No, kepuloisen ideologian kaksi kantavaa voimaa, pölhöys ja kateus.
nyt kun päästiin tuohon kateuteen niin sen perusteella on kyllä luontevaa että kokoomus ei esittele näitä selvästi sisäministeriön alaisuuteen kuuluvia saavutuksia ja ota niistä sulkaa hattuunsa.
mehän muistamme että juuri kokoomus on ylivoimaisesti enieten maahanmuutosta hyötyvä puolue, on tulkit, lakiverstaat, yksityiset lääkärit, vartiointiliikkeet, kiinteistönomistajat, kieltenopettajat jne jne. hyvin herkästi edellämainitut alkaa kohottelemaan kulmiaan jos turvapaikanhakijat kerätään oikein isoihin valtion keskuskuksiin ja rahakkaista kotouttamistoimista luovutaan. onkin taas yksi vahva näyttö johtaja sibilän suvereenista yksinvaltiudesta hallituksessa että pakolaiskiintiöitä ei lisätty.
kyllähän tuo kateus nostaa päätään myös etelän viljanviljelijöiden ja pottufarmareiden keskuudessa, heille kokoomus ei ole edes koskaan mitään luvannut vastikkeeksi äänestä, mutta maahanmuutolle riittää jo nyt virallisesti lähes miljardi, paljonko maksetaan tiskin alta salaa on pohtimisen arvoinen kysymys jota konservatiivi kokoomuslainen saattaa miettiä lueskelleessaan orpon vaateita lisätä pakolaisten vastaanottoa, erittäin monessa kokoomusviljelijäperheessä mietitäänkin nyt keskustan kannattajaksi siirtymistä, vihreät korjaa sitten näitten kokoomusituniskojen koulutetummat rouvat

Suosittelisin kuitenkin mister Aissia äänestämään edelleen Tannerin hengessä sosiaalidemokraatteja. Pysyy tämä kauhun tasapaino kohdallaan.
Siellä se istuu ja kerää yölisät, työpöydällä Urpilaisen ja Halosen kuvat.
Ice, sosiaalidemokraatti....vai peräti Arhinmäkeläisiä?
tuli muuten yle puheella tänä iltana ohjelmaa tuosta tannerista, otti valkosten lahtarikaartin kunniaparaatinki vastaan hetpian sisällissodan jälkeen vaikka sai sen jälkeen haukut molemmilta puolin, hokissaki vaati aina että laidasta toiseen istuu väkeä päättävissä elimissä... käykää kuuntelemassa ilman valkoisia laseja yle areenasta...
Osuusliike Elanto kasvaa runsaassa kymmenessä vuodessa vahvaksi toimijaksi. Vuonna 1915 sen johtoon nousee nuori juristi, sosialidemokraatti Väinö Tanner, joka haistaa maailmansodan vaikutukset sekä kaupankäyntiin että kiinteistöbisnekseen. Elanto hankkii tontteja ja kiinteistöjä yli oman tarpeen: tulevaisuuden varalle ja sijoitusmielessä.
Poliittinen suuntataistelu maassa kiihtyy. Tanner korostaa, että pääkaupunkiseudun asukkaat laidasta laitaan ovat tervetulleita Elantoon sekä asiakkaiksi että hallintoon.
Kaikille helsinkiläisille tannerilainen osuustoimintamalli ei riitä. Suomenmieliset porvarit arkkitehti Jalmari Kekkosen johdolla ryhtyvät puuhaamaan omaa, SOK:hon sitoutuvaa osuuskauppaa. Helsingin Osuuskaupan perustava kokous on tammikuussa 1919. Samana vuonna avataan myymälät Katajanokalla ja Etelä-Esplanadilla.