Kaksi vuotta sitten sanottiin että Kiinan vienti voi auttaa vahvistamaan tuottajahintoja sianlihassa. Eipä tutkiva journalismi ota Maaseudun Tulevaisuudessa enään kantaa näihin asioihin. Ministeritkin olleet asiasta hiljaa.
Tiilikainen taisi asiaa silloin hehkuttaa, nuoruuden innolla. He hee. Nauratti jo silloin.
Ajatus oli kai siinä, että tuotantoa saadaan vietyä kiinaan ja näin kotimaista painetta pois. No ilmeisesti sianlihan kysyntä kotimaassa on laskenut enemmän kuin mitä kiinanvienti ja tuotannon tippuminen on tehnyt. Näin tilanne on edelleen sama..
Korjausliike tulisi lähteä siitä, että unohdetaan se kiinan vienti. Se loppuu joka tapauksessa siinä vaiheessa kun eka asf villisika löytyy rajojen sisäpuolelta. Eikä siihen mene kauan. Sen jälkeen lasketaan paljon tuotantoa tarvitaan esim. 70% omavaraisuuteen. Sitten on kaksi vaihtoehtoa joko kaikilta vähennetään tuotantoa tai sitten osa tiputetaan kylmästi pois. Tämä tehdään tietenkin joka lihatalon kohdalla. Sitten voidaan alkaa neuvottelemaan kaupan kanssa. Jos hinta ei edelleenkään nouse niin sitten tiputetaan 50% ja uudestaan neuvottelemaan. Se taso on vain haettava missä kuluttajat on valmiita maksamaan kotimaisesta lihasta. Hintaa on koitettu muuten saada pidettyä ylhäällä kaksikymmentä vuotta ja ei se ole onnistunut.
Taisi Kiinalaisilla olla mielessä vain siitos kettujen saanti Kiinaan, on paikalliset turkistarhurit käärmeissään, kun oli siitoskettujen vienti
kytketty samaan nippuun sianlihan viennin kanssa. Ainut asia millä Suomalaiset tarhaajat ovat pärjänneet on ollut laatu ja se
nyt viedään siitoseläiminä Kiinaan ,siinä meni vuosikymmenien jalostustyö yhdellä sopimuksella.