Elinkeinoasiamiehet kunnissa ovat samanlaisia kuin Neuovostoliiton kommunistisenpuolueen jäsenet . Jotain saatanan toimikuntaa riittää ja fantasioita yrityskylästä mutta tämän hetkisiin tarpeisiin ei mitään .

Tuorein tapaus oli meillä elinkeinolautakunnan myöntämä avustus markkinointiin jota ei pysty kuin pieniosa yrittäjistä hyödyntämään . Elinkeinolautakunnalta ei edes kysytty miten ja kuinka paljon rahaa annetaan . 

Jeps, kepuvetoinen kunta.

Lainaus käyttäjältä: sorkkahessu - 19.08.09 - klo:10:06

Elinkeinoasiamiehet kunnissa ovat samanlaisia kuin Neuovostoliiton kommunistisenpuolueen jäsenet . Jotain saatanan toimikuntaa riittää ja fantasioita yrityskylästä mutta tämän hetkisiin tarpeisiin ei mitään .

Tuorein tapaus oli meillä elinkeinolautakunnan myöntämä avustus markkinointiin jota ei pysty kuin pieniosa yrittäjistä hyödyntämään . Elinkeinolautakunnalta ei edes kysytty miten ja kuinka paljon rahaa annetaan . 

Jeps, kepuvetoinen kunta.

Ei voi oikein sanoa mikskään kepuvetoiseksi koska muualla olen nähnyt kepun tekevän viisaampia ratkaisuja kuin Koskella .

Susi lampaan vaatteissa = Taliban kepun vaatteissa 

En ole unohtanut Ongelma on siinä, että monet pienet pk-yritykset ja makroyrityksetkin ovat mukana alihankintaketjussa, joka ruokkii näitä suuria yrityksiä.

Suomessa ei ole oikein sellaista Keski-Eurooppalaista yrityskulttuuria lainkaan. Jos ajatellaan vaikka maatalouskonevalmistusta, niin Euroopassa joku Lemken on 200 vuotta vanha perheyritys. Suomessa pääsi aikanaan niskan päälle raskas teollisuus ja se muokkasi käsityksiä siihen suuntaan, että mennään tehtaaseen töihin seiskalta ja neljältä kotiin. Meidän pitäisi rakentaa koko teollinen ajattelutapamme uusiin puihin. Nämä on aika pitkäkestoisia juttuja.

Tulee mieleen erään m-realin ostaman belgialaisen perheyhtiön toimitusjohtajan haastattelu. Hän oli myynyt yrityksensä suomalaisille ja oli hyvin tyytymätön siihen kuinka firmaa kehitettiin. Hän oli myydessään firmansa kuvitellut, että suomalaiset kehittävät toimintaa jne. pettymys oli kuitenkin suuri, koska etupäässä tehtiin vain säästöjä. Johtaja sanoi, että oli joutunut tekemään sellaisia investointeja, joiden tuottavuus ei välttämättä ollut kovin suuri, mutta ilman niitä ei koko yritystä ei olisi enää olemassa. Suomesta puuttuu tällainen sukupolvia pitkä perheyrittäminen ja sitä myöden monipuolisempi yritysrakenne. Siinä mun mielestäni yksi syy ongelmiin.

Tanska on monessa suhteessa varmasti sellainen maa josta meidän kannattaisi hakea mallia. Teollinen rakenne esimerkiksi saattaa olla parempi. Maatalous on heillä merkittävä teollisuudenala. Olen jossain yhteydessä kirjoittanutkin jotain juttua sikäläisestä maataloudesta. Asian kääntöpuoli on, että tanskalainen maatalouskapitalismi on maailman huippua. Itse en varmaan pärjäisi siellä viittä minuuttia kauempaa. Yksittäisen tilan tasolla raaka kilpailu on ajanut yrittäjät niin puun ja kuoren väliin kuin olla ja saattaa. En toivoisi, että Suomessa viljelijä tulee olemaan samassa asemassa kuin Tanskassa.

