Kotipitäjässäni on yksi mediatapahtuma ylitse muiden : Uudenvuoden vastaanotto kartanolla . Tapahtumaan kutsutaan yleensä tarkoin valittu joukko pitäjän kermaa , rahvas saa lukea tapahtumista paikallislehdestä . Juhlia voi verrata Linnan juhliin , niin paljon se keskustelua herättää . .
Palataanpa kuitenkin hetkeksi viime kesään : Sain tuolloin kartanolta työmääräyksen . Paroni muistutti minua, että Savimaan tila on lohkaistu kartanon maista . Kirjoittamaton sääntö on , että paronia on tarvittaessa autettava , niin ovat tehneet myös Savimaan tilakokonaisuuden aikaisemmat omistajat . En viitsinyt riidellä asiasta , vaan menin paikan päälle katsomaan , mikä oli homman nimi .
Kartanon päärakennuksen likakaivo piti saada tyhjäksi . Kaivo oli jäänyt vuosien saatossa jatkuvasti laajenevan puutarhan keskelle . Likakaivoa ympäröi sakeasta kuusiaidasta tehty labyrintti . Kaivoa ei näin ollen saanut koneellisesti millään tyhjennettyä . Käteeni lyötiin kaksi ämpäriä , tikkaat ja kottikärryt . Löin tikkaat kaivoon pystyyn , hain ämpärillisen kartanon yhdyskuntajätettä ja kippasin sen kottikärryyn . Paroni kehotti pidättäytymään hengityksestä kaivossa ollessani , käytäntö oli opettanut ilman olevan erittäin myrkyllistä . Samalla paroni manasi , ettei kunnollista palvelusväkeä tahdo saada enää mistään .
Kottikärryjen täytyttyä paroni kulki edelläni näyttäen tietä kippauspaikalle . Hulautin kuorman valtaojaan . Valtaoja näkyi laskevan suoraa päätä jokeen . Kysyin paronilta , että eikö tämä jäte ole melkoinen ympäristöriski , johon paroni totesi : "Ei toki . Kartanon sauna sijaitsee parisataa metriä yläjuoksulle päin , eli paskavesi ei mitenkään voi sinne asti ajautua".
Jatkoin yksitoikkoista työtä kaksi pitkää päivää . Ensimmäinen päivä meni labyrinttiä opiskellessa , olin kottikärryineni välillä pahastikin hukassa . Lisäksi minun oli laitettava uimalasit päähäni , koska tuotetta loiskahteli epätasaisissa maastokohdissa silmiini ja se aiheutti valtaisaa kirvelyä . Toisena päivänä näin ihanan näyn : Vapaaherratar käveli päivävarjo pään päällä pitkin puutarhaa . Miten viehkeä ja sulokas hahmo ! Havaitsin , että vapaaherratar piti kovasti niittykukista , hän istuskeli nurmella haistellen kukkia tunnin , parikin . Vaikea se olisi ollut Toukon tuolloin yrittää tehdä vaikutusta , uimalasit päässä , yltä päältä paskassa . Päätinkin ihailla vapaaherratarta ainoastaan kaukaa . Muistan tuolloin ajatelleeni , että kuinka ihmeessä noin viehkeä nainen jaksaa kuunnella huikentelevaisen , paksun paronin juttuja joka päivä....kyllä rahalla on kauhea voima .
Saatuani työn suoritettua tapahtui suuri yllätys : Paroni kutsui minut Uudenvuoden juhliin kartanolle !! Olin jälleen kerran silmät hämmästyksestä ymmyrkäisinä .
Uudenvuoden aattona saavuin kartanon pihapiiriin . Olipas pitkä jono . Paikallissanomien toimittaja otti valokuvia . Varpustelin , jotta erottuisin vähän paremmin . Eteisaulaan päästyäni näin vapaaherrattaren ...oi oi ...hän tuli tervehtimään minua . Tasoero näkyi heti kättelyssä , hän otti pitsikäsineet pois , minä näppyläkintaat . Mutta miten pehmyt hänen kätensä olikaan ! Ja niin lämpöinen . Kynsien alla ei näkynyt valkoisia kohtia , kuten minulla . Kumarsin ja suutelin hänen kämmenselkää . Se tuoksui parfyymilta . Hetki oli ikimuistoinen .
Runsaan pitopöydän jälkeen paroni piti tietokilpailun , jossa oli kivoja palkintoja . Ensimmäinen kysymys kuului : Kuinka monta kilometriä kartanolla on rajaviivaa ? - Betonitehtailija Lars Vall osui kaikkein lähimmäksi , hän arvasi , että satoja kilometrejä . Palkkioksi Lars sai valokuvan . Siinä paroni poseeraa höyryävä antilooppi jalkojensa juuressa . Kuva oli muisto Namibian metsästysretkeltä . Paronin mukaan kuvasta voi kuulemma vieläkin aistia antiloopin kuolinkorahdukset . Sydänlaukaus .
Näitä kartanoaiheisia tietokilpailukysymyksiä tuli lukuisia , kunnes tuli kysymys , jossa pääpalkintona oli tanssi vapaaherrattaren kanssa . Kysymys kuului : Kuinka paljon hevosvoimia on kartanon tuoreimmassa Massey Fergusonissa ? -Kilautin nopeasti koneen myyneelle henkilölle , sain vastauksen : 215 hv , power boostilla 230 ! Osuin oikeaan !
Liu`uimme vapaaherrattaren kanssa pitkin kartanon salin lattiaa . Tuntui , että nousisimme ilmaan , niin sykähdyttävä kokemus se oli . Jossain vaiheessa harmittelin , että Hiace on edelleen poliisien hallussa....
"Ilotulitus" huusi paroni . Kauhea kumina kuului pihalta . Menin katsomaan . Pihassa kävi jylhä rivistö massikoita . Mahtava mylvintä täytti tienoon . "Ei lopu kartanolta hevoset ....perkele" karjahti nyt jo aikalailla hönössä oleva paroni määräten samalla työmiehensä käynnistämään myös puimurin . Työmies paljasti myöhemmin minulle aikamoisen salaisuuden : Paroni käyttää kuulemma naisten alusasuja !
Pikkutunneilla pröystäilevä paroni riehaantui aivan täysin . Hän kiipesi juhlasalin yläparvelle raahaten perässään isoa kangassäkkiä . Hän avasi säkin nyörit ja heitteli juhlavieraiden päälle rahaa ! Minäkin sain haalittua yli 600 euroa , pääosin vitosen seteleinä .
Tänään lehdessä on kuvakavalkadi kartanon juhlista . Mukaan on myös kelpuutettu otos , jossa keskustelen vapaaherrattaren kanssa . Kuvatekstissä lukee : "Maanviljelysexpertti Touko Savimaa ja vapaaherratar keskustelevat sokeriratkaisusta" .
Jos totta puhutaan , oli kuvanottohetkellä puheenaiheena se , että paroni on viikon 4 pois kotoa !
T : Touko Savimaa