Aika pahasti on taas menny haista/aloituksesta sivuun.
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha
Kolumnit
Reetta Rädyn kolumni: Pitääkö maaseudun mummot rahdata kaupunkeihin kuolemaan?
Rakennemuutoksen voittajien eli kaupunkilaisten on helppo toitottaa, että kaupungistuminen on luonnonlaki. Vaikeampaa olisi kertoa, miten se hoidetaan yksittäisen ihmisten osalta, kirjoittaa Reetta Räty.
Reetta Räty.
Reetta Räty. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
Yle
27.7.2018 7:10
Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Olen tyypillinen Helsingin kalliolainen: kotoisin maalta. Rakastan kotikaupunginosaani juuri sen urbaaniuden takia. On ratikat, baarit, lippakiska, yleiset saunat ja yleistä sekavuutta. Suhteeni Kallioon on tunteikas – mutta ei sentään niin tunteikas, kun suhteeni kotipaikkakuntaani Kuusamoon. Iivaara, Kitkajoki, Myllykoski… en ole ainoa kuusamolainen, joka ei voi katsella niitä alkamatta uskoa jumaliin.
Olen onnellisessa suhteessa sekä kaupungin että maaseudun kanssa. Siksi en tajua, miten Suomi on taas onnistunut kehittämään kaupungit vastaan maaseutu -keskustelun.
Ylen tilaama Taloustutkimuksen gallup on julkaistu, kysymyksenasettelu haukuttu ja vastaukset tyrmätty. Lopputulema on, että lähes neljä viidesosaa suomalaisista haluaisi ”pitää koko Suomen asuttuna”, mutta ei ole ymmärtänyt, että se maksaa, eikä se ole mahdollista.
Ehkä vastaajat eivät kuitenkaan ole läpeensä typeriä. Maalla kyllä tiedetään omasta kokemuksesta, ettei syrjäseuduilla saa nykyäänkään peruspalveluita säällisen matkan päästä. Virkeissäkin osissa Suomea on tilanne, jossa synnyttämään lähdetään satojen kilometrien päähän, ja lähin poliisi on Norjassa. Ei tälle kannata kauheasti ilkkua, ellei kuulu neroihin, joilla on ratkaisu gallupin taustalla olevaan kysymykseen:
Millaista aluepolitiikkaa Suomessa olisi viisasta tehdä, kun kaupungistuminen etenee?
Kepulle tai gallup-vastauksille ilkkuminen ei ole visio.
Kysymys rakennemuutoksen hallitsemisesta on vaikea mutta akuutti. Ihmettelen, miten surkean vähän jopa johtavat poliitikot esittävät visioitaan aiheesta. Kepulle tai gallup-vastauksille ilkkuminen ei ole visio.
Kun Suomi puhuu suomalaisten asuinpaikoista, ”kaupungit” tarkoittaa Helsinkiä, ja maaseutu kaikkea muuta elämää. Aluepolitiikkaa ei nähdä kaikkia koskevana ongelmana, vaan rakennemuutoksen häviäjien pyristelynä. Suomessa on jo nyt noin 140 000 autiota taloa. Syrjäseudut ovat tyhjentyneet. Ei siellä ole mitään palveluja. Veroistaan huolissaan oleva kaupunkilainen voi olla tältä osin huoleti.
Ikääntyviä suomalaisia – käytännössä meidän kalliolaisten vanhempia ja isovanhempia – asuu maakunnissa paljon. Tämä rasittaa monen kunnan taloutta siinä määrin, että niiden on mahdotonta tulla toimeen ilman valtion apua. Ne, jotka jaksavat muistuttaa kaupunkilaisten elättävän maalaisia eivät yleensä esitä ajatuksia siitä, miten ikääntyvät suomalaiset pitäisi hoitaa. Roudataanko kaikki mummot ja papat Helsinkiin? Perustetaan Malmin lentokentälle jättimäinen mummola! Vai tehdäänkö koko Suomesta Kauniainen: kaikki ovat varakkaita ja terveitä. Pelkkiä nettomaksajia maa täyteen, alhainen veroprosentti ja jokaiselle tramppa sekä kaksi autoa!
Vai miten pitäisi toimia? Lakkauttaa maalta rahasyöpöt, kuten sairaalat ja koulut? Mitkä niistä?
Ehkä aluepoliittinen visiointi ei kiinnosta, koska se on vaikeaa.
Monen suomalaisen kunnanjohtajan edessä on kuntalaisten ikäjakauma. Kuvio on sienen mallinen. Lapsia on sen verran, että sieni pysyy pystyssä. Työikäisiä on niukasti: sienen jalka on kapea. Mutta hattu, se on mehevä: kuudenkympin ja kirkkomaan välillä on valtavasti huollettavia.
Miten Suomen talouden ongelmat ratkeaisivat sillä, että nämä ihmiset muuttaisivat kaupunkeihin?
”Maalla” on monenlaista: osa elää ”maalaista” arkea, osa ei.
Kun kaupunkilaiset puhuvat kaupungistumisesta, he puhuvat voittajien suulla: kaupungistuminen on luonnolaki, katsokaa nyt, täällä ollaan, elinvoimaisina ja tehokkaina! Viis siitä, että kaupunkilaiset ovat yleensä kotoisin maalta, suurin osa työttömistä asuu pääkaupunkiseudulla, ja Uusimaa on lähinnä metsää ja peltoa.
En ajatellut olevani ”maalainen” ennen Helsinkiin muuttamista. ”Maalla” on monenlaista: osa elää ”maalaista” arkea, osa ei. Kun itse ajauduin asumaan Helsingin Haagaan, halusin nopeasti pois. Sehän oli ihan kuin Kuusamo! Samat matalat talot, pienet piirit ja hipihiljaisuus. Kun tutustuin espoolaisiin, aloin viettää aikaa kodeissa ja pihoissa, jotka ovat kuin kopioita lapsuudesta maalla. Tyhjää tilaa, autoilua, metsiä, grillejä.
Se että viihdyn itse parhaiten Helsinkiä isommissa kaupungeissa ei vaikuta siihen, miten toivoisin muun Suomen elävän. Veroillani saa hoitaa sekä kaupungin sosiaalisia ongelmia että maaseudun koulukyytejä. Isot tulevaisuuden kysymykset ovat joka tapauksessa kokonaan yhteisiä.
En tiedä, miten Suomessa olisi viisainta hoitaa vaihe, jossa kaupungistuminen etenee, mutta maaseutua ei ole mieltä aktiivisin toimin tyhjentää.
Tämän viikon keskustelua seuratessa mieleen on hiipinyt tällainen ajatus: odotan Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren presidenttiehdokkuutta, sillä sitten hänestäkin tulee koko Suomen ystävä. Hämeessä oleva kakkosasunto on varmaankin tärkeä henkireikä, ja kuva Vapaavuoresta vain Helsingin asioita ajavana poliitikkona on median luoma harha.
Maaseudun ihmiset, kohta meitäkin muistetaan!
Reetta Räty
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri, joka ei haluaisi jättää aluepolitiikkaa kepulaisille.