Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Missä vaiheessa lypsylehmä on valmis teurasautoon?  (Luettu 6429 kertaa)

heksa100

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 258
Heräsipä tässä kysymys, kuinka paljon vaivaa näette sairaan/loukkaantuneen eläimen kanssa.

Meillä on tehty kerran lehmälle verensiirto, kun sohaisi utareensa kyljen auki niin, että 20 litraa verta virtasi virtsakaivoon. Verikokeella hukatun verimäärän määrittänyt laborantti sanoi, että kyseisen eläimen pitäisi olla kuollut.4 päivää juoteltiin letkulla ja rehu työnnettiin kurkusta alas käsin, kun eläin ei itse jaksanut kuin olla. Kun itse oltiin jo valmiit luovuttamaan, niin eläinlääkäri ehdotti verensiirtoa ja suoritti sen huhtikuisena lauantaina 16 jälkeen vapaa-ajallaan. Viikko verensiirrosta eläin oli vahvasti kiimassa.
Tuo tapahtui reilut 4 vuotta sitten ja nyt kyseinen eläin on satatonnari.

Toisen eläimen utare tulehtui lomittajien aikana, eikä kukaan noteerannut eläimen syömättömyyttä ja maidon vähenemistä muutamaan päivään. Vasta kun emäntä meni navetalle, niin hän hälytti eläinlääkärin, jonka avulla saatiin eläin pysymään hengissä. Maito meni nolliin ja kun varoajat loppuivat, niin tilattiin teurasauto. Kuitenkin maitoa alkoi uudelleen tulla, tosin yksi utare umpeutettiin, niin teurasauto peruttiin.
Tuo tapahtui noin 6 vuotta sitten ja kuten edellinenkin, niin satatonnari tuokin mamma.

Eräs lehmä halvaantui poikimisen jälkeen tai satutti jalkansa kaatuessaan (sen jälkeen on kaikille poikiville laitettu jalkaremmit, ettei toistuisi), kuitenkin lehmä oli virkeä ja söi viereen tuodun rehun. Lehmää käänneltiin narulla 7 päivän ajan, jonka lopulla sovittiin, että jos ei huomiseen mennessä ei nouse, niin tilataan sairasauto (eli tapahtui kauan sitten). Lehmä löytyi viimeisenä yönä karsinasta seisomassa, joten sai jäädä. Myöhemmin astui itse tai joku sotki yhden utareen melkein irti ja eläinlääkäri leikkasi loput pois. Lopulta kyseinen kolme utareinen lehmä ei enää tullut tiineeksi, siitä huolimatta lehmä oli navetassa vielä muutaman vuoden (teuraaksi 3,5 vuotta viimeisestä poikimisesta), kun tuotti noin 30 kg maitoa/pv kaksi vuotta putkeen.
Ja kuten edelliset satatonnari.

Viimeisin iso töinen lehmä satutti jalkansa ja jäi maaten. Käänneltiin parressa muutaman kerran, kunnes vuokrattiin sorkkahoitajan nostohäkki, jolla nosteltiin muutaman kerran jaloilleen. Ei noussut omin voimin. Sitten eräällä kerralla eläin päättikin vaihtaa paikkaa ja lähti konttaamaan sairaskarsinaan, jonne oli matkaa noin 10 metriä. Muutama päivä käänneltiin karsinassa ja eläin söi ja joi todella hyvin, emäntä lypsi aina näkyvät utareet koneella ja kun eläin käännettiin niin toinen puoli. Eläintä ei tarvinnut kääntää naruilla vaan pelkkä "noniin" riitti ja eläin nousi sen verran, että pystyi kääntymään toiselle kyljelleen. Kysyttiin jopa eläinlääkäriltä, että pitäisiko kyseinen eläin lopettaa, ettei mene rääkkäyksen puolelle. Vastaus oli kieltävä, sillä eläin oli hänen mielestään virkeä eikä vaikuttanut kipeältä. Kaksi viikkoa kyseinen eläin makasi, kunnes yksi kaunis aamu (tai en nyt ulkoilmaa muista), niin eläin seisoi syömässä. Tapahtumasta noin 3 vuotta, ei vielä satatonnari.

Meillä hoidetaan eläimiä näin hartaasti tai siis emäntä hoitaa, minä vain hoidan voimaa vaativat tehtävät.
 Paras näky tuli erään kerran kun meillä oli 8 kuukautinen sonnivasikka, jota pidettiinkesän yli lihoiksi. Kun teurasauto kuskit näkivät, että emäntä ottaa heiltä narun, niin kommentti oli: meinaatko saada sen kiinni. Emäntä käveli karsinaan otti sonnin naruun ja talutti sen sen ulko-ovelle vasikka nöyränä perässä, oli meinaan autokuskit hoomoilasia.

