Lainaus käyttäjältä: Petri - 29.09.09 - klo:20:03Lainaus käyttäjältä: Sepedeus - 29.09.09 - klo:14:47 Kuinkas sitten ,jos joku tulee valaehtoisesti todistamaan rosikseen. Onko sekin ajojahtia. Se on linnareissu tuollaisesta väärästä todistuksesta No se nähdään sitten. Olematta kovin kummoinen mattivanhas-fani ihmettelen vain tuota touhua. En juuri katsele telkkaria enkä nähnyt ohjelmaa, mutta tämänpäiväisen radiouutisoinnin valossa tilanne on mielenkiintoinen. Riittää, että joku esittää epäilyn, jota ei mitenkään täsmennetä. Se on ihan OK, että lähde jätetään piiloon, mutta meikäläisen oikeustajulla tässä pitäisi kuitenkin esittää summat ja kuka maksoi, muuten homma on ihan puskasta ampumista. Periaatteessa tällä menetelmällä kenen hyvänsä kansalaiskuntoa voidaan epäillä "tehnyt sopimattomia joskus" -menetelmällä, mikä ei istu meikäläisen käsitykseen oikeusvaltiosta. Mutta hyvä juttu, että rosiksessa tavataan. Jos Vanhanen oikeasti on syytön, niin tästä kunnianloukkauksesta ei toimittaja ja toimitus selviä Ruususen tavoin. Ja jos on syyllinen, niin onneksi sitten tästä jaskanpauhannasta päästään eroon.PetriOnkohan tässä ajateltu, jotta kun ns. ilmianto on tehty ajankohdasta, johon ei kuitenkaan voida enää rikoslain puitteissa puuttua (vanhentunut/ajankohdan lainsäädännön mukaan ei rikos), niin perätön ilmiantokin on sitten rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolella?Kunnianloukkaus tietenkin tulee kyseeseen, mutta niistähän nyt ei toimittajat ole tähänkään asti välittäneet, ja mahtaako kunnianloukkauksen perusteella saada lähdesuojaa murrettua jotta alkuperäisen väitteen esittäjä joutuisi vastuuseen?Joka tapauksessa mahdolliset seuraamukset on arvioitu vähäisiksi tavoitteeseen eli Vanhasen eroon verrattuna.Tätä se on nykyään vaikuttaminen, turhaan mitään vaaleja käydään....
Lainaus käyttäjältä: Sepedeus - 29.09.09 - klo:14:47 Kuinkas sitten ,jos joku tulee valaehtoisesti todistamaan rosikseen. Onko sekin ajojahtia. Se on linnareissu tuollaisesta väärästä todistuksesta No se nähdään sitten. Olematta kovin kummoinen mattivanhas-fani ihmettelen vain tuota touhua. En juuri katsele telkkaria enkä nähnyt ohjelmaa, mutta tämänpäiväisen radiouutisoinnin valossa tilanne on mielenkiintoinen. Riittää, että joku esittää epäilyn, jota ei mitenkään täsmennetä. Se on ihan OK, että lähde jätetään piiloon, mutta meikäläisen oikeustajulla tässä pitäisi kuitenkin esittää summat ja kuka maksoi, muuten homma on ihan puskasta ampumista. Periaatteessa tällä menetelmällä kenen hyvänsä kansalaiskuntoa voidaan epäillä "tehnyt sopimattomia joskus" -menetelmällä, mikä ei istu meikäläisen käsitykseen oikeusvaltiosta. Mutta hyvä juttu, että rosiksessa tavataan. Jos Vanhanen oikeasti on syytön, niin tästä kunnianloukkauksesta ei toimittaja ja toimitus selviä Ruususen tavoin. Ja jos on syyllinen, niin onneksi sitten tästä jaskanpauhannasta päästään eroon.Petri
Kuinkas sitten ,jos joku tulee valaehtoisesti todistamaan rosikseen. Onko sekin ajojahtia. Se on linnareissu tuollaisesta väärästä todistuksesta
Suomi on oikeusvaltio! Oikeuden virkaa toimittaa tällähetkellä media. Rikolliseksi on todetaan heti kun syyte esitetään. Kansalaiset eivät kuitenkaan muista lopullista päätöstä, vaikka se olisi vapauttava. Näin käy!
Lainaus käyttäjältä: Sahrami - 30.09.09 - klo:12:29Suomi on oikeusvaltio! Oikeuden virkaa toimittaa tällähetkellä media. Rikolliseksi on todetaan heti kun syyte esitetään. Kansalaiset eivät kuitenkaan muista lopullista päätöstä, vaikka se olisi vapauttava. Näin käy!Kyllä kansalaiset muistavat... kepulaisten muistista en olisi niinkään vakuuttunut
Lainaus käyttäjältä: Sahrami - 30.09.09 - klo:12:29Suomi on oikeusvaltio! Oikeuden virkaa toimittaa tällähetkellä media. Rikolliseksi on todetaan heti kun syyte esitetään. Kansalaiset eivät kuitenkaan muista lopullista päätöstä, vaikka se olisi vapauttava. Näin käy!Kyllä kansalaiset muistavat...
Lainaus käyttäjältä: Aulis Anttila - 30.09.09 - klo:13:00Lainaus käyttäjältä: Sahrami - 30.09.09 - klo:12:29Suomi on oikeusvaltio! Oikeuden virkaa toimittaa tällähetkellä media. Rikolliseksi on todetaan heti kun syyte esitetään. Kansalaiset eivät kuitenkaan muista lopullista päätöstä, vaikka se olisi vapauttava. Näin käy!Kyllä kansalaiset muistavat... Miten kakon puoluetoimistossa opin saanut Anttila muistaa erikoishöylätyt laudat?.
http://areena.yle.fi/ohjelma/78ac04ca6b92a24e1caacc57203de6ea Tuolta vielä hiiliä Matin päälle.
Lainaus käyttäjältä: landehande - 30.09.09 - klo:19:54http://areena.yle.fi/ohjelma/78ac04ca6b92a24e1caacc57203de6ea Tuolta vielä hiiliä Matin päälle. Vastustatko Mattia ?