http://www.lansi-savo.fi/mielipide/paakirjoitukset/paakirjoitus-taiteilija-ei-ole-vallan-sylikoira-319548Kun Finlandia-voittaja Laura Lindstedt arvosteli Suomen hallitusta kiitospuheessaan, nousi asiasta hämmentävä äläkkä. Kauhisteltiin sitä, että taiteilija puhuu yhteiskunnallisista asioista ja että apurahoja saanut taiteilija puhui hallitusta vastaan.
Oikeasti olisi pitänyt kauhistella sitä, että Suomen älymystö on ollut vuosikymmeniä niin hiljaa. Tänä syksynä ovat muutkin taiteilijat kuin Lindstedt heränneet, vihdoinkin.
Keski-Euroopassa kuuluu taiteilijan, erityisesti kirjailijoiden, rooliin tarttua rivakasti päivänpoliittisiin asioihin, puolustaa heikompaa ja katsoa sekä historiallisesti että yhteiskunnallisesti laveasti ja syvästi, käyttää taiteilijan kykyään analysoida, vetää johtopäätöksiä, kärjistää ja saattaa sattuviksi sanoiksi.
Suomessa tämä lähes unohtui sitten Paavo Haavikon. Niinpä nyt ei enää aina muisteta, että yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu älymystölle, taiteilijoille ja tiedemiehille. Ei tarvitse olla samaa mieltä kuin valtaapitävät eikä myötäillä ketään.
Taiteilijan ei tarvitse olla harmiton viihdyttäjä, vallanpitäjän sylipuudeli, vaikka saisikin apurahoja.
Suomessa on unohtunut taito keskustella. Nytkin käytiin salamannopeasti ihmisen kimppuun, ei asioiden.
Jotta joku voi tehdä taidetta, on tultava toimeen myös silloin, kun teos syntyy. Siksi on apurahoja. Ne takaavat kapean leivän pätkäksi kerrallaan.
Pienellä kielialueella ei teosmyynnillä elä kuin muutama.
Taide pitää suomalaisen hengen elävänä. Taidetta ei synny, elleivät taiteilijat pysy hengissä.
Aleksis Kiven kohtalo on esimerkki ajasta, jolloin ei ollut apurahoja ja jolloin politiikka määrisi taiteen arvon. Kiven Veljekset eivät sopineet siloiseen suomalaiskuvaan, ja kirjailija sysättiin sivuun.
Sibelius oli ensimmäisiä, jolle maksettiin vuosittaista taiteilija-apurahaa. Vastineena syntyi teoksia, joiden arvoa Suomelle ei voi kyllin korostaa.
Kuvataiteilijat ovat Suomen köyhin ammattiryhmä, ja köyhiä he ovat olleet kautta historian, niin van Gogh kuin Helene Schjerfbeck, joiden teokset maksavat nyt miljoonia. Taiteen hinnannousu on hyödyttänyt enimmäkseen keinottelijoita.
Taiteilijoiden, tuon pienituloisen, suurisydämisen ja laajakatseisen ajattelijoiden joukon tulee ottaa kantaa ja heittää bensaa keskusteluun. Sillä, mitä taiteilija sanoo, ei saa olla mitään tekemistä apurahojen kanssa. Jos olisi, olisi Suomen länsimainen sanavapaus vaarassa.
