Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Asiantuntija: Lapsia huostaanotetaan Suomessa liikaa  (Luettu 1066 kertaa)

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

navettapiika

  • Vieras
Aloitus odottaa mielipiteitä, vai eikö kenelläkään ole sellaisia tästä asiasta. ???
Jos nyt mietitään tätä ruohonjuuriapua, niin sehän on melkoinen vitsi tämän päivän Suomessa. Tämä on omakohtainen kokemus.  Minä soittelin apua tyttärelleni, kun muutto ei ollutkaan niin helppo juttu. Ensiksi psykologille odotimme aikaa toukokuusta elokuun loppuun. Tyttö kävi tasan kuusi kertaa, koulukuraattorin on nähnyt kolmesti ja sillä asiat hoitu, vai hoituiko? Nyt soitin toiselle apua koulukiusaamiseen toukokuussa -13, odotellaan vieläkin niitä luvattuja aikoja kuraattorille ja koulupsykologille. Nyt elokuussa, kun koulu alkoi tuli toisen luokalle täysi apina, melkoisia käytöshäiriöitä hakkaa opettajia ja toisia oppilaita, on erotettu koulustakin, mutta ei tule rauhaa. Ja yksi on poikkeava muuten vain. Nämä kaksi työllistävät koulupsykologin siksi puoleksi päiväksi, minkä hän tällä koululla on. Samoin kuraattori on yhden päivän viikossa. Laskin, että koulupsykologi ehtisi koko lukuvuonna tavata koko koulun oppilaat kerran ja tämä kuraattori osan jopa kahdesti. Ei sillä, etteikö kunnalla olisi varaa, mutta ei ole tekijöitä.
Onko nyt ihme jos sieltä avunrattaista putoaa ja sitten jää koulu. Sitten voidaan kevyesti sanoa, ettei ole apua halunnut ja järjestää huostaanotto.
Lisäksi näillä huostaanotetuilla saadaan kunnan kurjuuskerrointa nostettua ja taas ropisee valtiolta rahaa... >:(

yks.9

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2741
  • apunimimerkkiä v#tuttaa : )
Rahastahan se on kyse tässäkin asiassa. Ja ne jotka päättää että paljonko annetaan niin niitä ei kiinnosta paskan vertaa mitä uohonjuuritasolle kuuluu. Ja että riittääkö rahat ja mihin.

Loannes

  • Vieras
Aina ei saa saa mitään apua vaikka sitä hakisi vuosikausia . :'(   

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12826
Ikonen kirjoittaa itse hyvin aiheesta. Jonkun poliitikon pitäisi ottaa asia omakseen, muuten nykytila jatkuu.
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/62-lastensuojeluperheiden-asiantuntemus-kayttoon

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71950
eihän tollaseen politikkojen aika riitä, kyllä joku mamujuttu on paaaaaljon tärkeämpi hoitaa ensin.    mitä hittoa näitä kotimaan asukkeja hyysäämään, kuoloohan net kuitsekii ennen kuin kerkiää parantua.                     kyllä monelle tekis hyvää katella vähän jälkeä mitä maasta löytyy!

jeep

  • Vieras

Viimeksi muokattu: 14.01.14 - klo:18:24 kirjoittanut jeep