Ja vielä tuosta
http://www.riksdagen.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_34_2004_ke_p_2.shtmllainaus keväältä 2004:
Jari Koskinen /kok: Arvoisa herra puhemies! Kohtuullisen selkeästi tämä asia on täällä tullut jo esille, mutta pikkuisen palauttaisin vielä kuitenkin mieleen historiaa. Silloin kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 95 ja päästiin ensimmäistä artiklan 141 mukaista ratkaisua toteuttamaan, niin silloin Etelä-Suomessa oli käytössä korotetut investointituet. Kaikki viljelijät eivät tietysti niitä käyttäneet, koska kaikilla ei juuri sillä hetkellä sattunut olemaan investointitarvetta tai ei ollut välttämättä rohkeutta investoida, ja se johti sitten siihen tilanteeseen, että jonkin verran syntyi porua maan eri puolilla siitä, että yhdessä osassa maata on korotetut investointituet.
Kun sitten mentiin siihen seuraavaan jaksoon eli vuosiin 2000-2003, niin silloin Suomessa päädyttiin siihen ratkaisuun, että investointituet ovat samat joka puolella Suomea, jolloin vältytään sitten siitä, että maa olisi jaettu investointitukien osalta kahteen erilaiseen alueeseen.
Jälkeenpäin on tietysti helppo olla viisas. Jälkiviisaus on sitä imelintä viisautta, vai miten se menikään siellä eräässä tunnetussa kirjassa, niin että oliko sittenkin tehty väärä ratkaisu. Kuitenkaan kukaan ei sitä siinä vaiheessa kritisoinut, eivät tuottajajärjestöt, ei mikään poliittinen puolue eikä mikään muukaan taho.
Sitä pidettiin, niin kuin mietinnössä todetaan, tarkoituksenmukaisena siinä vaiheessa, eikä myöskään, niin kuin ed. Pulliainen täällä totesi, komission suunnasta tullut minkään näköistä viestiä siitä, että nyt Suomi menettelee väärin, kun ei käytä korotettuja investointitukia A- ja B-alueella. Kaikki oli siinä mielessä hyvässä järjestyksessä. Sitä tietysti perusteltiin kahdella syyllä: ensinnäkin siten, että rahat eivät välttämättä riitä kaikkiin investointeihin. Mietittiin sitä, miten Makera kestää tulevaisuudessa.
Taas toisaalta toinen kestävä periaate oli se, että alueet ovat samalla viivalla, kun lähdetään investointeja tekemään, niin että harjoittaa sitten maitotaloutta Etelä-Suomessa tai Pohjois-Suomessa tai Sisä-Suomessa tai ihan missä tahansa, niin investointituet ovat samalla tasolla.Kun sitten lähdettiin tähän kierrokseen eli kohti sitä aikaa, mitä nyt eletään ja minkä takia tämä asia täällä on esillä, niin Suomen neuvottelutavoitteissa oli edelleen se, että haettiin saman tyyppisiä investointitukitasoja kuin oli vuosina 2000-2003 myös vuodelle 2004 ja siitä eteenpäin. Mutta valitettavasti neuvotteluissa kävi niin kuin kävi, eli me emme saaneet sitä, mitä haimme. Me emme saaneet korotettuja mahdollisuuksia tuotannon tukemiseen. Me saimme paluupostissa sitten korotetut mahdollisuudet investointitukiin, ja kaikki eivät tästä asiasta ole ollenkaan tyytyväisiä. Tämä ei ollut ollenkaan Suomen tavoite. No, kun tämä nyt on täällä, tälle ei siinä mielessä enää mitään voida, ja se on sitten pelkkää historian kirjoittamista ja historian toistamista, miten tähän ajauduttiin ja olisiko neuvotteluissa pitänyt tehdä jotain toisella tavalla tai mitä ylipäätään olisi pitänyt tehdä, jotta ei oltaisi saatu sellaista, mitä ei haluttu.
Nyt sitten, kun katsotaan hallituksen esitystä, tässä lähdetään myös liikkeelle siitä, että vastaavalla tavalla korotettuja investointitukia voidaan myöntää myös C-tukialueelle. Se perustellaan: "Yhtenäisen maatalouspolitiikan ja alueiden tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi Suomi pitää tarpeellisena soveltaa edellä tarkoitettuja enimmäismääriä myös 142 artiklan mukaisilla C1-C4-tukialueilla." Tämä on selkeä linjanvalinta siitä, että tulevaisuudessa tai näinä neljänä vuonna myös C-tukialueella käytetään samoja investointitukitasoja kuin Etelä-Suomessa. Tämän periaatteen minä voin hyväksyä, siinä ei ole yhtään mitään.
Mutta jos ollaan huolissaan Makerasta, siitä miten rahat riittävät tuleviin investointeihin, niin silloin tämän tyyppistä linjausta ei pitäisi tehdä, koska tämä vie erittäin paljon rahaa Makeran potista. Jos ei olla varmoja siitä, että rahastoon saadaan lisää rahaa tulevaisuudessa, silloin tämä yhtenäisyys pitäisi unohtaa. Se voisi johtaa sitten siihen, mitä ed. Granvik täällä jollain tavalla heitti ilmaan keskustelun alla siitä, pitäisikö Suomessa sitten olla kahta täydellisesti erilaista maatalouspolitiikkaa niin, että investointituet eriytyisivät ja tuotantotuet myös eriytyisivät vielä enemmän kuin tällä hetkellä.
Minun mielestäni näin ei pidä tehdä.
Jo tällä hetkellä tuotantotukien tasoerot eri puolilla Suomea ovat liian suuret. Ne eivät perustu mihinkään maantieteellisiin tai ilmastollisiin olosuhteisiin täysimääräisesti. On tiettyjä eroja, ja ne tietysti pitää tunnustaa, ja sen pohjalta pitää toimia, mutta niin jyrkkiä eroja, mitä tällä hetkellä esimerkiksi on A- ja B-tukialueen ja C-tukialueen rajalla ei minun mielestäni pitäisi sallia. Se, millä tavalla niitä eroja sitten tasataan ottaen huomioon 141 artiklan neuvottelujen lopputulos, siinä se vaikeus sitten onkin. Se tulee eteen tänä keväänä, kun mietitään, miten tätä cap-reformia toteutetaan, kun mietitään sitä, millä tavalla lfa-tuen korottamista kohdennetaan kotieläintiloille tai muille tiloille, miten se tehdään alueellisesti tai muulla tavalla. Se ei ole ollenkaan yksinkertainen asia.
Minun mielestäni siitäkin huolimatta kirkkaana tavoitteena pitää olla sen, että
jos kerran investointituissa lähdetään siitä, että ollaan samalla viivalla, niin myös tuotantotuessa pitäisi päästä oikeudenmukaiseen ratkaisuun ottaen huomioon niin eri tuotantosuunnat kuin eri alueet Suomessakin. Myös kun päätetään siitä, millä tavalla niitä Makeran niukkenevia varoja jaetaan investointeihin, vastaavalla tavalla sielläkin
pitäisi jonkin näköinen tasapuolisuus ja oikeudenmukaisuus olla niin alueitten kuin tuotantosuuntienkin välillä. Haaste on erittäin kova, ja tässäkin asiassa oppositio on valmis antamaan tukea hallitukselle, kun tehdään oikeita ratkaisuja.
