Rakkine on oikeassa tuossa et ei ala voi olla kriisissä kun yli oman tarpeen tuotetaan lähes joka vuosi. Yksittäisen katovuoden ylikin päästäisiin mikäli tavaraa varastoitaisiin. Viljaliikkeet ja rehutehtaat omaavat kaiketi niin pienet varastot että ovat ulkoistaneet varastoinnin viljelijöille. Osa varastoi, osa kokee asian ongelmallisena.
Mitä paalimiehen kommenttiin tulee niin se on kaiketi sitä aluepolitiikkaa mikä on saanut varsinkin naudat muuttamaan c alueelle. Toki ei kai siellä vilja kasva, ainakin niin väittävät. Jos elukat olisivat jakautuneet tasaisemmin niin olisihan se hienoa mut suuntaus taitaa olla kyllä juuri toiseen suuntaan ja niin kovalla vauhdilla ettei edes vannoutuneimmat vilja-alan rakennemuutoksesta valittajat voi uskoa todeksi.

Kohta lehmiä on samankaton alle vähintään parisataa. Sonneja tuhat, emakoita 2000, lihasikoja 5000 ja broilereiden määrä on niin iso ettei kukaan osaa edes niin pitkälle laskea.

Boulille voisin sanoa et tässä on sit varmaan alueellista eroa. Täällä kun ei karjatiloja ole oikein nimeksikään ja niitä nyt olen itse pitänyt päätoimisina tekijöinä niin ne vähät ei kyllä loista pektomarkkinoilla. No yksi sonnitila yrittää mut sielläkin isäntä juoksee muissa töissä.

Et kyl se tääl ainakin on niin et rahat peltokisoihin haetaan muualta. Mulla kaiketi väärä elukkalaji ja tukialue kun ei pysty. Se raha mikä elukoista tulee niin menee niihin ja pieni siivu jää palkaksi.
Mut kuten kirjoitin niin tilanteita on monia enkä mä ymmärrä sitä päätoimistakaan joka ylihintaa maksaa. Jollain se ero on tietysti tarvis tehdä ja nyt toistaiseksi ne ovat olleet euroja millä se katsotaan jolle pelto luovutetaan.
Ja ei kai lunta kukaan auraa ilman kiinteää sopparia. Isot pojat osaa kertoa et tälläinen talvi on kaikkein paras kun koneet seisoo hallissa ja eurot juoksee tilille..