Toisaalta ihailen tanskalaisten kykyä hyödyntää maataloutta ja kaikkea siihen liittyvää kuten esimerkiksi maatalouskoneteollisuus. Se on jännä juttu, että vaikka Suomi on hyvin maatalousvaltainen maa niin emme ole onnistuneet luomaan maataloudesta sellaista vientituotetta kuin vaikkapa Tanska. Meillä ei ole esimerkiksi merkittävää meijerikoneteollisuutta, muutamaan pienyritystä lukuun ottamatta. Maassa joka hetki sitten oli täynnä meijereitä. Meillä voisi olla merkittävää meijerikoneteollisuutta ja siihen liittyvää automaatiota, mutta MKT:kin hävisi maailman tuuliin. Ei tullut tästäkään jutusta merkittävää tekijää.

Onhan noita hyvinhoidettuja perheyrityksiä sentää joitakin Suomessa: Berner, S.G. Nieminen, Ahlström. Mutta tuo mihin viittaat belgialaisesimerkillä pitää valitettavasti monessa suomalaisfirmassa paikkansa. Ei kerta kaikkiaan ole tajua, halua eikä kykyä pidemmän aikavälin suunnitteluun, eikä siten myöskään vastuuta firman työntekijöistä. Toisaalta voidaan miettiä sitäkin, tuntevatko suomalaiset työntekijät vastuuta työnantajistaan tai työpaikoistaan.

Tanskalaisilla on puolellaan merkittävää olosuhde-etua. Isot markkinat lähellä, ilmasto suosii, vallitsee myös poliittinen konsensus siitä, että maatalous on merkittävä ja tärkeä osa yhteiskuntaa. Mutta toisaalta maassa on myös yrittäjähenkeä. Esim puunjalostusteollisuus osaa  nostaa jalostusastetta: sikäläiset vähät kapulat myydään aika paljon kovemmalla kilohinnalla kuin Suomen vastaavat.

Ehkä sitä vaan ollaan vielä niin nuori kansakunta ettei oikein malteta kunnolla vaurastua.

[/quote]

Onhan noita hyvinhoidettuja perheyrityksiä sentää joitakin Suomessa: Berner, S.G. Nieminen, Ahlström. Mutta tuo mihin viittaat belgialaisesimerkillä pitää valitettavasti monessa suomalaisfirmassa paikkansa. Ei kerta kaikkiaan ole tajua, halua eikä kykyä pidemmän aikavälin suunnitteluun, eikä siten myöskään vastuuta firman työntekijöistä. Toisaalta voidaan miettiä sitäkin, tuntevatko suomalaiset työntekijät vastuuta työnantajistaan tai työpaikoistaan.

Tanskalaisilla on puolellaan merkittävää olosuhde-etua. Isot markkinat lähellä, ilmasto suosii, vallitsee myös poliittinen konsensus siitä, että maatalous on merkittävä ja tärkeä osa yhteiskuntaa. Mutta toisaalta maassa on myös yrittäjähenkeä. Esim puunjalostusteollisuus osaa  nostaa jalostusastetta: sikäläiset vähät kapulat myydään aika paljon kovemmalla kilohinnalla kuin Suomen vastaavat.

Ehkä sitä vaan ollaan vielä niin nuori kansakunta ettei oikein malteta kunnolla vaurastua.
[/quote]

siihen vaurastumiseen tarvitaan raakaa työntekoa ja hieman tuuria.

suomessa tuntuu vaan valitettavan monelle olevan tuo työnteko sana tuntematon käsite.