Eli näin meillä. Saa pitää vapaasti hulluina, kun nähdään yhdenkin elukan vuoksi noin paljon vaivaa.

Ellai sorkkahoidosta ole apua, niin jalkavaivaiset poistetaan mahd.pian, ettei eläin kärsi. Myös kroonikko sairaat poistetaan.

Kiinnostaisi lukea muiden suurimpia ponnistuksia eläintensä eteen ja missä vaiheessa teurasauto kutsutaan..

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Siinä vaiheessa kun homma alkaa maalais järjellä mennä eläinrääkäykseksi kohta tai hoitajan terveys vaarantuu.

Aikoinaan 50-60 kg päivässä lypsävä lehmä laitettiin autoon kun 2 konetta lypsi pelkästään sitä ja 2 muuta seisoi tyhjän panttina takana.
"Vanha ja nuori emäntä ihmetteli että pistät 50kg lypsävän lehmän autoon, niin minä siihen että tulkaapa lypsylle. Tunnin seisoo koneet sen lehmän ympärillä kun yksin lypsän. Lypsän siinä ajassa muutaman vähän huonompi tuottoisen kantturan." No sille kyllä tuli paha utaretulehdus ennen kuin Atria haki.

Periaate on että jos on luonteessa vikaa tai lypsettävyys on perseestä niin auto kutsuu.
Kyllä sitten sairastapauksissa hoidetaan eläinlääkärin kanssa vaikka koko yö. 5 poikinut friisiläinen kun tyrkäsi kohtunsa ulos, niin tuli nukuttua rapiat 3 tuntia sinä yönä.
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

JoHaRa

  • Vieras
Saatpa Heksa ainakin minulta 10 pistettä sen vuoksi että olet karja-alan todellinen ammattilainen. On hienoa lukea tällaisena kiireen ja katetuoton pyhänä aikana että eläimiin ja niiden terveyteen ja sairauksiin halutaan vielä panostaa. Ja pisteet myös emännälle! Ja vielä lisäpisteet sinulle että huomaat kiittää ja kunnoittaa vaimoasi tästä työstä.

Mutta tuohon kysymykseesi en osaa vastata.

Laki Luuk

  • Vieras
Saatpa Heksa ainakin minulta 10 pistettä sen vuoksi että olet karja-alan todellinen ammattilainen. On hienoa lukea tällaisena kiireen ja katetuoton pyhänä aikana että eläimiin ja niiden terveyteen ja sairauksiin halutaan vielä panostaa. Ja pisteet myös emännälle! Ja vielä lisäpisteet sinulle että huomaat kiittää ja kunnoittaa vaimoasi tästä työstä.

Mutta tuohon kysymykseesi en osaa vastata.


ennenkö lähtee teksti sivuraiteil niin vastaa että tuntus monesti että lääkärikuluissa lasketaan kustannusta liian lyhyelle ajalle ja hoitojen aiheuttamaa menetystä. lypsylehmien iässä kun olisi nostamista paljon. en nosta hattua tuottajille jotka vedättää tuotosta reilusti yli 10000 kg päälle. kalleimpia ja lehmää kuluttavimpia litroja siinä tehdään kuitenki.


mutta onko luonnevika todellaki miten periytyvää? miten paljon olosuhteet vaikuttaa luonteeseen ja miten paljon hoitajan ja eläimen välinen vuorovaikutus eläimen kasvun aikana? hieholauman seassa kulkiessa voi olla tyytyväinen osaamiseensa jos hiehot seuraavat perässä uteliaisuuttaa haistellen eivätkä pakene kauas. tuolloin voi myös olla varma että mahdollise huonon luontee takia poistettavien määrä jää todella pieneksi.





mutta kysymys joka tuli mieleen km-vetin viimeisestä numerosta jossa kerrottiin vasikoiden virikkeistä ja esimerkiks palloista joita voi laittaa katosta roikkumaan. eli mistä kyseisenmoisia palloja vois löytää?

AgriAllah

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 782
Monasti unohtuu että vanha lehmä on edullisin hoitaa kun oma kasvatus on maksettu. Viime kevään havainto oli että lemmut kärsi vitamiinien puutteesta. Yks halvaus lehmä virkosi ja rupes pysymään ylhäällä b-vitamiinin ansiosta.

