydessä julki.
Jep, jokainen on entinen stasin asiamies, tai KGB:n ???? Kuten varmaan Auliskin ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Mites se meni, ei korppi korpin silmää noki ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Huomasin vain, kuinka nopeasti ehdit puolustelemaan kolleegaa, varsin arassa tilanteessa, tuli mieleen Väyrysen metkut kun se ajoi Karjalaista presidentiksi ????
En puolustele oman Isänmaansa pettäneitä koskaan, en vähääkään!!!
runsaat puoli vuotta sitten täällä kehuit terijoen hallituksessa ollutta sukulaistasi ???? ???

En kehunut - kirjoitin, että en häpeä... kukin valitsee tiensä... ja ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei.

Niin ja isänmaan pettäminen on kai siinä mielessä myös tulkintakysymys, että mitä kukakin pitää isänmaanaan ????

Aulis Anttila

  • Vieras
Terroristi...
isänmaan pettäminen on kai siinä mielessä myös tulkintakysymys, että mitä kukakin pitää isänmaanaan ????

Niinpä... joku - sama ihminen - on terroristi tai kansallissankari... tarkastelukulmasta riippuen.

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Kehu...
Jo nuorena tyttönä hankkinu hyvät referenssit  :P

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110910567263_uu.shtml
Vanhaa kamaa... joka on jostain syystä lämmitetty... tää oli julkisuudessa jo sillon ku komukkakansanedustaja Pentti Tiusasen, Oulun yliopiston lehtori Jouko Jokisalon ja SAK:n - silloisen - tiedottajan Riitta Juntusen nimet tulivat ns. "rusijupakan" yhteydessä julki.
Jep, jokainen on entinen stasin asiamies, tai KGB:n ???? Kuten varmaan Auliskin ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Mites se meni, ei korppi korpin silmää noki ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Huomasin vain, kuinka nopeasti ehdit puolustelemaan kolleegaa, varsin arassa tilanteessa, tuli mieleen Väyrysen metkut kun se ajoi Karjalaista presidentiksi ????
En puolustele oman Isänmaansa pettäneitä koskaan, en vähääkään!!!
runsaat puoli vuotta sitten täällä kehuit terijoen hallituksessa ollutta sukulaistasi ???? ???

En kehunut - kirjoitin, että en häpeä... kukin valitsee tiensä... ja ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei. Lisään vielä sen, että tarkoittamasi sukulaistani - jonka nimeä et edes tiedä - ei ole koskaan tullut tuomituksi maanpetoksesta - valtiorikosoikeudessa hänet sen sijaan tuomittiin... mutta ei teloitettu  :P ::) ;D
+
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiorikosoikeus

vaikeaa teloittainen oli suomalaisille koska äijä oli leningadissa ja selvisi punaisen
revolverilähetystön iskusta vammoitta :P

sotien jälkeen rauhansopimiksen mukaan näihin tyyppeihin ei saanut koskea :(

Aulis Anttila

  • Vieras
Huonot tiedot...
Jo nuorena tyttönä hankkinu hyvät referenssit  :P

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110910567263_uu.shtml
Vanhaa kamaa... joka on jostain syystä lämmitetty... tää oli julkisuudessa jo sillon ku komukkakansanedustaja Pentti Tiusasen, Oulun yliopiston lehtori Jouko Jokisalon ja SAK:n - silloisen - tiedottajan Riitta Juntusen nimet tulivat ns. "rusijupakan" yhteydessä julki.
Jep, jokainen on entinen stasin asiamies, tai KGB:n ???? Kuten varmaan Auliskin ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Mites se meni, ei korppi korpin silmää noki ????
Väitätkö minun osaltani noin... tai epäiletkö ??????????????????????????????????
Huomasin vain, kuinka nopeasti ehdit puolustelemaan kolleegaa, varsin arassa tilanteessa, tuli mieleen Väyrysen metkut kun se ajoi Karjalaista presidentiksi ????
En puolustele oman Isänmaansa pettäneitä koskaan, en vähääkään!!!
runsaat puoli vuotta sitten täällä kehuit terijoen hallituksessa ollutta sukulaistasi ???? ???

En kehunut - kirjoitin, että en häpeä... kukin valitsee tiensä... ja ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei. Lisään vielä sen, että tarkoittamasi sukulaistani - jonka nimeä et edes tiedä - ei ole koskaan tullut tuomituksi maanpetoksesta - valtiorikosoikeudessa hänet sen sijaan tuomittiin... mutta ei teloitettu  :P ::) ;D
+
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtiorikosoikeus
vaikeaa teloittainen oli suomalaisille koska äijä oli leningadissa ja selvisi punaisen revolverilähetystön iskusta vammoitta :P

Sulla on "aika" huonot tiedot asiasta

sotien jälkeen rauhansopimiksen mukaan näihin tyyppeihin ei saanut koskea :(

Voinet osoittaa rauhansopimuksen sen kohdan missä tuo määrätään...???

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10561
  • Expertus dico....
Vs: Huonot tiedot...
sotien jälkeen rauhansopimiksen mukaan näihin tyyppeihin ei saanut koskea :(

Voinet osoittaa rauhansopimuksen sen kohdan missä tuo määrätään...???

Lienee kaikkien tiedossa että sotarikolliset, karkurit ym. armahdettiin rauhansopimuksen ehtojen vuoksi. Tiedätkö näitä yhtään tuomitun. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnit olivat sitten oma lukunsa....