Onhan noita hyvinhoidettuja perheyrityksiä sentää joitakin Suomessa: Berner, S.G. Nieminen, Ahlström. Mutta tuo mihin viittaat belgialaisesimerkillä pitää valitettavasti monessa suomalaisfirmassa paikkansa. Ei kerta kaikkiaan ole tajua, halua eikä kykyä pidemmän aikavälin suunnitteluun, eikä siten myöskään vastuuta firman työntekijöistä. Toisaalta voidaan miettiä sitäkin, tuntevatko suomalaiset työntekijät vastuuta työnantajistaan tai työpaikoistaan.

Tanskalaisilla on puolellaan merkittävää olosuhde-etua. Isot markkinat lähellä, ilmasto suosii, vallitsee myös poliittinen konsensus siitä, että maatalous on merkittävä ja tärkeä osa yhteiskuntaa. Mutta toisaalta maassa on myös yrittäjähenkeä. Esim puunjalostusteollisuus osaa  nostaa jalostusastetta: sikäläiset vähät kapulat myydään aika paljon kovemmalla kilohinnalla kuin Suomen vastaavat.

Ehkä sitä vaan ollaan vielä niin nuori kansakunta ettei oikein malteta kunnolla vaurastua.
[/quote]

siihen vaurastumiseen tarvitaan raakaa työntekoa ja hieman tuuria.

suomessa tuntuu vaan valitettavan monelle olevan tuo työnteko sana tuntematon käsite.
[/quote]

Ehkä, toisaalta tämä demarivetoinen yhteiskunta on aina suosinut suuryrityksiä, koska suurissa yrityksissä valta valuu ammattiliitoille, keskusta ei ole siitä välittänyt, kunhan sen oman etujärjestön eli MTK:n asema samassa yhteydessä vahvistuu tai ainakin säilyy entisellään, kokoomus taas suosii tätä samaa kehitystä kunhan vaan virkamiesten etuihin ei puututa, eli samassa paskaliemessä me kaikki killutaan ....
Tämä etujärjestöpainotteinen yhteiskuntakehitys muovaa yrityselämän omansa malliseksi.

suomessa tuntuu vaan valitettavan monelle olevan tuo työnteko sana tuntematon käsite.

Juu... semmonen se on tämä tukiyhteiskunta 

siihen vaurastumiseen tarvitaan raakaa työntekoa ja hieman tuuria.

suomessa tuntuu vaan valitettavan monelle olevan tuo työnteko sana tuntematon käsite.

Ehkä niinkin, toisaalta joillakin aloilla kuten paperin puolella, taidetaan tehdä sitä kannattamatonta työtä liikaakin ja joku haluaa sitä vielä jatkaakin ?

Kansakunnan nuoruus voisi olla yksi selittävä tekijä. Koen ongelmaksi asenneilmaston suomalaisessa työelämässä. Työntekijöitä ei oikein arvosteta, eikä osata sitouttaa yritykseen. Työnantajan pitäisi kehitellä enemmän sellaisia palkitsemistapoja jotka saisivat työntekijät tuntemaan, että tässä firmassa kannattaa olla töissä. Usein ei ole kysymys suurista rahoista vaan siitä asenteesta. Pettynyt ja katkeroitunut työntekijä ei ole mikään hyvä voimavara yritykselle. Vaikka paljon on vikaa työntekijöissäkin, niin silti viime kädessä työnantaja on se, jonka pitää huolehtia siitä, että työpaikka on sellainen, että siellä haluaa käydä töissä.

Suomalaisilla perheyrittäjillä ongelmaksi koen tuon kyvyn sitouttaa jälkikasvu yritykseen tai isien ammattiin. Meillä kun on tämä asenne, että kaikki saavat tehdä mitä haluaa. Mun mielestäni olisi tärkeää, että oma homma osataan myydä jälkikasvulle. Lapset pitäisi myös ottaa mahdollisiman varhain mukaan yrityksen toimintaan ja kierrättää ympäri firmaa tekemässä kaikenlaisia hommia. Olisi tärkeää oppia ymmärtämään niiden ihmisten ajatusmaailmaa joita johtaa. Se voi olla hyvin erilainen siihen, mitä on pari pykälää ylempänä. Olen itse ollut töissä toisen sukupolven perheyrityksessä, jossa kävi hyvin ilmi se kuinka vieraantunutta oli johto siitä perusbisneksestä, josta raha tuli. Isä oli aikanaan ollut koko ajan eturintamassa kentällä tapahtuvan toiminnan keskipisteessä. Se taisi olla joku armejan termi, joka kuuluu, että suomalaisia pitää johtaa edestä. Kyllä se varmaan pitää hyvin paikkansa.

