Kevät eteni lopulta vaiheeseen, jossa siemenet onnellisesti mullan pimennossa, ja ovatten enää sadetta ja lämpöä vailla. Vaan yksi oleellinen kylvösuorite haastaa vielä miestä.
Tuvassa minä ja vaimo ja tyhjää. Ja muutosta asiaan jo kovasti toivomme. Muutama vuosi tässä on takana uupumusta ja keskivaikeita F-diagnooseja, semmoista mitä nyt liiallisesta velvollisuudentunnosta, pankkitilin alipaineesta ja lähisuvun nopeasta kuihtumisesta tällai pienpäiselle jussille seuraa. Kello käy nyt neljääkymmentä: "Elämän keskipäivässä eksyin minäkin synkkään metsään" (Dante).
Nyt reseptorit jo hiukka paremmassa asennossa, mutta kemiallisilla aineilla on jäämänsä tässäkin maaperässä.
Ei siis suoristu varsi, ei aamuisin, ei edes härnäämällä. Niin sekaisin on tämä kemiaallinen kylväjä, luomuaikaa kaiholla nyt muistelee.
Neuvontapalveluita käytetty, resepti korrenvahvistajaan saatu: väliin toimii vähän, toisinaan se pistää vain tukkoon yläpään. Tämä siis se perinteinen tehoaine, se oman sarjansa MCPA. Onko niitä parempia uusia, Cialis-nimi ainakin jossain vilahtanut, olisiko vaihdon vaikutus käänteentekevä?
Kylvön maaperä olisi vielä kostea, mikä on ihme suuri. Miten kauan ymmärtää ihminen toista? Ajan myötä biologia on armoton ja kuivuus väistämättä koittaa, ja milläpä sitten kuhnurilla merkitystä, sama kai olisi pistää...
Onko muita kohtalontovereita ja hyviä neuvoja?