Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) sanoo, ettei hänellä ole asian kanssa mitään tekemistä

kyllähän tässä nyt persuministerit kiertelee vastuutaan ja lupauksiaan kyöhille  kuin eemeli eqe mersua vehon pilttuussa

https://www.is.fi/politiikka/art-2000012132972.html

Ne käyttää sitä uutta äppiä asian hoitoon...nimeltään äppi on Pitkätikku..

Suomen kaksikanavarahoitus ja kalliit syöpälääkkeet – mistä kohussa on kyse?

Suomalaisessa terveydenhuollossa ja siitä käytävässä poliittisessa keskustelussa törmää usein termiin kaksikanavarahoitus. Tämä järjestelmä on juuri se mainittu "sumutuksen" tai pikemminkin rakenteellisen monimutkaisuuden ydin, joka hämärtää julkisen ja yksityisen puolen todellisia eroja ja lääkkeiden rahoitusmekanismeja.

Julkisessa keskustelussa asiat usein yksinkertaistetaan poliittisiksi iskulauseiksi, vaikka kyse on puhtaasti lääketieteellisestä arvioinnista, budjettivastuista ja lakipykälistä.

Tässä on purettuna se, mistä kalliiden syöpälääkkeiden kohdalla todellisuudessa on kyse:

1. Järjestelmän valuvika: Kaksikanavarahoitus

Suomessa lääkkeiden rahoitus on jaettu kahteen täysin erilliseen putkeen riippuen siitä, missä lääke annostellaan:

• Sairaalalääkkeet (Julkinen sairaala maksaa): Jos lääke annetaan suonensisäisesti sairaalassa (kuten monet uudet biologiset syöpälääkkeet), sen maksaa kokonaan se hyvinvointialue, jonka alueella potilas asuu. Kela ei osallistu tähän sentilläkään.
  
• Avohoidon lääkkeet (Kela korvaa): Jos lääke on tabletti tai kotona pistettävä ruiske, se ostetaan apteekista. Tällöin Kela korvaa lääkkeen (yleensä ylemmässä erityiskorvausluokassa, jolloin potilas maksaa vain omavastuun lääkekaton täytyttyä), mikäli lääke on saanut lääkkeiden hintalautakunnalta (Hila) korvattavuuden.
  
  

2. Saako yksityiseltä lääkkeen, jota julkinen ei anna?

Vastaus on sekä kyllä että ei, ja tässä kohtaa demagogia astuu kuvaan.

Sairaalalääkkeet (Suonensisäiset)
Jos uusi, erittäin kallis syöpälääke on todettu tehoavan edes vähän, mutta Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto (PALKO) ei ole suositellut sen ottamista julkisen terveydenhuollon valikoimaan (yleensä siksi, että hinta on saavutettuun hyötyyn nähden liian korkea), julkinen sairaala ei sitä pääsääntöisesti tarjoa.

• Yksityisellä puolella (esim. syöpäklinikoilla) potilas voi saada tämän lääkkeen – mutta vain, jos hän maksaa sen kokonaan itse tai hänellä on erittäin kattava kaupallinen (syöpä)vakuutus. Yksityinen lääkäri voi kirjoittaa reseptin tai antaa hoidon, mutta Kela ei korvaa yksityisessä sairaalassa annettavaa sairaalalääkettä. Hoidon hinta voi olla kymmeniä tai satoja tuhansia euroja.
  
• Kyse ei siis ole siitä, että "yksityinen terveydenhuolto tarjoaisi parempaa hoitoa järjestelmän puolesta", vaan siitä, että varakkailla ihmisillä on mahdollisuus ostaa markkinoilta sellaista, mihin yhteiskunnan riskinkantokyky tai tehokkuusarviointi ei veny.

Avohoidon lääkkeet (Tabletit)
Jos kyseessä on apteekista ostettava lääke, jolla ei ole Kelan Hila-korvattavuutta:

• Sekä julkisen että yksityisen puolen lääkäri voi sen määrätä. Lääkkeen saa molemmista putkista samalla ehdolla: potilas maksaa lääkkeen kokonaan itse omasta pussistaan apteekkiin.
• Poliittinen sumutus liittyy usein siihen, että vaaditaan Kelalta nopeampia korvattavuuspäätöksiä, vaikka kyse on lääkeyhtiöiden ja valtion välisestä hintasodasta.

3. Rahoituksen piilotetut mekanismit: Miksi lääkettä ei aina saa?

Poliittisessa puheessa jätetään usein mainitsematta se, miten lääkkeiden hinnanmuodostus ja viranomaisprosessit toimivat taustalla. Kyse ei ole pelkästään siitä, "halutaanko" potilaita hoitaa, vaan seuraavista taloudellisista realiteeteista:

• Salaiset alennukset (Managed Entry Agreements): Nykyään kalliiden lääkkeiden kohdalla käytetään "ehdollista korvattavuutta" tai salaisia hinnanalennuksia. Lääkeyhtiö ja viranomainen sopivat hinnan, joka on julkisesti korkea (suojellakseen yhtiön globaalia hintatasoa), mutta valtio tai hyvinvointialue saa siitä palautusta. Jos sopimukseen ei päästä, lääke jää korvattavuuden ulkopuolelle.
  
• Kustannusvaikuttavuus: Suomessa (kuten muissakin Pohjoismaissa) käytetään mittarina laadukkaita elinvuosia (QALY). Jos lääke maksaa 200 000 euroa ja tuo potilaalle keskimäärin kaksi kuukautta lisää elinaikaa, jonka laatu on heikko, PALKO tai Hila saattaa linjata, että hinta on kohtuuton suhteessa hyötyyn. Julkisella puolella budjetti on rajallinen: jos yksi potilas saa 200 000 euron lääkkeen, se on pois muiden potilaiden perustason hoidosta.
  
• Vakuutusyhtiöiden rooli: Monissa maissa kalliit hoidot rahoitetaan yksityisillä vakuutuksilla. Suomessa suuri osa yksityisten syöpäklinikoiden asiakkaista, jotka saavat "julkisen valikoiman ulkopuolisia" lääkkeitä, rahoittavat hoitonsa joko ulkomaisilla vakuutuksilla, myymällä omaisuuttaan tai keräyksillä.
  
  

Yhteenveto

Väite siitä, että yksityisellä puolella kalliin lääkkeen "saa" ja julkisella "ei", pitää paikkansa vain silloin, kun potilaalla on varaa maksaa lääke itse. Yksityinen sektori ei siis ole keksinyt maagista rahoituskeinoa kalliille lääkkeille, vaan se siirtää taloudellisen riskin ja kustannuksen 100-prosenttisesti kuluttajalle. Julkinen sektori taas joutuu tekemään eettisesti ja taloudellisesti raskaita priorisointipäätöksiä koko väestön tasolla.

Kyseinen artikkeli on laadittu Googlen Gemini - tekoälyn pro-mallilla, ja mielestäni se kiteyttää aika hyvin asian, joka osoittautuu erilaiseksi kuin opposition asiaa politikoivissa kohuotsikoissa. Saitin kelarottailijat ainakin voisivat pysyä hiljaa, ja muille asioita seuraaville ohjeeksi, kannattaa palata tähän maltilliseen tekoälyn tekemään  kuvaukseen väittelyn keskiössä olevasta asiasta.

-SS-