Mitä noihin kallíisiin yli 10000 tonnin litroihin tulee niin nyky lehmä lypsää runsaasti jos kaikki puitteet ( ilmastointi, ympäristö, ruokinta ja rehut) on kunnossa. Ja pysyy myös terveenä.

Lehmän nostotelineen käyttöön oton jälkeen jalattomat lehmät loppu karjasta. Se laite pitäis olla jokaisen karjan ulottuvilla.

Tavoittelen myös työnantajille korkeaa ikää. Esim. poikimavälin tietoinen venyttäminen perinteisestä vuodesta on nostanut elinikäistuotosta. Siemennyksiä per poikiminen on tällä hetkellä 1,05.  :) 8)
Tranceforming the world

kipe

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 80
meillä oli nelli reilusti yli 50 tonnari se poiki ja poikimisen jälkeen pidettiin 2 pv poikimakarsinassa ja annettiin kalkkia ja lypsettiin. näytti hyvältä ja laitettiin osastolle.seuraavana aamuna ei vaan noussut ylös ei ollut viileä eikä muutenkaan vaisu ell sanoi että takajaloista joku lihas vaan revennyt eikä varmaan nouse ylös.kysyin voiko asialle tehrä jotain ja sanoi et kipulääkettä suun kautta ja lehmän nostotlineellä nostella ja verrytellä sen lihaksia.2 pv nosteltiin 3-4 kertaa päivässä ja usko meinas loppua :'( seuraavana aamuna kun menin navetalle niin nelli seisoi robotin edessä ja puski nuorisoa pois et nyt on mun vuoro mennä lyspylle :D nelli lypsi vielä seuraavat 2 vuotta mut sit joutu mahona autoon :'(
et kyl sen huomaa jos vähäänkin jaksat panostaa etkä vaan mieti paljon jää sen viivan alle euroja niin se palkitsee. jos ei euroina niin ainakin itselle jää voittaja fiilis :' :D :D et hyvä heksa jatka samaan malliin ja emäntä kanssa :)

hps80

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6
Noita lypsämättömiä notkuu tuossa taas 3 kpl. Luoneesta hiehosta ja kolin takia luoneesta lehmästä odotan, että ovatko tiineitä. Molemmat lypsävät noin 6-10 kg / vrk. Jos ovat tiinehtyneet, saavat jäädä. On kuitenkin edullisempaa pitää lehmää ummessa vajaa vuosi kuin kasvattaa vasikkaa 2 vuotta.

Kolmas on antibiootilla toipumassa vatsakalvontulehduksesta. Nyt se on toisella pitkällä kuurilla, ja jos ei toivu pysyvästi, lienee pakko luovuttaa.

Makaavien kanssa on harvoin joutunut painimaan paria päivää pidempään, ne joko nousevat tai kuolevat. Poikkeuksena halvaus ja ison vasikan vuoksi tehty keisarinleikkaus, jossa mietin jo leikatessa että nukuttaisiko lehmän samantien, koska se ei olisi muutenkin menossa autoon kauden jälkeen. Tikit repesivät pari kertaa ja toinen jalka oli päässyt vaurioitumaan. Viikko nosteltiin telineellä, mutta jalka ei näyttänyt paranemisen merkkejä. Jos se olisi ollut parempi eläin, olisi yritetty vielä.

Yllättävän moni kolmastikin peräkkäin antibiootilla ollut lehmä toipuu kuitenkin lopulta lypsämään. Näissä hoidon syy ei tietenkään ole utaretulehdus, vaan jokin muu. Viimeisimmät tapaukset tältä vuodelta lypsävät nyt 35 kg / vrk ja 32 kg/vrk. Toinen on jo tiine ja toinen siemennetty.

Eli kyllä täällä ainakin yritetään pitää lehmä niin kauan kuin se on mahdollista ilman että se kärsii. Ja lehmiä siis noin sata kaikkiaan, siksi tapauksiakin on paljon.

JoHaRa

  • Vieras
Luonnevika sivuraide
Luonnevika periytyy vahvasti, mutta ei naudan geenien kautta  :D Hoitajan asenne ja tapa kohdella eläintä pienenä on aikasen lailla ratkaisevaa tuleeko eläimestä luonnevikainen vai ei. Samoin eläimen kokema eläinlauman sosiaalinen paine saa jonkun nupin sulamaan ja se kostaa pelkotilansa mm. hoitajalleen. On kuulemma olemassa sukuja joilla on taipumus seota helpommin (mm. Bates,Gain) mutta näitäpä täytyy siis kohdella vielä paremmin kuin muita.

