https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/fbf2ee38-9fbb-4718-a828-d6a79c94285e
Jotta kotomaisin varoin saadaan paikattua.
Mutta mutta
Kun mtk;n henki on, jotta kaikki liikenevä raha kuuluu c-alueen kotieläintuotajille, niin heti mtk;n yksi valopäistä laskeskeli, paljonko viljatilalta leikataan.
Viljatiloilta on jo leikattu sen verran, jotta tulevat leikkaukset kohdentuvat toisaalle.
Viljatilat otettiin esimerkkitiloiksi maataloustukileikkauksille, koska EU:n kokonaan maksama perustulotuki kohdistuu pinta-alapohjaisesti peltohehtaareille. Tuonkin tietäisit, mikäli et käyttäisi kaikkea aikaasi Säärikön jahtaamiseen.
Länkytät aina, että maastulli uutisoi muka aina vain maitopuolesta, mutta itku sinulta näyttää pääsevän myös, kun viljatilojen asioista uutisoidaan.
Sovittiin ettei tuotanto siirry, eikä tukiero kasva.
Ainahan kepu pitää lupaamastaan kiinni, pitäähän.
Kotomaisella rahalla voidaan asia korjata, se on unionin henki, mutta tuskin uutta rahaa sektorille tulee.
Ja siksi kepu koettaa siirtää asiaa sivuraiteille.