Mun mielestäni maataloudessa pätee ihan sama ajattelutapa, että jälkikasvua pitäisi kannustaa tähän hommaan jos suinkin on edellytyksiä tilakoon tms. olosuhteiden puolesta. Jos tätä elinkeinoa täällä halutaan harjoittaa, niin kyllä se perustuu motivoituneisiin tekijöihin. Ja viime kädessä se on aina viljelijöiden itsensä homma pitää tämä ala hengissä.

Kansakunnan nuoruus voisi olla yksi selittävä tekijä. Koen ongelmaksi asenneilmaston suomalaisessa työelämässä. Työntekijöitä ei oikein arvosteta, eikä osata sitouttaa yritykseen. Työnantajan pitäisi kehitellä enemmän sellaisia palkitsemistapoja jotka saisivat työntekijät tuntemaan, että tässä firmassa kannattaa olla töissä. Usein ei ole kysymys suurista rahoista vaan siitä asenteesta. Pettynyt ja katkeroitunut työntekijä ei ole mikään hyvä voimavara yritykselle. Vaikka paljon on vikaa työntekijöissäkin, niin silti viime kädessä työnantaja on se, jonka pitää huolehtia siitä, että työpaikka on sellainen, että siellä haluaa käydä töissä.

Suomalaisilla perheyrittäjillä ongelmaksi koen tuon kyvyn sitouttaa jälkikasvu yritykseen tai isien ammattiin. Meillä kun on tämä asenne, että kaikki saavat tehdä mitä haluaa. Mun mielestäni olisi tärkeää, että oma homma osataan myydä jälkikasvulle. Lapset pitäisi myös ottaa mahdollisiman varhain mukaan yrityksen toimintaan ja kierrättää ympäri firmaa tekemässä kaikenlaisia hommia. Olisi tärkeää oppia ymmärtämään niiden ihmisten ajatusmaailmaa joita johtaa. Se voi olla hyvin erilainen siihen, mitä on pari pykälää ylempänä. Olen itse ollut töissä toisen sukupolven perheyrityksessä, jossa kävi hyvin ilmi se kuinka vieraantunutta oli johto siitä perusbisneksestä, josta raha tuli. Isä oli aikanaan ollut koko ajan eturintamassa kentällä tapahtuvan toiminnan keskipisteessä. Se taisi olla joku armejan termi, joka kuuluu, että suomalaisia pitää johtaa edestä. Kyllä se varmaan pitää hyvin paikkansa.

Mun mielestäni maataloudessa pätee ihan sama ajattelutapa, että jälkikasvua pitäisi kannustaa tähän hommaan jos suinkin on edellytyksiä tilakoon tms. olosuhteiden puolesta. Jos tätä elinkeinoa täällä halutaan harjoittaa, niin kyllä se perustuu motivoituneisiin tekijöihin. Ja viime kädessä se on aina viljelijöiden itsensä homma pitää tämä ala hengissä.

Mikäli yrittämistä ajatellaan, niin kansakunta sai vähän huonon lähdön, kun ensimmäisenä käytiin verinen sisällissota joka jätti jälkensä myös myöhempään työmarkkinapolitiikkaan, näitä hedelmiä korjataan edelleenkin.
Kyllähän viha talonpoikia kohtaan kumpuaa nimenoman näistä haudoista ....
Kokkarit vaan ei oikein tiedä, miksi nekin vihaa meitä ?