Valitettavasti näitä orgaanisia fluoriyhdisteitä löytyy eniten kaupunkilaistekstiiliurheiluluontoystävien-ulkoiluvaatteista, teltoista, vaelluskengistä ja suksivoiteista. Sudenturkislakki, naudan nahkasta tehdyt rukkaset, lampaanvillakalsarit ja lammasturkki kun oli luonnonvastainen vaatetus näiden mielestä, nääs. Viheraktivistit kulkevat kirppikseltä ostetuissa Fjällräven-takeissa päästelemässä minkkejä luontoon, Fjällräven poisti PFAS - vedenhylkimisaineet takeistaan vasta 2009 !
Myös analyyttisen kemian asiantuntijat myöntävät, että fluori merkkiaineena ei sisällä koko totuutta PFAS-mittausnäytteissä. Se johtuu myös siitä, että runsaat fluorisuolat, juomaveteen, hammastahnoihin, suuvesiin ja ruokiin lisättynä, saattavat erilaisissa tilanteissa reagoida myös orgaanisten komponenttien kanssa. Kokonaisfluori on helpompi analysoida ihmisen verestä, kuin nanogramman suuruusluokan PFAS -löydökset.
PFAS on siitäkin hankala aine, koska niitä on käytetty jo vähintään sadan vuoden ajan, käyttö oli älyttömän rajatonta, merkittäviä altistuksia väestöstä löytyi jo 1960-luvun puolivälissä, ja pitoisuusrajoja on kiristetty vuosikymmenestä toiseen, jolloin tämän hetken kirkkaanpunainen hälytysraja ei olisi ollut edes havaintoraja 1960-luvulla, jolloin PFAS - yhdisteitä sisältäviä suihkeita käytettiin aikansa uutuuksissa, hiuskiinteissä, kynsilakoissa, shampoissa, käsideseissä, spraytuotteissa, lattia- ja puuvahoissa, laminoiduissa laseissa, voiteluaineissa, lentokoneissa. Siis myös freonit ovat PFAS-yhdisteitä. Koko elektroniikkateollisuus oli riippuvainen PFAS-pesuaineista.
Tällä hetkellä länsimainen PFAS käyttö on pudonnut noin 85%, eli asialle on jo tehty jotakin. Paitsi Kiinassa ja Intiassa ym. , taitavat freonit olla Kiinassa edelleen käytössä paikallisesti elektroniikkatuotannossa.
Mutta jos näitä autismeja ja muita kiusoja aletaan miettiä, ei PFAS eikä myöskään glyfosaatti - voi olla niihin yksin syynä, ongelmien olisi pitänyt tulla jo paljon aikaisemmin. Ja nythän kaikkien pitäisi kumartaa todellista luonnonmukaisen maatalouden jumalaa, Robert F. Kennedy Junioria, meinaa kieltää liudan kasvinsuojeluaineita, runsaan määrän elintarvikelisäaineita, PFA ja BPA ovat Kennedyn suunittelemalla kieltolistalla, lisäksi glyfosaatti ja GMO ovat Kennedylle suuri vihollinen.
Euroopan kemikaali-alit ovat kauhuissaan, kohta USA on puhtaampi kuin me ylpistelevät eurooppalaiset. Ai niin, Trump on paha, ikuisuuskemikaali siis hyvä, koska vasemmiston pitää aina olla Trumpia vastaan, eikö ? Vaikka Trumpin määrärahalla saatiin aikaiseksi kor***r***tekin, joka oli aluksi paha, mutta Biden muutti sen hyväksi.
-SS-