Trump määrännee EU:lle 25 prosentin tuontitullin, kunnes Tanska suostuu myymään Yhdysvalloille Grööönlannin. 
Sinänsä tuon pitäisi olla selvää USA:n demokraateillekin, että Tanska on ollut pahis siirtomaavalta ja osallistunut orjien käyttöön valtaamissaan siirtomaissa. Grönlannin siirtomaavalta-status päättyi vasta 1953, mutta Tanska jäi edelleen vähän niin kuin ansiottomaksi hallitsijaksi, siihen aikaan kun Tanska ja Norja niitä siirtomaita varasi, koko Grönlanti ei ollut kartoitettu, jolloin selviä rajoja ei edes voitu piirtää. Inuiitit siellä asuivat ennen tanskalaisia.
Amerikan Yhdysvallat on potkinut siirtomaaisännät pois mannermaaltaan omassa itsenäistymissodassaan, ja ehkä olisi voinut potkia tanska-norjalaisetkin Grönlannista, koska siihen aikaan Grönlanti oli osa Tanska-Norjan siirtomaita. Kuten tiedetään, Kanada jäi brittien siirtomaaksi, ja Pariisin sopimuksessa 1783 ensimmäiset Yhdysvaltain alueella olevat siirtokunnat itsenäistyivät alku-Yhdysvalloiksi.
Tanska mm. myi USA:lle vuonna 1917 yhden siirtomaasaariryhmänsä, nykyisin tunnetaan nimellä US neitsytsaaret. Grönlanti oli USA:n miehittämä toisen maailmansodan aikana, Islantiin, joka oli Tanskan osa ennen II maailmansotaa, meni brittiläisiä joukkoja , ja vuonna 1941 heinäkuussa Islanti siirtyi USA:n miehittämäksi, vaikka USA ei vielä ollut edes sodassa mukana virallisesti. 1944 Islanti julistautui Tanskasta itsenäiseksi.
-SS-