Kannattaako auto vaihtaa kun siihen tulee 159 999 kilometriä mittariin? Kannattaako lehmä vaihtaa kun se jää kolmennen kerran umpeen? Hyvä eläin on arvokas, miettikääpä ennaltaehkäisyn arvoa?

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: Luonnevika sivuraide
Luonnevika periytyy vahvasti, mutta ei naudan geenien kautta  :D Hoitajan asenne ja tapa kohdella eläintä pienenä on aikasen lailla ratkaisevaa tuleeko eläimestä luonnevikainen vai ei. Samoin eläimen kokema eläinlauman sosiaalinen paine saa jonkun nupin sulamaan ja se kostaa pelkotilansa mm. hoitajalleen. On kuulemma olemassa sukuja joilla on taipumus seota helpommin (mm. Bates,Gain) mutta näitäpä täytyy siis kohdella vielä paremmin kuin muita.

Kannattaako auto vaihtaa kun siihen tulee 159 999 kilometriä mittariin? Kannattaako lehmä vaihtaa kun se jää kolmennen kerran umpeen? Hyvä eläin on arvokas, miettikääpä ennaltaehkäisyn arvoa?

Hyvä lehmä on arvokas, myönnän sen. Mutta onko se sen arvoinen että lehmän potkaistessa poltimoon hoitaja lähtee pahimillaan ruumishuoneelle.
Niistä luonevikaisuuteen/arkuuteen taipuvista suvuista pääsee parhaiten eroon teurasautolla. Olen nimittäin itse joutunut soittamaan ambulanssin lomittajalle kun hieho potkaisi poltimoon. Tosin se hiehokin taitaa olla vielä lypsylehmänä, lomittaja joutui vaihtamaan ammattia sen seurauksena. Ei sen takia että pelkäisi lehmiä, vaan siksi ettei näkökyky toipunut ennalleen.
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

JoHaRa

  • Vieras
Oletpa oikeassa. Pahat ihmisetkin täytyy sulkea vankilaan. Osa eläimistä on hulluja, mutta johtuuko se geeneistä? Käyttäytymistutkimuksen mukaan vasikalle saa aikaiseksi luonnevian hyvin helposti (huutamalla,laittamalla korvamerkit väärään aikaan, taputtamalla sitä otsaan...)..

Teoriassa myös pieni Mg-vaje aiheuttaa hermostuneisuutta.

Guarter

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1882
Onneksi olkoon Heksa100! Samaa mieltä JoHaRa:n kanssa olet todella alan ammattilainen ja mukava lukea tuollaista kirjoitusta ja asennetta!

On meilläkin muutama eläin pelastettu "väkisin" ja tunne on palkitseva kun eläin toipuu ja saa vielä elää! Sairas eläin kärsii, totta, mutta kuka oikeasti voi ottaa vastuun lopettamisesta? Tietenkin tuskassa koriseva eläin on selvä tapaus, mutta nämä eläimet joilla vielä elämänvoima silmissä pilkahtelee vaikka ovat kipeitä ja omistaja on valmis tekemään työtä niiden eteen, voi saada melko vaikeankin tapauksen taas takaisin elämään.

Meillä oli astutussonni joka loukkasi jalkansa, siihen tuli märkivät paiseet, aluksi oli vaikeaa tietää missä vika, sen koko jalka oli turvoksissa ja liikkuminen vaikeaa. Hoidettiin monilla konsteilla (ehkä kerron joskus ;)) myös sai antibioottia ja kipulääkettä, eläinlääkäri "tuomitsi" sen lopetettavaksi jos ei parane. No hyvänen aika, parane, ei siinä kunnossa oleva jalka hetkessä parane!

Sonnia hoidettiin koko kesä navetassa, haavat parani, ontuminen jäi, sorkkaa vuoltiin muutamaan otteeseen talven aikana, sorkkapuolisko ei ollut koskaan enää normaalin muotoinen. Seuraavana kesänä sonni oli ok, se sai olla laumansa kanssa laitumella ja ei ontunut! Tuli syksy ja uusi kevät, sonni alkoi ontua, sorkkaa vuoltiin, ei auttanut, päätettiin luopua siitä silloin. Kannattiko? En tiedä, sonni sai onnellista jatkoaikaa ja me hyviä jälkeläisiä!

Tämänkeväinen pelastusoperaatio vasikan pelastamiseksi on oma tarina, kokoajan pelkäsin milloin joku Hipkun kaltainen hyökkää kuvaamaan ;D